torstai 31. joulukuuta 2015

Vuoden sana - kehitys

Tänä vuonna olin hevosen selässä 182 kertaa.
Ratsastin vuoden aikana 22 eri hevosella. Eniten ratsastin Hämiksellä, sillä menin 40 kertaa. Tallimme hevosista ratsastin vähiten Raksulla, sillä ratastin 9 kertaa. Esteitä hyppäsin 18 kertaa ja kirjaimellisesti itkun partaalla olin 5 kertaa. Vuoden ensimmäinen ratsastus oli Raksulla 1.1.2015 ja viimeinen tänään 31.12.2015 Daisyllä.
Tasan vuosi sitten ratsastin ensimmäisen kerran Tiian tallilla. Olin hirveän huonolla tuulella tullessani tallia kokeilemaan. Oli uudenvuoden aatto, en tiedä olinko vain väsynyt. Etsin itselleni vuokrahevosta, mutta niitä ei tuntunut löytyvän sitten millään. Sitten äitini ja eräs ihminen, jonka hevosta liikuttelin ehdottivat minulle, että kävisin Tiialla kokeilemassa. Oikeastaan mut melkein ahdistettiin kokeilutunnille.
Suoraan yökylästä siis saavuin Tiian tallille, joka toimi silloin vielä eripaikassa. Heti ensimmäisellä tunnilla en meinannut kuulla mitään opettajan neuvoja ja mun täytyi ratsastaa Raksulla sulkuja. Arvatkaa oliko mulla mitään harmainta hajua miten sulkuja ratsastettiin? Kaikenlisäksi Tiia mainitsi, että mä sahaan kamalasti, ja se jos jokin otti  itsetunnon päälle. Kun sitten Tiia tunnin lopuksi kysyi " No mitäs mieltä, haluatko jatkaa täällä keväällä". Olisin voinut sanoa ihan hyvin, että ei tämä ole oikein mun paikka tai että mä mietin vielä asiaa. Jokin sai mut kuitenkin sanomaan, että voisinhan mä tämän kevään nyt ainakin jäädä. Ja se oli yksi mun parhaimpia päätöksiäni. Päätös, että jään tallille, joka ei vakuuttanut mua, ei sitten yhtään.
Talli muutti sitten samalla viikolla Odilammelle. Musta tuntui, että en osaa yhtään ratsastaa Tiian hevosia. En saanut niitä kulkemaan, kuten sain hevoset entisellä tallillani. Kaikissa oli jotain vikaa, Hämis oli ainoa kenestä tykkäsin. Halusin kovasti kokeilla Daisyä, Hattia ja Zz:ttiä, mutta sitten kun sainkin ne alleni, eivät ne olletkaan niin kivoja. Olin tottunut ratsatamaan kovalla kädellä, joka elää ihan omaa elämäänsä. Kädellä joka vislaa ja seilaa hevosen kaulan kaarelle, mutta kun Tiian hevoset eivät toimineetkaan sahaamalla, musta tuntui, että mun taso olisi tippunut parilla vuodella taakseppäin.
Ensimmäinen kerta Daisyllä
Ensimmäinen kerta Zetillä.
Mua myös ahdisti se, että en kestänyt vain kerran viikossa ratsastusta ja talleilua. Mutta en itse uskaltanut tehdä asialle mitään. Kesän tullessa aloin kuitenkin saamaan onnistumisia, jotka motivoivat. Starttasin ensimmäisen he:A ni ja ratsastin kangilla. Aloin miettiä, että olen ehkä kuitenkin edistynyt. Aloin viihtyä Tiian tallilla, ei se ollutkaan niin vastenmielinen.
Kesällä kävin parilla kurssilla ja itsenäisellä ratsastuksella, olin ilmeisesti päättänyt jatkvani syksyllä, eihän mulla ollut parempaa paikkaa tiedossa jonne vaihtaa.
Kakikurssilta sain paljon motivaatiota, koska kaikki sujui niiin hyvin!
Kesän lopussa uskalsin sitten kysyä tallitöitä ja siitähän se sitten lähti. Nyt ollaan tilanteessa, että saan käytännössä ratsastaa niin paljon kuin jaksan. Mulla ei ole ikinä ollut tällaista mahdollisuutta, ei kinä. Olen parhaimmillaan joskus ratsastanut 2 kertaa viikossa. Nyt kun olen useimmin käynyt tallilla, olen alkanut pitämään kaikista Tiian hevosista. Vuoden alussa tykkäsin ainoastaan Hämiksestä, nykyään tykkään joka ikisestä. Joku on ehkä helpompi ratsastaa kuin toinen, mutta niistä jokainen on mahtavia omalla tavallaan. Jos näitä vaativan tason hevosia ei saa liikkumaan, niin ehkä silloin on vika kuskissa.
Ennen en myöskään osannut arvostaa, sitä että tämä on todella pientalli. Ihmisiä ei ole kokoajan  hengaamassa ja ratsastamassa. Onhan siinä eroa, kun siirtyy suht isolta tallilta 9 hevosen tallille, mutta nykyään huomaan saavani parhaimmat  treenit, jos ratsastan ihan yksin, entisillä talleillani yksin ratsastus oli melkein harvinaista.
Vuoden alussa vielä vihasin sulkuja ja avoja ja pohkeenväistöjä yms, vain koska en osannut niitä itse melkein yhtään. Nyt en pysty muistamaan yhtäkään treenikertaa, jolloin en olisi, edes jotain edellä mainituista treenannut edes vähän. Mun ratsastukset eivät siis ole enään pelkästään siirtymisiä ja voltteja ja ympyöitä niinkuin ennen. Olen oppinut ottamaan ilon irti myös vähän vaikeammista tehtävistä. Eikä opettajan neuvojenkaan kuuleminen ole enää ongelma korvanapin ansiosta ;)
 Tätä vuotta kuvaava sana on mielestäni kehitys. Kehitys jokaisessa suunnassa. Ratsastuksessa, tunnollisuudessa, ihmissuhteissa, ajattelutavassa... kaikessa.
Vuoden hevonen on Hämis.
Sen kanssa olenkin eniten treenaillut, mutta sen kanssa treenailut ovat myös tuottaneet eniten tulosta. Hämis oli esimerkiksi kokokesän mun kanssa tosi huono. Tuntui, että en osannut enää sillä ratsastaa ollenkaan. Mutta siitä sitten noustiin ja koko syksy onkin ollut vaan toinen toistaan parempia treenejä! Tässä vielä vähän klippejä tältä vuodelta!


tiistai 29. joulukuuta 2015

Mitä, laiska??

Vihdoinkin tänne eteläänkin on tullut vähän pakkasia ja lunta. Ei olekkaan enää jokapaikka aivan kurassa ja on vähän valosampaakin. Mä kyllä niin tykkään heti kun tulee lunta <3

Eilen päätinkin laittaa ensimmäistä kertaa ikinä kameran vähän kuvailemaan meidän treenejä Hämiksen kanssa. Hämis on ollut nyt erittäin hyvä, kun pakkaskelit ovat tulleet. Aluksi sillä oli energiaa ja se purkautui monella tavalla väärin, mutta kun sain ruunan vähän keskittymään siitä tuli oikein kiva. Kesällä taistelin ton hevosen kanssa eteenpäin pyrkivyydestä, nyt se lähti pienestä kosketuksesta välittömästi eteen. Hämis ei ehkä näytä videolla kovin ihmeelliseltä, mutta selkään alkoi tunuta erittäin kivalta.
Tein hyvin pelkistetyn treenin. Yleensä harjoittelen paljon enemmän vaikeimpia asioita, mutta tänään pyörin suurimman osan ajasta ympyrällä tehden vain muutamia sulkuharjoituksia. Osalti siksi, että pehmeitä kohtia ovat vain ura ja tuo ympyrä, koska ne ovat suolattuja.

tiistai 22. joulukuuta 2015

Varsan ajo-opetusta

Näin loppuvuodesta on ehtinyt tapahtua aika paljon asioita, joista en ole tänne blogiin päivitellyt, syystä että kuvia ei ole sen pahemmin tullut. Jouluna ja uutenavuotena kyllä kirjoittelen jostakin, mutta tämä postaus voi olla omistettu sille, että kerron vain olevani elossa.
Perjantaina meillä alkoi joululoma ja siitä lähtien jokainen päivä onkin kulunut tallilla ja kavereiden kanssa. Treenit ovat menneet aivan laidasta laitaan. On ollut niitä kertoja, kun tekisi mieli vaan itkeä, mutta myös paljon niitä suuria onnistumisia, jotka motivoivat jatkamaan. Nykyään maanantaisin, meidän tallilla on teematunteja, joihin kahteen olenkin jo osallistunut. Nimensä mukaisesti molemmat kerrat olivat kunnon tehotreeniä ja sisäistin yllättävän hyvin asioita! Luonnollisestikkaan ei ole mitään kuvia pimeyden takia.
Selma sai äskettäin ensimmäistä kertaa kärryt peräänsä ja tottuikin ajatukseen nopeasti ja alkoi harppomaankin korvat hörössä innoissaan. Samana päivänä allekirjoittanut pääsi itsekkin ensimmäistä kertaa kärryjen kyytiin! Tosin raksulla, joka on hiukan tutumpi ja turvallisempi. Ja vielä tänä samaisena päivänä satoi maahan ihana valkea peite, joka valitettavasti suli yhtä nopeasti, kun oli tullutkin.



 Nyt joululomalla on tullut vietettyä aika runsaasti aikaa tallilla ja sama on näillä näkymin jatkumassa. Mulla ei onneksi ole mitään valittamista. Nyt ei kuitenkaan tunnu tekstiä syntyvän kirveenkään kanssa, joten jätän enemmät höpinät siihen, palataan kun saan taas kunnon kuvia! :)
Nämä kuvat on otettu aamutallinjälkeen. Oli pakko kokeilla salamalla kuvaamista vuosien jälkeen, kun oli niin hämärää, että kuvista tuli lähinnä vain pikseliä.


torstai 10. joulukuuta 2015

Tee älä selitä

Mulla on tullut tässä 7 vuodenaikana, jona olen ratsastanut, monia ihmisiä vastaan, jotka sanovat että haluavat kovasti kehittyä ja menestyä ratsastuksessa. Nämä menevät kilpailuihin ja eivät saa haluamaan tulosta. Yhtäkkiä mulla onkin kaveri, joka sanoo " En voinut pärjätä, koska mulla oli vastassa se ja se" " Mulla ei ollut mitään mahdollisuutta voittaa, kun tolla oli paljon hienompi hevonen" "Se tuomari ei vaan siedä tätä hevosrotua" "Tuomari oli epäreilu, olisin ansainnut enemmän pisteitä".
Joka ainut kerta kuulessani tuollaista puhetta se särähtää korvaani pahasti. Miksi osoitat muita sormella ja sanot, että en voi pärjätä koska hän tai se tai tuo jotakin. Miksi? Jos haluat menestyä se on vain sinusta kiinni. Jos et mielestäsi saa ansaitsemiasi pisteitä työskentele vielä kovemmin, vielä rankemmin, vielä enemmän ja yritä uudestaan. Luovuttamalla ja keksimällä tekosyitä et ainakaan saavuta mitään. Niinkauan kuin jaksat uskoa voivasi saavuttaa jotakin, niin kauan sulla on se mahdollisuus saavuttaa. Mutta sillä hetkellä, kun alat syytellä muita ja luovutat... Menetät ainakin arvostuksen mun silmissä.
 Olen itsekkin ollut sellainen henkilö, joka keksii syitä miksi ei voi olla tarpeeksi hyvä. Silloin kun ratsastin Punametsässä, mielestäni en voinut koskaan päästä niin pitkälle kuin haluan, koska mulla ei ole mahdollisuutta ratsastaa hevosia jotka kisaavat vaativaa B:tä ja osaavat piaffia. Mietin jatkuvasti, kuinka hyvä minäkin olisin, jos mulla olisi alla sellainen hieno liitokavio. En voinut olla hyvä koska ratsastin entisiä ravureita. Se on yksi asia, joka minua hävettää menneisyydessäni. Onhan se totta, että paremilla hevosilla on helpompi opetella ratsastamaan, mutta se ei tee minusta hyvää.
Siitä on nyt 2-3 vuotta, kun lopetin Punametsässä. Tällä hetkellä mulla on talli täynnä vaativa B tasoisia hevosia joilla saan ratsastaa. Yksi osaa laukanvaihdot askeleessa, yksi piaffia, yksi puolikkaan laukkapiruetin, yksi hyppää yksittäisenä 147cm. Saan käydä silloin tällöin valmennuksessa sellaisella liitokaviolla, jonka selkään en koskaan uskonut pääseväni.( Steniro). Ja olenko minä niin hyvä, sellainen ratsastaja kuin kuvittelin olevani saadessani paremman hevosen alleni? En todellakaan. Olin haaveillut aina Steniron kaltaisesta kalliista, upeasta kilpahevosesta, miten voisin olla niin hyvä kun saisin sellaisen alleni. Karu totuus on kuitenkin se, että ensimmäisenä kertana syksyllä Steniron selässä en saanut sitä siirtymään harjoitusraviin, aivan.


Sen sijaan, että sadattelee ja keksii miljoonia syitä miksi mikään ei onnistu kannattaa kääntyä esimerkiksi valmentajan puoleen. Itse olen sellainen ihminen, että kun mikään ei tunnu onnistuvan kysyn samantien neuvoja. En halua joutua siihen tilanteeseen, että en tiedä mitä tehdä ja sitte vika onkin hevosessa. Esimerkiksi jos hevonen on ihan hirveän kova suusta jokaisessa tehtävässä ja vaikka kuinka yritän ratsastaa niinkuin on opetettu ei tapahdu muutosta. Silloin kysyn heti opettajalta, mitä mä teen. Yritän noudattaa ohjeita hevonen ei silti toimi, miksi? Aina, aina olen saanut hyvän vastauksen ja sen masentuneen fiiliksen sijaan hyviä vinkkejä joita voi testata seuraavissakin treeneissä.
Aina ei tarvitse onnistua. Jos halutaa pystyä iloita onnistumisista, pitää joskus epäonnistua niin, että vain hammastapurren pidättelee itkua. Saa epäonnistua, mutta siitä ei saa syyttää muita.
Minusta on tärkeää, että voi luottaa valmentajaansa, silloin uskaltaa kokeilla uutta vaikka se tuntuisi väärältä.

Kuulin vajaa kuukausi sitten Tiialta ensimmäistä kertaa esteistunnasta. Kukaan ei ole ikinä opettanut mulle mitään esteistuntaa. Olen aina pyrkinyt istumaan istuinluilla, suorassa, hieman takana. Kun Tiia sitten mainitskin, että mun olisi hyvä harjoitella esteistunta, mikäli mielin päästä hevosalalle opiskelemaan ensivuonna, sain oikeasti vain purra hammasta. Ajatus siitä, että mun piti nojata eteen, notkistaa selkää, keventää painoa, mutta ei kuitenkaan kevyttä istuntaa, tuntui niin väärältä. Kun ratsastin Zz:ttiä esteelle esteistunnassa, mulla oli sellainen tunne, että olen palannut alkeiskurssille, tunsin itseni kanaksi. En pystynyt luottamaan Zzttiin, musta tuntui, että heti jos Zz kieltäisi, lentäisin kuin leppäkeihäs. Päätin kuitenkin opetella ratsastamaan esteistunnassa, vaikka se tuntui mielestäni viimeiseltä asialta, jonka halusin tehdä. Ilmottauduin teematunnille, jossa mietittiinkin sitten vain ja ainoastaan esteistuntaa. Mentiin vain suoraa uraa ja kavaletteja pitkällä sivulla esteistunnassa. Kokonaiset 50 minuuttia tunsin oloni selässä niin tyhmäksi, kanaksi. Tiia sanoi, että kantapäät alemmaksi. Mun nilkkoja särki jo valmiiksi, mutta työtä käskettyä. Lopuksi tultiin ihan lyhyt esterata, helppo sellainen. Radalla kaikki naksahti kohdalleen, olin esteistunnassa ja se tuntui hyvältä. En tuntenutkaan oloani kanaksi. Radan jälkeen Tiia sanoikin " Siinä oli hyvä esteistunta". En ikinä olisi saavuttanut tuota onnistumista, jos en olisi luottanut Tiian ja että se tietää mitä tekee. Se oli mulle niin suuri mukavuus alueelta poistuminen. Eihän mun esteistunta vielä hyvä ole, todellakaan, se on kuin opettelisi uudestaan ratsastamaan, mutta nyt sillä on hyvä pohja.
En ole hyvä siinä mittakaavassa jota aina itsemietin. Mulla on tapana verrata itseäni ihan huippuihin Mutta se ei tarkoita sitä, että en olisi tyytyväinen siihen mitä nyt olen saavuttanut. Olen tyytyväinen ratsastukseeni, olen mielestäni kehittynyt hyvin. Mutta siinä mittakaavassa, jossa minä ajattelen, olen vasta aloittelija, eikä se ole huono asia :)


torstai 3. joulukuuta 2015

Hevoset ihmisinä

Näin joulunaikaan hyvin monissa blogeissa pyörii joulukalenteri. Moni onkin niihin panostanut ja ne ovatkin erittäin kivaa katseltavaa, itse en nyt kuitenkaan jaksa ainakaan tänävuonna nähdä niin paljon vaivaa. Ajattelin, että jos keksin voin kuitenkin toteuttaa jonkun erikoispostauksen ja jos te lukijat jätätte toiveita voin useammankin tehdä. Yleensä en pyydä lukijoilta toiveita vaan annan heidän itse esittää jos tuntuu siltä, mutta jos nyt on ideoita niin otan niitä vastaan :)
Tänään katsotaan kuitenkin millaisia jotkut Tiian hevoset olisivat ihmisinä ;) Ethän ota postausta liian vakavasti :)


Otetaampa ensin Daisy.
Daisy olisi varsinainen hienohelma ja ikiteini. Hän rakastaisi syömistä, sekä nukkumista. Vaikka syöminen olisi lähellä sydäntä, katsoisi hän tarkasti, että syö hyvän ruokavalion mukaan. Unien puolesta taas häntä ärsyttäisi kovasti jos joku hänen kauneus uniaan häiritsisi. Tyttö olisi aika kärsivällinen, sekä sosiaalinen ja tulisi kaikkien kanssa toimeen ja olisikin aina ensimmäisenä iskemässä poikia. Tyttö olisi koulussa kaikkien opettajien suosikki, se kiltti oppilas, mutta kun selkänsä kääntäisi ei typy olisikaan enää niin enkeli. D olisi niin kaunis, että kaikki muut tytöt olisivat aina tälle kateellisia. Tyttö olisi tosi hyvä urheilija ja pärjäisi lajissaan hyvin, mutta vapaa-ajalla hän juurikin välttelisi liikuntaa.

Seuraavana oliskin Hämis.
Voin kuvitellä Hämiksen keski-ikäisenä miehenä. Elämän parhaita hetkiä olisivat ehdottomasti, ruoka, ruoka, ruoka, vapaapäivät, lomat, ruoka. Häntä ärsyttäisi aina suunnattomasti viikonlopun päättyessä eli maanantait olisi hänen vihollisia. Vaikka tämä herra rakastaisikin lomalla olemista, olisi hän työssään kuitenkin ihan pätevä ja lopulta kuitenkin aina tykkäisi siitä. H saattaisi olla ulkopuolisten mielestä hieman tympeän ja koppavan näköinen, mutta totuudessa H olisi kuitenkin ihan mukava tyyppi joka ei millään tavalla ylimielinen olisi.
Tämä ei ikinä stressaisi tai jännittäisi mitään, vaan olisi joka tilanteessa tyynen rauhallinen. Pieni hymyn kare saattaa syntyä jos häntä kovasti kehutaan.

Sitten päästäänkin Zz:ttiin.
Zz olisi tosi kiltti aina kaikille, se ei koskaan voisi esimerkiksi huudella kenenkään perään mitään tyhmyyksiä. Ehkä. Ellei se joku olisi tosi tyhmä. Hän menestyisi työssään tosi hyvin, mutta stressaisi aina kaikkea ihan turhaa. Kuten näyttääkö hän varmasti hyvältä voidakseen mennä kokoukseen, eihän hän vain unohtaisi avaimia, sopisiko ruskeat vai mustat nahkakengät paremmin. Zet myös pelkäisi pimeää eikä voisi katsoa kauhuleffoja, koska näkisi niistä painajaisia ja tulisi vainoharhaiseksi. Hän olisi hiukan ujo ja omistaisi vain muutaman hyvän kaverin.
Viimeisenä uhrina onkin Bronksi.
Bronksi pukeutuisi aina löysiin verkkareihin eikä ottaisi paineita mistään. Hän tietäisi tasantarkkaan miten kokeessa luntataan ilman, että tarkinkaan opettaja huomaa. B tietäisi myös sen reitin lähi alepaan mistä välituntivalvojat eivät koskaan kiertäneet. Bronksi ei näkisi turhaa vaivaa kouluun ja läksyihin vaan tekisi jatkuvasti pientä jäynää opettajille ja kavereilleen. Silti aina kokeen tullessa Bronksi olisi hyvin terässä. B olisi aika suosittu porukassa ja vaikka aina keksisi vaikka mitä muiden päänmenoksi, ei hän koskaan jäisi pahimmista teoistaan kiinni.

Tämän perusteella itse olisin varmaan Zztin tai Bronksin ystävä :D Musta tuntuu, että Daysiä en varmaan kauaa jaksaisi :D Nyt kuitenkin postaustoiveita saa jättää pitkästä aikaa ihan luvan kanssa :) Tästä voin myös tehdä 2 osan jos tämä saa hyvän vastaanoton :)



tiistai 1. joulukuuta 2015

Onnen kyyneleet - kirjaimellisesti


Sovittiin sunnuntaiksi päivä, että pääsisin katsomaan Sanista. Olin tamman nähnyt viimeksi tammikuussa, jonka jälkeen se on vaihtanut omistajaa ja oli pitkä aika, kun mulla ei ollut mitään tietoa tammasta, missä se nykyään on, onko sillä kaikki hyvin. Ja viimeinkin, kun saatiin sovittua päivä, että pääsisin todella näkemään Ässän, en ollut pysyä nahoissani.
Saavuttiin tallille ennen sovittua aikaa, joten päätin mennä odotellessa katsomaan Sanista, kun se oli pihalla. Kun kävelin tarhalle ja Sanis kääntyi vain katsomaan mua, se riitti. Aloin ensimmäistä kertaa ikinä itkeä onnesta. Mä vaan itkin ja rapsuttelin hetken tammaa. Se on paljon kauniimpi luonnossa, eikä hetkeäkään tarvinnut miettiiä miksi joskus niin rakastuin noihin silmiin ♥ Vielä tamman omistajan tullessa pyyhin vain kyyneleitä.
Heposta hoitaessa tutustuin tamman omistajaan, joka paljastui ihan huippu tyypiksi. Tästä maailmasta löytyy niin kaikenlaisia ihmisiä, että olin suunnattoman iloinen, että Sanis oli selvästi päätynyt ihmisille, jonka kanssa he sopivat hyvin yhteen.


Oli sanomattakin selvää, että pitkä aika erillään oli tehnyt tehtävänsä. En itse osannut ratsastaa tammaa sille tasolle missä oltiin joku vuosi sitten, mutta se ei haitannut mua tippaakaan. En mennyt hakemaan täydellisesti liikkuvaa hevosta ja ratsastaakseni itse täydellisesti. Menin katsomaan mun parasta ystävää, viettämään vuoden parasta päivää. Ja se toteutuikin. Mulla olisi ollut jo täydellinen päivä rakennettu vaikka en olisikaan päässyt Saniksen selkään. Sanis tuntui kuitenkin selkään pirteältä ja hyvinvoivalta. Se myös käyttäytyi paljon rauhallisemmin, kuin silloin kun itse sillä aktiivisesti ratsastin. Se oli vaikutti hyvin tyytyväiseltä elämäänsä, ja se jos joku teki mut onnelliseksi. Pieni talli ja oikea ihminen on selvästi tehnyt tammalle hyvää, ei sille varmaan parempaa kotia olisi voinut toivoa.


Tossa eläimessä on vain sitä jotain, jota ei vain voi selittää. Enhän mä ihan mitätahansa hevosta menisi katsomaan 80 kilometrin päähän, ei ihan kuka tahansa hevonen saisi mua itkemään olemassa olollaan, saisi mua teettämään siitä tauluja.. Päivä  ei olisi voinut olla täydellisempi, tuntui hyvältä lähteä tallilta pois, kun tiesin, että rakkaalla hevosella oli kaikki niin hyvin.




Oli hymy herkässä :')
 Ja eihän täydellinen päivä voisi loppua huonosti. Menin Sanikselta suoraan Tiialle siivoamaan karsinoita ja tekemään iltatallia. Ajattelin ottaa Hatin kanssa rennosti ilmansatulaa, mutta ratsastuksen lopuksi tehtiin mun ensimmäiset laukanvaihdot jokaisella♥ Koska kaikki oli sujunut niin hyvin Hatin kanssa, päätin kokeilla rajoja, oli muuten hiukan hyvät fiilikset illalla! :)


lauantai 28. marraskuuta 2015

Testissä Dressage OnSite

Mikä ihmeen Dressage OnSite?
Dressage OnSite on netissä toimiva palvelu. Ideana on, että voit ihan kotikentälläsi ratsastaa kouluradan ja saada siitä tuomaripalautteen. Rata videoidaan ja lähetetään lomakkeen mukana, jonka jälkeen saat radasta pöytäkirjan, sekä tuomarin audio kommentti raidan. Jos mielenkiintosi heräsi voin tutustua sivustoon täältä. En palvelua tässä sen suuremmin esittele, tuolta sivulta löydät kaiken!

Itse valitsin vapaavalintaisen ohjelman rata-arvioinnin, eli en osallistu radallani ns.kilpailuun. Pohdin jonkin aikaa menisinkö helpon A:n vai B:een, mutta suoritus päivänä Hämis tuntui niin huonolta, että päätin mennä mahdollisimman helpon radan. Koska en olisi niin nopeasti ehtinyt uutta rataa opetella, suoritin helppo C:1, jonka muistan ulkoa varmaan vielä vanhainkodissa. Vapaa valintaista rataa suorittaessa saa itse valita tuomarin. Tuomareita on ihan kansallisen tason tuomareihin saakka, mutta itse valitsin Tuijan, jonka valmennuksissa olen käynyt hänen hevosellaan. Enkä kyllä kadu tuomari valintaani ollenkaan!
Aluksi tietenkin rajasin kentästämme suurinpiirtein lyhyen kouluradan muotoisen ja laittelin kirjaimet, jotka myöhemmin katsottuna olivat päin helvettiä vaikka niitä kuinka olin yrittänyt mittailla. Sitten Hämiksen siistiminen edes siedettävään kuntoon ja selkään. Heti selkään noustessani tunsin, että tänään ei kyllä tule yhtään mitään. Ja oikeassa olin. Sain verkassa ihan hyviä pätkiä, mutta ne aina vain katosivat. En pystynyt saamaan Hämistä eteenpäinpyrkiväksi ja rennoksi samaan aikaan. Oli valittava jompikumpi ja valitsin rentouden, sillä Tiian mielestä se oli parempi vaihtoehto, ettei tulisi kiireinen vaikutelma.
Oli hyvin rentouttavaa, kun sain verkata juuri niin kauan kunnes oltiin sekä henkisesti, että fyysisesti valmiita rataan. En pitänytkään mitään kiirettä ja työstin Hämistä edes hiukan paremmaksi. Sitten suoritin radan ihanan rauhassa, jostain syystä mulla ei ollut mitään paineita. Rata oli hyvin, hyvin heikko jos verrataan meidän kahteen edelliseen A:n rataan, mutta se oli kuitenkin parasta, mitä me pystyttiin yhdessä juuri sinä päivänä antamaan. Kaikki ei ole aina niin yksinkertaista, olen kuitenkin iloinen, että itse jaksoin tsempata itseni radan läpi ja selvästi Hämiskään ei ihan läskiksi kuitenkaan pistänyt.

Sitten jäätiinkin vain odottelemaan tuloksia, jotka äsken sain sähköpostiini. Kun silmilleni hyppäsi 65% olin hyvin, hyvin positiivisesti yllättynyt. Rata oli yksi syksyn huonoimpia ratsastuksia ja silti ylsimme noin hyviin prosentteihin. Ja mikä on mielestäni hämmentävää, aika lailla tasan vuosi sitten suoritin samaisen ohjelman ja silloinkin vain hammasta purren rata läpi. Silloin sain prosenteiksi 51%. Eli jos mulle erittäin huono suoritus yltää nykyään 65%, en voi olla kuin tyytyväinen.
Palautteeseen kuului myös tuomarin audio kommentti raita, joka oli vähintääkin tehokas. Saatiin hyviä vinkkejä Hämiksen kanssa treenaamiseen. Tuli sellaisia vinkkejä, mihin en ole ennen kiinnittänyt huomiota. Jatkossa meidän pitäisi siis mennä ainakin ravipuomeja sekä pohkeenväistön sisällä siirtymisiä!


Tässä vielä video rataan
Itse pidin palvelusta ja aion ehdottomasti jatkossakin käyttää kyseistä palvelua. Arvioinnin sain viikon sisään ja se oli erittäin tehokasta, varsinkin audiokommentti raita. Verkata saa juuri niin kauan kunnes tulee hyvä fiilis, jos rata epäonnistuu sen voi vain kuvata uudelleen. Voisin lämpimästi suositella Dressage OnSite:ia kaikille!
Vaikka kyseisenä päivänä mikään ei onnistunut on viimeaikojen  treenit sujuneet todella hyvin! Esimerkiksi Daisy oli tänään koulutreeneissä aivan super! D oli ihan höyhenen kevyt ratsastaa ja toimi kuin ajatus! :)

tiistai 24. marraskuuta 2015

Ei pohjetta anneta kädellä

Kiiruhdin nopeasti matikan kokeen jälkeen kotiin, haukkasin jotain syötävää matkaan, vaihdoin vaatteet ja lähdimme pienellä kiireellä kohti Järvenpäätä. Perillä oltiin kuitenkin ajoissa, joten ihan rauhassa pistin Tollon valmiiksi liinatuntia varten.
Aloitettiin ihan käynnissä taassa miettien vain mua itseäni. Heti tuli ilmi, että mulla on vanha paha tapa, johon en ole itse kiinnittänyt mitään huomiota. Mä ratsastan hevosen itse hitaaksi mun jalalla. Mä olen itse hidas. Kun haluan hevosen aktiivisemmaksi puristan pitkän puristuksen ja sitten hellitän. Hevonen alkaa automaattisesti työntyä mun pohjetta vasten. Sen sijaan mun tulisi oppia tekemään vain kaksi hyvin nopeaa puristusta, jonka jälkeen mun täytyy hellittää välittömästi. Jos reaktiota ei tapahdu, sitten saa vähän suuttua, mutta seuraavalla kerralla täytyy taas kysyä nätisti. Tässä onkin mulle projektia vähäksi aikaa.

Tollon kanssa mä jouduin itse ihan kunnolla töihin. Se on hevonen, joka ei vain toimi jos sähellän siellä liikaa, se menee sekasin. Kun ratsastaa vain ratsastuskoulu hevosia, ei huomaa ehkä sitä, miten laukannostossa painosi valahtaakin eteen, tai pohjetta antaessa oletkin vahingossa hiukan suussa kiinni. Tollo on mahtava opettaja, koska sen kanssa ei mikään toimi, ennenkuin korjaat tuon virheen. Jos vahingossa pidät enemmän ulko-ohjaa kädessä, hevonen todellakin menee ulos, eikä korjaa ulosmenoa, jos vetää sisäohjasta. Steniron kanssa huomaan selkeesti virheeni ja mitä tapahtuu kun virhe "on päällä" mutta myös huomaan, miten kaikki toimiikin, kun saan itseni siellä selässä korjattua.

Tunnin vaikein tehtävä oli saada hevonen pohkeen eteen. Kuulostaa niin yksinkertaiselta, mutta tällaiselta amatööriltä helpommin sanottu kuin tehty. Mun oli p a k k o ratsastaa, jotta Tollo liikkuisi pohkeen edessä. Mun oli pakko ratsastaa joka ikinen askel, en päässyt lintsaamaan hetkeäkään. Kun tuntui siltä, että nyt en tästä enää yksinkertaisesti pysty saada Tolloa paremmin eteenpäin, tuntui, että seinä tuli vastaan, en vain pystynyt, kehotti Tuija mua vielä kerran nopeammin, voimakkaammin reagoimaan. Sitten saatiin haluamamme reaktio ja pääsin hellittämään.
Ilme kertoo kaiken

Mulle on myös ylitsepääsemättömän vaikea olla ylävartalon kanssa hiljaa, kun anna pohjetta. Tuija sanoikin osuvasti " Mä en saa nähdä sun käsistä, että sä annat pohjetta". Edelleen helpommin sanottu kuin tehty, mutta siihenkin tullaan nyt jatkossa keskittymään.



Olen mielettömän kiitollinen, että pääsen valmennuksiin näin hienolla hevosella. Olen kuitenkin itse vain pikkuinen aloittelija noiden hienojen kisahevosten ja hyvien ratsastajien joukossa.. Jos jotain kiinnostaa, miten Tollo liikkuu osaavamman ratsastajan alla niin tässä video. Alempana kuitenkin lyhkänen video meidän treeneistä, älkää järkyttykö liikaa.