sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Ai mitkä laukkalähestymiset?

 
Estekurssin viimeisenä päivänä kipusinkin Frontsun selkään. Oli oikein mukava yllätys, että sain mennä kokokurssin niillä mun " suosikeilla " eli Hämiksellä ja Frontsulla. Frontsulla en tosin ollut hypännyt aiemmin, mutta olin kuitenkin aika varma, että tykkäisin siitä.

 En alkuverryttelyssä vain yksinkertaisesti jaksanut ratsastaa Frontsua peräänantoon, vaan annoin sen liikkua pidemmällä kaulalla puolipitkällä ohjalla. Lähinnä vain keventelin ja tein ympyröitä. Otin myös kevyttä laukkaa molempiin suuntiin kunnes aloitettiin.
Aloitettiin tulemalla loivalla kiemurauralla puomeja, jossa loivankiemuran keskelle tuli voltti urallepäin ja siinä oli kavaletti. Toisella pitkälläsivulla tulimme vain suoraan, jossa oli muutamia puomeja. Frontsu ei ollut tässä tehtävässä ollenkaan hyvä. Se oli jokaikisellä askeleella pohkeen takana ja muutamien kierroksien ajan vain kompasteli puomit. Se ei lyhentänyt askelta ollenkaan, että olisi mahtunut lyhyihin väleihin, mutta toisaalta se ei liikkunut eteenpäinkään. Tiian vinkeillä sain sen hiukan reippaammaksi ja keskittymään puomeihin, mutta sitten jalka nousi vähän liikaakin.. :D Toisaalta Tiia sanoi, että se ei haittaa, että se on pohkeentakana. Se oli kuulema vielä vuosi sitten vähän liiankin kuuma..




HUUUI, Mitäs nää nyt on hei

Ootko ihan varma tästä?

Kattokaa kaikki mä selvisin!
Tästä näkee hyvin kuinka Frontsu oli pohkeentakana.
Välikäyntien jälkeen alettiin tulemaan tehtävää laukassa. Silloin Frontsu "syttyi". Se ei liikkunut enään ollenkaan pohkeen takana, vaan sain pikemminkin pidätellä. Aika paljonkin laukkalisäyksien jälkeen. Teimme siis samaa tehtävää, mutta vain laukassa ja suoralla linjalla piti joka toinen kerta koota ja jokatoinen kerta ottaa mahdollisimman vähän askelia.

Joo... Ei lisättävää..

Tää on niin ihana kuva! Frontsu alkaa jo innostua, eipähän ollut enään eteenpäin potkittava ;)

 Aloimme tulla yksitellen pikkuista rataa, jossa oli suhteutettuja linjoja. Tässä vaiheessa mä oikeesti tykästyin Frontsuun. Se innostui esteiden välillä ja siellä sai oikeesti esteiden välillä miettiä että " woou", jotta ei vain koko estettä rysäytettäisi. Muutaman esteen jälkeen Frontsu kaahasi sen verta lujaa(krhm, kuuntelematta muo), että ei ehditty seuraavalle esteelle ollenkaan katsoa paikkoja sinnepäinkään ja  tultiin todella erikoisilla hypyillä. Niin tyhmältä kuin se kuulostaakin, tuo on juuri se miksi tykkään Frontsusta. Sillä on tempperamenttiä niin paljon, se ei ole ihanmikä tahansa lyllertäjä. Sillä on oma tahto, ja se oikeesti haluais mennä korkeelta ja kovaa.





Piti käyttää johtavaa ohjaa, jotta ei jo alastulossa huideltaisi kentän keskellä.
Tultiin samatehtävä parikertaa putkeen. Vaihdoimme vielä radan pidemmäksi , mutta suurinpiirtein samoja linjoja tultiin. Vitsit Frontsun kanssa oli hauskaa! Hämis oli ehkä liian kiltti:D. Vikat radat ei menneet, miten sen voisi ilmaista, teknisesti kovin taidokkaasti, mutta mulla oli ainakin hauskaa ja niin taisi olla hevosellakin. Vielä kuvia noista radoista, voi olla hupaisaa katsottavaa, mutta siltä se tuntukin!
Tää NIIIN kuvaa meiän menoo. Älkää muuten kysykö miksi ratsastan pitkillä ohjilla kuumalla hevosella, se on jotenkin tapa, ei tosin hyvä sellainen.

Tää on jotain niin söpöö ♥


Kuski melkee kerenny mukaa



"Enksmä ookki hyvä? Onhan mun tukka hyvin ku otat siel kuvii?!"



Tää tais olla ainoo este jolle pidäte meni läpi :D


Mun ratsastus ei ole aina niin vakavaa;) Loppuravailin vielä Frontsun, tunnista jäi kyllä hyvä fiilis! Oli jotenkin niin hauskaa saada pitkästä aikaa hevonen alle jolla on selvä omamoottori ja oikeasti tempperamenttia. Ennen asiat oli vähän toistenpäin, mutta nykyään oon kyllä oikeesti enemmän kotonani kuumien hevosten selässä kuin laiskojen.

Tämä on kyllä ihan tän päivän biisi!
Ne sanoo sekopää, tuli irti tänään, hei mut eise väärin oo
Ne ei saa meit kontrolliin, käsiraudoilla kii, mieli ei mahdu laatikkoon
Eletään se uudelleen, koko Suomi kuulee sen
Ne sanoo sekopää, tuli irti tänään, hei mut eise väärin oo


4 kommenttia:

  1. Vautsi, tosi hienosti näytti menneen vikakin päivä! Ja ilmeisesti olit nyt matkassa pikkasen lyhyemmällä jalustimellakin, tai ainakaan jalka ei ollut ollenkaan niin takana kuin edellisen postauksen kuvissa ;)
    Vielä tuohon yhteen kuvaan: minä pidän tuota positiivisena piirteenä, että pystyy ratsastamaan kuumaa hevosta pitkällä ohjalla, koska minulla on päinvastainen ongelma (kuumista kuumin ratsu enkä osaa tarjota sille tilaisuutta jäädä odottamaan). Toki esteillä voisi olla ihan kätevää että ne narut on kädessä ettei tupsahda nenälleen esteillä tai niiden välissä :P :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, kysyin viel opettajalta, mentiin reiän lyhyemmil. ":D joo toi mun pitkäohjasuus tarkottaa joko sitä että narut on kyllä pitkät mut kädet saa vetää syliin tai vaihtoehtosesti mennään sit kirjaimellisesti meiningillä"noni heppa nyt mennää, vauhti korjaa virheet" ;)

      Poista
  2. Todella hienoja kuvia! :) monipuolisia ja hyvänlaatuisia. Banneri voisi sulautua taustaan enemmän.
    http://katrisofia.blogspot.com/

    VastaaPoista