torstai 25. kesäkuuta 2015

Nyt se raja on ylitetty


Nimittäin itseluottamuksen raja. Eilen tunti sujui paremmin kuin hyvin. Sain Hatista niin paljon irti. Yleensä olen hyvä saamaan hevoset vain vittuuntuneiksi epäselvillä avuillani ja sitten hevonen ns kääntyy minua vastaan eikä vaikkapa luota enään mun käteen. Eilen myös Hatti yritti täysillä, sitä ei vain vituttanut, että mä tulin sinne selkään käskemään ja riuhtomaan. Hatti teki kaiken niin rehellisesti ja se oikeasti kuunteli muo siellä selässä paremmin kuin ikinä.
Aion olla nyt rehellinen ja sanoa, että kun aloitin ratsastuksen ajattelin, että jokupäivä voisin ratsastaa kuten nyt. Mutta silloin olisin jo aika vanha ja ryppyinen. Nyt, nyt olen ratsastanut 6 vuotta ja olen saavuttanut sen rajapyykin minkä kuvittelin mielessäni joskus ajat sitten, kun nousin pienen gotlannin russ ponin selkään taluttajan saattelemana. Suomeksi sanottuna ratsastin eilen niin hyvin, että kuvittelin osaavani ratsastaa näin vasta joskus hyvin vanhana.
Mä pystyn sanoa itselleni, että mä olen hyvä. Mä pystyn olla tyytyväinen itseeni ja ratsastukseen. Pitkästä aikaa pystyn ihan todella olla tyytyväinen. Katselinkin eilen läpi tekemäni koosteen ja mulle tuli vain yhtäkkiä fiilis, että ratsastus on kivaa! Se on todella kivaa! Tuo kuulostaa ehkä erittäin oudolta, mutta joskus olen sortunut treenaamaan verenmaku suussa ja huomaamattomasti ja hieman salakavalasti, se ei ollutkaan enään niin hauskaa.
Se, että voin sanoa itselleni olevani hyvä, ei tarkoita, että olisin jollakin tapaa ylimielinen. Se ei tarkoita, että pitäisin itseäni muita parempana. Se tarkoittaa, että pystyn hyväksymään itseni ja olla tyytyväinen siitä kaikesta mitä olen saavuttanut, eikä olla tyytymätön jostain mitä on jäänyt saavuttamatta. Jos mä voin sanoa itselleni olevani hyvä, myöskään kenenkään muun ihmisen mielipiteet eivät voi vahingoittaa mua.
Kyllä. Mulla on aivan mielettömästi suuriakin virheitä, mutta musta on tärkeää välillä vaan jäädä fiilistelemään eikä aina murehtia virheitä verenmaku suussa. Virheitä ehtii miettiä silloinkin kun mikään ei onnistu. Ja niinkuin sanoin, olen joskus treenannut päättäväisesti silloin, kun mikään ei onnistu. En ole antanut anteeksi itselleni pieniäkään virheitä ja yhtäkkiä kaikki se hauskuus hommasta oli kadonnut. Aivan sama mitä kukaan sanoo, olen tyytyväinen eiliseen ratsastukseeni, hevoseen.
Tässä kiitän hevosta

Postaus oli ehkä vähän sekava, mutta mulla oli tosiaan aikaa 10 minuuttia kirjottaa teille. En myöskään jaksanut tehdä perinteistä treenipostausta, jossa selitän kaiken tarkasti.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Videopostaus kangilla


En jaksanut nyt käsitellä tätä yhtäkuvaa..
No vihdoinkin, kun sain kunnon kuvaajan mukaan niin ajattelin toteuttaa pienen videopostauksen. Video on aika pikainen ja ajattelin kyllä tehdä vähän enemmän panostetun videopostauksen, kun vain siihen tilaisuuden saan.
Hämis ei ollut mikään erityisen hyvä eilen. En saanut sit millään kuulolle vaan se oli tahmea koko tunnin. Kokoajan tein kaikkeni, että se liikkuisi edes jotenkin, etenkin laukassa. Laukassa saatoin läimästä raipalla ja perse lensi ja laukat vaihtu, mutta vauhti pysyi edelleen samana. Loppuraveissa sain kuitenkin Hämiksen vähän eteenpäin ja meno muuttuikin heti paaaaljon paremmaksi. En nyt tarinoi enempää, kun teille on tässä pitkä video :)
Tänään ei varmaan kuvailla, ellen mene jollain erityisellä hevosella. Sunnuntaina lähdenkin leirille Riilahteen!

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Kangilla


Mitä tarvitaan, jotta saadaan kouluratsastaja tyytyväiseksi? Vaativa A tason kouluhevonen, koulusatula ja kanget <3 Voit vitsit mitkä fiilikset, tältä kouluratsastuksen pitäisi tuntua!
Pääsin eilen kokeilemaan ensimmäistä kertaa kankia. Sanotaanko, että tätä kannatti odottaa. Se oli koko odottamisen arvoista. Aloitin ihan ratsastaen pelkällä nivelohjalla. Mun ei tarvinnut koskeakkaan kankiohjaan, kun kokohevonen oli ainakin satakertaa parempiratsastaa kuin yleensä. Mun ei tarvinnut kysellä siltä mitään, kaikki toimi, heti.

Hatti on yleensä aika raskas hevonen ratsastaa peräänantoon. Nyt se oli kaikkea muuta. Myös kaikki muutkin kuin ohjas avut meni heti läpi. Pohkeilla riitti pelkkä kevyt puristus. Emme tällä tunnilla tehneet mitään monimutkaisia kuvioita niinkuin yleensä, vaan olimme aikapaljon ympyrällä, mitä normaalisti teemme erittäin vähän. Kurssin aihehan on siis hevosen rennoksi ratsastaminen, joten emme luultavasti teekkään koko kurssin aikana mitän monimutkaista. Minusta se on hyvä, ainakin kun minä menen kangilla. Kankikurssi oli siis peruttu liian vähäisen osallistujamäärän takia, mutta siirryin nyt tehokoulu kurssille, jossa toivonmukaan saan mennä kangilla.

Tiia tuli sitten näyttämään mulle ihan kädestä pitäen erivaihtoehtoja miten kankiohjaa voi pitää. Itselleni koin helpommaksi saman, jota Tiia itse käyttää eli kankiohja tulee ns.keskisormen ympäri. Pikkuhiljaa otin kankiohjaa enemmän käyttöön. Tai ehkä paremmin sanottuna se ei enään roikkunut niin paljon. Vaikeinta kankiohjan pitämisessä oli ehkä sen sääteleminen. Jos se pääsi venymään liian roikkuvaksi ja yritin ottaa sitä ihanvähän enemmän käteen, saatoin helposti ottaa liikaa ilman, että edes itse huomasin sitä. Ja kun en huomannut sitä se saattoi vähän jäädä päälle, onneksi mulla on opettaja eikä mun tarvitse itsekseen opetella kankien käyttöä.
Tässä selvästi ihan mietin, että mites näitä nyt pidettiinkään :D




 Meillä oli aika pitkä käyntiosuus. Mietimme lisättyäkäyntiä. Että hevonen venyttäisi kohti ohjaa ja kävelisi selänläpi. Ja taas, että työnnämme käsiä kohti hevosen suuta. Multa vähän "unohtui" toi lisättykäynti. Hups. Liikaa mietittävää ja yhtäkkiä Tiia vaan kysyy " Rebekka, onko toi lisättyä käyntiä?". Hups, ja tajuan että mun hevonen hädintuskin matelee eteenpäin.
Käynnin jälkeen ravissa Hatti alkoi vähän nojautua ohjaan, jolloin jouduin tekemään aika vahvoja hellittäviä otteita. Pikkuhiljaa laukanjälkeen aloin saamaan taas Hattia kevyeksi edestä, vaikka aika ajoin se yrittikin painautua ohjalle. Välillä huomasin myös tehokkaaksi käyttää tällöin kankiohjaa. Mun kankiohjahan oli kokoajan aika löysä ja pyrin pitämään sen aika löysänä, koska mun ei tarvinnut vaikuttaa sillä. Mutta kun Hatti alkoi vähän painamaan kädelle lyhensin kankiohjaa ihan sentin pari hetkeksi. Hatti nosti vähän itseään ja löysäsin vähän kankiohjaa taas. Meillä ei ollut kuitenkaan tarkoitus koota hevosia, vaan ennemminkin saada ne rentoutumaan.
Tässä saan juuri hevosen edestäkin läpi ja se menee selänläpi.
Tästä näkee selkeästi, kuinka hevonen oikein roikkuu nivelohjalla.
Tässä hevonen on kyllä noussut ylhäältä, mutta mulla taas kankiohja vahingossa jäänyt päälle ja hevonen varmaan siksi aika jännittynyt.
Laukka oli kyllä ehdottomasti tunnin paras askellaji. Siinä mun itseni oli helpoin vaikuttaa hevoseen ja saatiin sellaisiakin pätkiä, että mä vain istuin enkä tehnyt mitään. Pystyin kiittämään hevosta yksinkertaisesti tekemättä mitään jättämällä sen rauhaan.

Tästä kuvasta voi nähdä kuinka hevonen oikein vetää vastaan. Tämä tilanna olisi varmasti korjaantunut, jos olisin vain lyhentänyt nivelohjaa.

Sellasta. Tässä vielä video, joka on kerrankin MELKEIN normaalin pituinen kooste ;)
Täytyy vielä sanoa, että oli erittäin rasittava kirjoittaa tätä postausta sillä mulla on netti nyt vähän hidas ja kesti varmaan 5 minuuttia saada yksi kuva avattua bloggeriin..
Oletteko te menneet kangilla? Oliko postauksessa liikaa kuvia? Miltäs meidän meno näytti teidän mielestä?

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Kuka on sun elämänhevonen?

(c) Ina Tukia
 Itse uskon, että jokaisella hevosihmisellä on se "elämän hevonen". Jokaisella. Jollakin se saattaa olla se lapsuuden mummon hevonen, joka opetti ratsastamaan. Toisella se voi olla raviradalta tullut lv-hevonen, josta yritetään tehdä ratsua.  Jollakin se taas voi olla nykyinen kilpailukumppani, mutta jokaiselle se elämänhevonen on varmasti yhtä tärkeä. Yhtätärkeä luonteeseen, ikään tai ulkonäköön katsomatta. Kukaan ei voi sanoa sulle mikä tulee olemaan sun elämäsihevonen, sen vain tuntee. Sen voi tuntea heti tai tajuta vasta, kun sen menettää.
(c) Ina Tukia
Mä voin melkovarmasti sanoa, että Santeri on mun elämäni hevonen. Mä tiesin sen heti. Sinä maanantai iltapäivänä, kun astelin talliin ja näin Santerin ensimmäistä kertaa, tiesin,  että se tulee olemaan mulle tärkeä. Ensimmäisellä ratsastuskerralla tamma vain pukitteli, potki seiniä, puri kuolaimeen ja meinasin tippuakkin parikertaa. Silti tunsin, että tässä hevosessa on sitä jotain. Seuraavana päivänä osallistuin Santerilla tallin kisoihin ristikkoluokkaan. En meinannut saada tammaa yli edes ensimmäisestä ristikosta. Kisoistahan tuli hylky ja varmaan ainakin 12 virhepistettä ja aika oli varmaan useampi minuutti. Silti, silti radan jälkeen säteilin kuin aurinko ja kehuin kuinka mahtava tamma oli. Siitä päivästä lähtien en halunnutkaan ratsastaa muilla hevosilla.
Ekat estekisat Santerilla, toista kertaa tamman selässä. (c) Sofia Sinisalmi
Ekat koulukisat tammalla.
Mitä elämänhevonen mulle merkitsee? Mulle se merkitsee hevosta, jonka valitsisin yli muiden hevosten vaikka mikään ei olisi onnistunut viimeaikoina. Hevosta, jota en vaihtaisi edes epäonnistumisten jälkeen pois. Hevosta, jonka näkeminen saa hyvälle tuulelle, aina. Ihailua, hevosta jota jaksaa ihailla vuodesta toiseen.

Luottamusta. Luottamusta hevoseen 110%. Voin sanoa itselleni, että ei se hevonen mitään tee, se on ihan kiltti. Se ei kyttäile, eikä pukittele, eikä mitään. Mutta en silti voi luottaa hevoseen, ellei se luottamus tule multa itseltäni sisältä. Santeriin luotin heti, aluksi vähän vähemmän, mutta se luottamus kasvoi päivä päivältä. Tämän hevosen kanssa ylitin itseni niin monta kertaa, tein asioita, joita en muilla hevosilla olisi ikinä kokeillutkaan. Ja vaikka Santerinkin selästä tuli aikamonta kertaa lennettyä, sillä se ei ollut mikään rauhallinen mummokuljetin, en ikinä säikähtänyt. En ikinä epäröinyt pienintäkään hetkeä nousta takaisin selkään ja kokeilla sama juttua uudestaan. Pariviikkoa ennenkuin Santeri myytiin uskaltauduin sen selkään kokonaan ilman varusteita. Se oli jotain, mitä en ollut uskaltanut tehdä kenenkään muun hevosen kanssa, enkä ole itseasiassa vieläkään.



(c) Ronja Kylander

Elämänhevonen merkitsee sitä, että tiedän, että en ikinä tule löytämään hevosta, jonka kanssa olisi yhtä ilo työskennellä, yhtä paljon luottamusta, yhtäpaljon tunnetta. Voin kyllä löytää hevosia, jotka ovat enemmänkuin ihania. Hevosia joiden kanssa kaikki tuntuu aina täydelliseltä. Mutta en ikinä voi löytää toista hevosta, joka tuntuu lähes sielunkumppanilta. Uskon, että voin vielä löytää jonkun miltein täydellisen hevosen, mutta silti Santeri tulee olemaan aina mun elämäni hevonen.
 15.9.2014 Santeri lähti uuteen kotiin. Santeri myytiin Klaukkalan ratsastuskeskukseen, jossa kävin sitä kaksi kertaa katsomassakin. Maaliskuun lopussa Santeri myytiin Klaukkalastakin, sillä se ei sopinut ratsastuskouluun. Tiedän vain, että Santeri lähti Riihimäen suunnalle jollekkin aikuiselle kouluratsastajalle. Antaisin mitä vain jos saisin edes tietää miten tammalla menee nykyään.
  
Mitä elämän hevonen sulle merkitsee? Oletko jo kenties löytänyt sun elämäsi hevosen? Mitä mieltä muuten uudesta ulkoasusta? Siitä suuri kiitos Amandalle!!

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Kenttäratsastusta


Vielä tulee yksipostaus pelkillä videolta pysäytetyiltä kuvilla. Nyt nimittäin opetin äidinkin vaihtamaan videolta kuville, se onkin niin monimutkaista... krhm. Itse en nimittäin tykkää blogata käyttäen videolta pysäytettyjä kuvia, mutta tällähetkellä haluan enemmän videoita. Joskos nyt alkaisin saamaan aina molempia ratsastuksista.

Keskiviikkon mulla ei ollut siis kameraa mukana, juuri kun todellakin olisi pitänyt olla. Meillä oli siis maastoesteitä, mutta ensin verkkasimme kentällä. Olisimme tulleet vielä yhdentehtävän kentällä, ennen siirtymistä maasto osuudelle. Tulimme niinkun jäljitelmän maastoesteradalla normaalista coffinista. Eli meillä oli pysty askel vesimatti askel ja pysty. Ajattelin, että Zz saattaa katsoa vesimattoa, mutta luottavaisin mielin lähestyin coffinia. Kuitenkin jo alastulossa Zz pistää liinat kiinni ja "hyppääsivulle" juuri kun takajalat laskeutuvat edellisestä hypystä ja pahaa aavistamaton Rebekka lentää kuin leppäkeihäs vesimatolle. Luojan kiitos siinä ei ollut vettä. Zz lähtee laukkailemaan kaikki risukot läpi ja katkoo ohjat ja kaikkea sellaista.. Ja kun vihdoinkin pääsen takaisin kyytiin Tiia laskee pystyt ihan melkein maantasalle. Tulin uudestaan siis saman laukassa. Zz teki aivan samalla tavalla kuin ennekuin tipuin. Nyt pidin kuitenkin varani ja pysyin kyydissä. Sain ohjeeksi vain pohkeet, pohkeet, pohkeet se on ennenkin mennyt yli vesimatosta. Zz nousee ihan kunnolla pystyyn ja minä tietysti roikun suussa, kun en osannut varautua. Hetken jo pelkäsin Zz:n kaatuvan. Hetken taisteluiden jälkeen saatiin Zz vesimatosta yli ja loppujenlopuksi ihan nätisti coffini suoritettua.
Loput maastoesteet menivät ihan hyvin. Ainoastaan joissain hypyissä mun lyhyt esteraippa kääntyi osottamaan ylöspäin, joka tarkoitti, että hypyn jälkeen sitten mentiin ja lujaa.
Ylöshyppy ja tässä juurikin sellainen hyppy jonka jälkeen hevonen otti jalat allensa. (c) Tiia Mäntykoski
Eilen meillä oli sitten kaikki lajit ja se tapahtui vähänniinkuin kilpailuharjoituksena. Ja nimenomaan harjoituksena. Meillä oli siis kouluun, esteisiin ja maastoesteisiin verkka ja sitten rata. Esimerkiksi kouluradalla ei ollut kuitenkaan mitään "tuomaria" tai emme saaneet papereita. Esteradan jälkeen olisi saanut jatkaa maastoesteisiin vaikka radalla olisi tullut hylky tms, mutta kaikki tekivät puhtaanradan. Ja sitten vielä maastoesteillä ei katsottu aikaa tms. Minusta se oli vain ihanaa, jäi turha stressaaminen pois.
Kaikki menivät tutustumisluokan kouluohjelman. Mun kohdalla Zz oli verryttelyssä superkiva ja pysyi hyvin kuolaintuella. Radalle päästyämme ruuna kuitenkin oli todella huono. Se oli kokoajan pohkeen takana. Itse möhlin kaikenmahdollisen ja mahdottoman ja Zz vähänväliä lakkasi kuuntelemasta muo ja sain potkasta ihan kunnolla, että sain hevosen huomion takaisin.. Radan jälkeen Tiia kysyi miten meni omasta mielestä. Itse tokaisin vain, että onneksi ei olleet oikeat kisa, sen verran heikkosuoritus se oli.

Esteillä meni taas toisinpäin. Zz oli verkassa huonompi kuin radalla. Verkassa tuli enemmän huonoja hyppyjä, joissa jäin suuhun kiinni. Ratahan oli todella helppo. Se oli helpompi kuin monirata mitä olimme menneet tunnilla ja radalla hypättiin vain 7 estettä ilman uusintaan suorilla helpoilla teillä. Minusta se oli ihan kiva, siitä jäi hyvämieli, kun siinä oli helppo onnistua ja saada puhdas rata. Ja nyt puuttui esimerkiksi se stressi, että ei tarvinnut miettiä aikaa vaan sain ihan  rauhassa suorittaa radan. Ainoa pieni huonompi kohta tuli radalla, kun Zz heti esteen jälkeen lähtee kuskaamaan muo kentänkeskelle nähdessään kuvaajan sadeviitan..  Ei se onneksi ollut niin vaarallista, ehdin kuitenkin kääntää hyvin seuraavalle esteelle.
Lisää kuvateksti

Laatuja..
Maastoesteistä jäi superhyvä fiilis! Kaikki se epäröinti mikä oli eilen ollut, kaikki se oli poissa. Esteidenkään jälkeen ei vedetty mitään spurtteja, sillä jätin raipan pois. Verkassa Zz kyllä kielsi eräälle pienelle tynnyrille. Tosin se olisi mennyt siitä yli, jos olisin itse reagoinut nopeammin ja tästä juurikin heijastuu se kokemattomuus. En reagoinut nopeammin, koska en ollut varma hyppääkö se vai ei. Myös kentälleppäin tultaessa eräänpuun vieressä oli pari suurta autonrengasta(purettu maastoeste) ja niitä ei nähty kun tultiin suunnasta metsästä kentälle. Ne nähdessään Zz aina heittäytyi samantien tientoiseen laitaan. Niihinaikoihin selästä kuului varmasti epämääräistä muminaa:D
Tulimme vielä radan. Rata alkoi hyvinpienellä alashypyllä kentältä pois tielle joka vei ylämäkeen. Tieltä poikkesi pieni polku jossa oli hieno koivueste, jonka jälkeen piti saada hevonen takasin nopeasti ylämäkeen ja hypätä tynnyreiden yli. Tynnyreiden jälkeen tie kaartoi aikapaljon oikealla ja tässä vaiheessa tuli aikapitkä laukkapätkä jonkamatkan varrella oli yksitynnyri este. Tieltä tultiin ylöshypyllä kentälle ja täytyy sanoa, että tuo oli jo suht iso ylöshyppy. Kentälle laukattiin ja tehtiin eräänlainen silmukka, jolla suuntavaihtui. Matka jatkui coffinille, joka oli kyllä aika helppo. Siinä oli tynnyri ja haudan yli pääsi ominjaloin harppaamalla, ja taas pieni tynnyri. Se oli siis aika helppo, sekä ratsastajalle, että hevoselle. Kenttä kierrettiin ja takan oli vielä koivueste. Kulman takana piti saada hevonen taas takajaloille ja tulla suht reipasta vauhtia ja hypätä talo este. Talon jälkeen kentänkautta reilu alashyppy ja samainen lenkki metsässä ja pieni ylöshyppy kentälle ja rata oli suoritettu. Viimeisellä metsälenkillä Zz oli niin hieno. Annoin sen vähän spurtata ja se meni juuri sopivaa vauhtia, mutta niin, että se pysyi kuitenkin kokoajan hallinnassa. Olin niin tyytyväinen radanjälkeen, kokorata puhtaasti!!
Tuossa vielä kooste, josta näkyy kaikkilajit! Tässä vielä linkki jos upotus ei toimi.