lauantai 5. syyskuuta 2015

500 euroa köyhempi

Viime päivien treenit ovat sujuneet paremmin kuin loistavasti. Hämis on ollut vain joka kerta parempi, en voi sanoin kuvailla miten tyytyväinen olen, ehdottomasti vuoden parhaita ratsastuksia. Torstaina tunnilla harjoittelimme heA:n rataa. Melkein heti tutun itsenäisen verkan jälkeen jokainen suoritti ohjelmansa. En saanut Hämistä oikein terään ennen omaa rataani. Alku rata menikin vähän häsläten, lisäyksissä en saanut tarpeeksi ilmavuutta ja vauhtia ja vauhti hyytyi, pohkeenväistössä Hämis jäi vähän ohjaa vasten tappelemaan. Ekoissa vastalaukoissakin Hämis oli mua vähän vasten. Onneksi Tiia kuitenkin kokoajan kommentoi rataa sen edetessä eikä vasta sen jälkeen. Vinkit auttoi niin paljon, että loppua kohti rata pareni hirveästi ja tuli se wau fiilis.
Radan jälkeen saatiin sitten toivoa mitä asioita haluttaisiin treenata, eli niitä mitkä ei radalla onnistuneet. No mun osalta treenasimme niitä lisättyjä raveja ja pohkeenväistöjä. Joka kerta meni pikkusen paremmin. Pohkeen väistöt sujuivat kuin ajatuksesta ja lisäyksissäkin Hämis alkoi vain odottamaan milloin annan sille luvan vähän lisätä. Lisäykset tosin kesti pieni hetki saada kuntoon, sillä aloimme Tiian kanssa vaatimaan Hämikseltä jo korkeampaa muotoa, ja että se ei van juokse lävistäjää läpi, vaan että se kantaa itsensä siinäkin kunnolla vatsalihaksilla.
 Eilen jatkettiinkin siitä mihin jäätiin. Hämis oli vielä parempi kuin torstaina. Se oli niin tasainen ja kevyt, ja se jopa liikkui omalla moottorilla, siten että sain vain pidätellä sitä. Työstin Hämistä kokotunnin ajan ahkerasti, treenattiin lisäykset ja pohkeenväistöt, sekä takaosa käännökset. Kun kaikki tuntui hyvältä, lyhensin vielä pykälän verran ohjia ja sain Hämppärin siihen korkeampaan muotoon. Sitten suoritin heA:n radan ja se sujui kuin tanssi, Hämppärihän oli ihan liekeissä! Maanantaina onkin sitten iltapäivä kisat Hämppärin kanssa, ja koska kaikki on sujunut nyt paremmin kuin täydellisesti ajattelin, ratsastaa tänään hyvin rennosti, vaikka ilmansatulaa, kunhan vaan jää hyvä fiilis! :) Muuten olen hyvin vahvasti sitä mieltä, että ne neuvot, jota sain Tuija Tuomisen valmennuksessa, on auttanut minut vauhtiin Hämiksen kanssa. Sen valmennuksen jälkeen, olen koittanut ratsastaa Tuijan ohjeilla ja toi hevonen on muuttunut niin mielettömästi.
En tiedä muistaako joku, kun valitin kesällä kuinka tahmea Hämis oli? Valitin, että raipasta vaihtuu laukat ja pukkia tulee mutta vauhti ei kasva? No eilen laukka reipas laukka nousi vain, kun siirsin hieman painoa eteenpäin. En olisi koskaan uskonut sen olevan mahdollista ton eläimen kanssa, siksi ratsastinkin vain pitkän sivun laukkaa, kiitin hevosta ruhtinaalisesti ja lopetin tunnin siihen.
Vanha kuva talvelta
Ja se, mistä tuo otsikko tulee. Kesätyö rahat saatuani varasinkin itselleni valkkuleirin ensikesälle Einolaan. Tarkoitus olisi myös mennä toiselle leirille Riilahteen:) Tämä oli nyt pikainen kuvaton postaus, mutta halusin jotakin nyt ennen kisoja päivittää:) Toisaalta muo ei nyt haittaa, että ei ole ollut kuvaajaa. Joskus tuntuu, että mun keskittyminen on parhaimmillaan, kun ratsastan aivan yksin.

4 kommenttia:

  1. Mä jo hetken ajattelin että menit sitten treenaamaan yhden viikonlopun aikana 500€ edestä :D Onneksi ei sentään! Tsemppiä kisoihin, toivottavasti teillä menee yhtä hyvin kuin treeneissä! :)

    VastaaPoista
  2. Mulla on sama, että yksin ratsastaessa pystyn keskittyä parhaiten! Itse olen ollut Einolassa kahdella leirillä ja siellä oli kyllä tosi hyvä opetus! :)

    VastaaPoista