torstai 10. joulukuuta 2015

Tee älä selitä

Mulla on tullut tässä 7 vuodenaikana, jona olen ratsastanut, monia ihmisiä vastaan, jotka sanovat että haluavat kovasti kehittyä ja menestyä ratsastuksessa. Nämä menevät kilpailuihin ja eivät saa haluamaan tulosta. Yhtäkkiä mulla onkin kaveri, joka sanoo " En voinut pärjätä, koska mulla oli vastassa se ja se" " Mulla ei ollut mitään mahdollisuutta voittaa, kun tolla oli paljon hienompi hevonen" "Se tuomari ei vaan siedä tätä hevosrotua" "Tuomari oli epäreilu, olisin ansainnut enemmän pisteitä".
Joka ainut kerta kuulessani tuollaista puhetta se särähtää korvaani pahasti. Miksi osoitat muita sormella ja sanot, että en voi pärjätä koska hän tai se tai tuo jotakin. Miksi? Jos haluat menestyä se on vain sinusta kiinni. Jos et mielestäsi saa ansaitsemiasi pisteitä työskentele vielä kovemmin, vielä rankemmin, vielä enemmän ja yritä uudestaan. Luovuttamalla ja keksimällä tekosyitä et ainakaan saavuta mitään. Niinkauan kuin jaksat uskoa voivasi saavuttaa jotakin, niin kauan sulla on se mahdollisuus saavuttaa. Mutta sillä hetkellä, kun alat syytellä muita ja luovutat... Menetät ainakin arvostuksen mun silmissä.
 Olen itsekkin ollut sellainen henkilö, joka keksii syitä miksi ei voi olla tarpeeksi hyvä. Silloin kun ratsastin Punametsässä, mielestäni en voinut koskaan päästä niin pitkälle kuin haluan, koska mulla ei ole mahdollisuutta ratsastaa hevosia jotka kisaavat vaativaa B:tä ja osaavat piaffia. Mietin jatkuvasti, kuinka hyvä minäkin olisin, jos mulla olisi alla sellainen hieno liitokavio. En voinut olla hyvä koska ratsastin entisiä ravureita. Se on yksi asia, joka minua hävettää menneisyydessäni. Onhan se totta, että paremilla hevosilla on helpompi opetella ratsastamaan, mutta se ei tee minusta hyvää.
Siitä on nyt 2-3 vuotta, kun lopetin Punametsässä. Tällä hetkellä mulla on talli täynnä vaativa B tasoisia hevosia joilla saan ratsastaa. Yksi osaa laukanvaihdot askeleessa, yksi piaffia, yksi puolikkaan laukkapiruetin, yksi hyppää yksittäisenä 147cm. Saan käydä silloin tällöin valmennuksessa sellaisella liitokaviolla, jonka selkään en koskaan uskonut pääseväni.( Steniro). Ja olenko minä niin hyvä, sellainen ratsastaja kuin kuvittelin olevani saadessani paremman hevosen alleni? En todellakaan. Olin haaveillut aina Steniron kaltaisesta kalliista, upeasta kilpahevosesta, miten voisin olla niin hyvä kun saisin sellaisen alleni. Karu totuus on kuitenkin se, että ensimmäisenä kertana syksyllä Steniron selässä en saanut sitä siirtymään harjoitusraviin, aivan.


Sen sijaan, että sadattelee ja keksii miljoonia syitä miksi mikään ei onnistu kannattaa kääntyä esimerkiksi valmentajan puoleen. Itse olen sellainen ihminen, että kun mikään ei tunnu onnistuvan kysyn samantien neuvoja. En halua joutua siihen tilanteeseen, että en tiedä mitä tehdä ja sitte vika onkin hevosessa. Esimerkiksi jos hevonen on ihan hirveän kova suusta jokaisessa tehtävässä ja vaikka kuinka yritän ratsastaa niinkuin on opetettu ei tapahdu muutosta. Silloin kysyn heti opettajalta, mitä mä teen. Yritän noudattaa ohjeita hevonen ei silti toimi, miksi? Aina, aina olen saanut hyvän vastauksen ja sen masentuneen fiiliksen sijaan hyviä vinkkejä joita voi testata seuraavissakin treeneissä.
Aina ei tarvitse onnistua. Jos halutaa pystyä iloita onnistumisista, pitää joskus epäonnistua niin, että vain hammastapurren pidättelee itkua. Saa epäonnistua, mutta siitä ei saa syyttää muita.
Minusta on tärkeää, että voi luottaa valmentajaansa, silloin uskaltaa kokeilla uutta vaikka se tuntuisi väärältä.

Kuulin vajaa kuukausi sitten Tiialta ensimmäistä kertaa esteistunnasta. Kukaan ei ole ikinä opettanut mulle mitään esteistuntaa. Olen aina pyrkinyt istumaan istuinluilla, suorassa, hieman takana. Kun Tiia sitten mainitskin, että mun olisi hyvä harjoitella esteistunta, mikäli mielin päästä hevosalalle opiskelemaan ensivuonna, sain oikeasti vain purra hammasta. Ajatus siitä, että mun piti nojata eteen, notkistaa selkää, keventää painoa, mutta ei kuitenkaan kevyttä istuntaa, tuntui niin väärältä. Kun ratsastin Zz:ttiä esteelle esteistunnassa, mulla oli sellainen tunne, että olen palannut alkeiskurssille, tunsin itseni kanaksi. En pystynyt luottamaan Zzttiin, musta tuntui, että heti jos Zz kieltäisi, lentäisin kuin leppäkeihäs. Päätin kuitenkin opetella ratsastamaan esteistunnassa, vaikka se tuntui mielestäni viimeiseltä asialta, jonka halusin tehdä. Ilmottauduin teematunnille, jossa mietittiinkin sitten vain ja ainoastaan esteistuntaa. Mentiin vain suoraa uraa ja kavaletteja pitkällä sivulla esteistunnassa. Kokonaiset 50 minuuttia tunsin oloni selässä niin tyhmäksi, kanaksi. Tiia sanoi, että kantapäät alemmaksi. Mun nilkkoja särki jo valmiiksi, mutta työtä käskettyä. Lopuksi tultiin ihan lyhyt esterata, helppo sellainen. Radalla kaikki naksahti kohdalleen, olin esteistunnassa ja se tuntui hyvältä. En tuntenutkaan oloani kanaksi. Radan jälkeen Tiia sanoikin " Siinä oli hyvä esteistunta". En ikinä olisi saavuttanut tuota onnistumista, jos en olisi luottanut Tiian ja että se tietää mitä tekee. Se oli mulle niin suuri mukavuus alueelta poistuminen. Eihän mun esteistunta vielä hyvä ole, todellakaan, se on kuin opettelisi uudestaan ratsastamaan, mutta nyt sillä on hyvä pohja.
En ole hyvä siinä mittakaavassa jota aina itsemietin. Mulla on tapana verrata itseäni ihan huippuihin Mutta se ei tarkoita sitä, että en olisi tyytyväinen siihen mitä nyt olen saavuttanut. Olen tyytyväinen ratsastukseeni, olen mielestäni kehittynyt hyvin. Mutta siinä mittakaavassa, jossa minä ajattelen, olen vasta aloittelija, eikä se ole huono asia :)


12 kommenttia:

  1. Jopas oli hyvä teksti, herätti vähän omaan tilanteeseen. Vaikka itse harvemmin syytän ketään muita(köhköh satula köhköh valkku:D), laitan syyt omaan niskaan miksi en voisi olla näin ja näin hyvä. Nuorempana tottakai tuli syytettyä ponia ja kaikkea muuta. Mutta kyllä rehellisesti sanoen alkaa usko loppumaan kun mistään ei saa tukea, jos olisin yhtään itsevarmempi ihminen voisin jopa pärjätä. Mutta kun olen juuri se joka haluaa kuulla muiden mielipiteen, että mihin mä pystyn ja mihin en.

    Muistan ne ajat kun olin todella itsevarma ja sanoin aina jonain päivänä mä kisaan ja voitan, mutta sitten tuli sellaisia vastauksia kuin katsotaan vaan. Lopulta itsevarmuus hiipui, nyt kuitenkin olen ensi vuodelle ottanut tavoitteeksi olla parempi kuin koskaan ja lopettaa itsesäälissä rypemisen.

    Mutta kerran vielä sanon että hyvä teksti, tälläisiä on oikein kiva lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Surullista kuultava.. Muiden mielipiteillä ei saisi olla merkitystä. Kuka sanoo sulle että et ole tarpeeksi hyvä? Kuka sanoo että sulla ei oo sitä tai tätä? Hiomaton timantti. Vihaajat ei ole tyytyväisiä vaikka muuttuisitkin. Mutta helpommin sanottu kuin tehty. Muistan itsekkin miten paljon olen joskus kuunellut muita, jos joku on sanonut ettei pidä ratsastuksestani, olen saattanut alkaa kotiin tultua itkeä.. Tsemppiä sulle!

      Poista
  2. Tämä oli tosi kiva teksti! Mä en ole pitkään aikaan jaksanut kommentoida (sorii, yritän ryhdistäytyä!), vaikka sulla onkin ollut hyviä tekstejä tässä muutenkin..! :) Mä voin niin kuvitella että sun silmissä mäkin olen tollainen syyttelijä, ei ehkä niinkään valkku sitä ja ohjelma tätä, mutta senkin edestä sitten Namu sitä ja Namu tätä :D Onhan se tietysti ihan fakta, että ratsastaja jota ei vähempää voisi kouluratsastus kiinnostaa ja hevonen, jonka taso on luokkaa PuskaÖ, eivät ole se kouluradan kaunein ratsukko, mutta kyllä mulla olisi asenteessa paljon korjattavaa.

    Mä olen kuitenkin itsessäni tosi tyytyväinen siihen, että osaan myös iloita kaikesta edistymisestä - juuri tänään katselin saksan tunnilla (:D) vuoden 2013 videoita ja luojan kiitos siitä tasosta on noustu! :D Mulla ei ole alla yhtään hienoa hevosta, kaksi vanhusta joiden kunto ei kestä yhtään rankempaa treenaamista ja Namu, joka tosiaan on estehevonen henkeen ja vereen. Silti mä uskon, että joku päivä mä voin iloita Namun kanssa siitä kehittymisestä, joka kummassakin on tapahtunut! Että me vielä joskus tullaan pääsemään se HeB ohjelma läpi muutenkin kuin säälipisteillä. :D Nyt se tuntuu kovin kaukaiselta, mutta joku päivä niin vaan on...pakko olla!

    Ja sun ilokses voin sanoa: mä oon tosissaan harkinnut kouluvalmentajan ottamista! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ihan varmasti meillä jokaisella on asenteessa parannettavaa. Olet sä ehkä vähän syyttelijä, mutta hei niin olen minäkin. Kyllä meissä kaikissa asuu sellainen, mutta munmielestä on ihan luonnollista, että huonon radan jälkeen sitten vaikka miettii oliko joko vikana. Ja kyllä mäkin lohduttaudun joskus sillä että sattui olemaan vaikea hevonen mulla alla. Mutta sitten mulla on niitä kavereita, ketkä sitten kokomatkan vaikka sieltä kisapaikalta sadattelee ja vittuilee vaikka tuomarista. Mulla on niitä kavereita jotka eivät pärjää ja ovat aina " se tuomari oli ihan naurettava sellasta ja tällasta teki, ton kisoihin en kyllä enää mene. Minkäs sille voi jos naama ei miellytä". Vaikea tätä on selittää.. :D Oi ihanaa, sitten postauksia kouluvalkuista! ♥

      Poista
  3. Tää on niin tuttua, omastakin ratsastuksestakin. Mullekin on sanonut monta kertaa että, suu kiinni ja ratsasta, kun oon alkanu vinkua vastaan. :)

    VastaaPoista
  4. Vautsi tää oli tosi hyvä teksti! Ja ihan huippumagee toi eka kuva, voi että tuli hirvee kesähinku tosta! Oon samaa mieltä, että monet ajattelee just noiden VaA tasostenkin hevosten kulkevan jokaisen alla yhtä hienosti kun sen kokeneen ratsastajan kanssa joka tuntee kyseisen hevosen. Itsekin inhoan tekosyitä ja turhaa syyttelyä, ei se ole tuomarin tai kilpavastuksen syy jos ei ole tyytyväinen. :D

    VastaaPoista
  5. Tosi hyvä teksti! Ja VAU toi eka kuva :o !! Pakko myöntää, että ittelläkin tulee välillä heppaa syytettyä (mm. jos ei laukka nouse), vaikka omaa jännitystä ja hermoiluahan se loppupeleissä on. Itse ainakin kun jännittää, kuulemma pidätän heppaa liikaa istunnalla, vaikken sitä itse huomaa. Tosin kyllä sen myöhemmin videoista näkee.. Huhhuh :'D
    Tietysti epäonnistumiset harmittaa, varsinkin kisoissa, missä on muitakin ihmisiä katsomassa kun ratsastan. Saatiin kyllä monelta naurut, kun Eetun kanssa tömisteltiin meidän ensimmäisiin koulukilpailuihin... :D (Laiska, pullea sotanorsu ja selässä jännittynyt ratsastaja = aivan mahtava yhdistelmä eikös.. ;) ?)
    Mutta oikeasti älyttömän hyvä teksti! Naurettavimpia syitä mitä olen kuullut, kun on epäonnistunut kisoissa, oli esim. että kentän pohja oli huono (ei mitään vikaa muiden mielestä?) ja että yleisö/muut kilpailijat häiritsivät suoritusta... Olen myös toki valmentajaa ja vanhempia kuullut syytettävän :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuka ihminen oikeesti nauraa yrittämiselle... ja tätä samaa mä hoen mut vihaajat ei oo tyytyväisiä vaikka muuttuisitkin :) Onneks sä eetun kanssa tiedät että kisaat itsees ja hevosta varten, et miellyttääkses muita :) jep.. kiitoksia!

      Poista
  6. Hyvää asiaa pohdit tyttöseni. Omalla kohdalla sorrun aina liikaa itsekriittisyyteen ja mielessä pyörii vaan ne, mitä en tehnyt oikein. Ite harvoin sorrun syyttelemään muita omista vihreistä ja sen sijaan kierin itsesäälissä ja toistan itselleni, kuinka huonoja taas oltiin. Älä vingu vaan ratsasta ja ala masennu vaan korjaa ja iloitse pienistä onnistumisista - sitä kultaista keskitietä on vaikea löytää.

    Mutta näin asioista poiketen ... Harrasteletko vielä heppavalokuvailua? Ensi kevään kalenteria mietin kisojen suhteen. Ootko menossa niitä kansallisia kuvaamaan vai viitsitkö edes harkita kisoja, missä tälläinenkin rääpäle saattaisi olla pikkuisen mustan poninsa kanssa ... :D ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep, kiitos :) Kyllä mä edelleen kuvaillen, mutta nyt pimeämpänä vuoden aikana on jäänyt vähän vähälle. Tallille tulee oltua 5 kertaa viikossa niin harvoinpa sitä tulee enää mihinkää lehdettyä kuvaamaan.. Mitkä kansalliset sori en oo kauheen perillä :D Mutta riippuu vähän, mulla kun ei ole kyytiä niin vieraaseen paikkaan en heti bussilla lähde.. Mutta kyllä mä sua ja jessiä voin tulla kuvaamaan kisoihin jos kyydit järjestyy :)

      Poista