Sen pitäisi olla kivaa

Hassua, kuinka juuri kerroin, että postauksia tulee nyt ihan miten sattuu ja saattaa kulua kuukausiakin, ennen kuin kirjotan taas, mutta nyt kuitenkin täällä heti kirjottelemassa. Sain kuitenkin jotakin kuvia eilisistä rataharjoituksista, joten voisin lyhyesti niistä kertoa.

Järkkäri kuvat (c) Ilonan isä? Puhelin kuvat ottanut Seija :)

 Hämis on ollut treeneissä niin kiva! Niin monesti, se on ollut aivan höyhenen kevyt edestä, todella herkkä pohkeelle ja toiminut kuin ajatus. Olenkin rukoillut, että pääsisin sillä vielä jonkun kouluradan menemään, se on ollut niin hieno! No, pääsinhän mä sillä kouluradalle, mutta eipä silloin tietenkään päästä lähellekkään sitä tasoa, millä ollaan treeneissä oltu. Okei, ei niitä treenejäkään enää ole ollut paljoa Ypäjän takia, vain viikonloppuisin jos silloinkaan, mutta silti!
Mentiin siis eilen tallin rataharjoituksissa A-merkki Hämin kanssa. Mulla oli jo aamusta asti ollut sellanen hassu fiilis. Vaikka viime aikoina olen ollut tosi angsti lapsi, eilen olin kuitenkin todella iloinen. Aamulla isä kysyikin tapojensa mukaisesti "Jännittääkö?" ( Isä on kysynyt samaa kysymystä jo alkeiskurssista lähtien :D), vastasin siihen vain "Ei. Tänään on hyvä päivä". Ja mun tuntemuksethan on aina oikeassa :D

Hämis oli mennyt jo kaksi luokkaa ennen mua, joten ajattelin laittaa verkan ihan minimiin. Mikä on tietysti hiukan haasteellista, koska Hämis on aina mun kanssa parhaimmillaan sen 40 minuutin jälkeen. Se oli tavallaan verkassa todella hyvä, mutta tavallaan ei kuitenkaan ollenkaan avuilla. Se tuntui jotenkin tosi turtuneelta, ja jouduin käyttämään raippaa paljon enemmän kuin halusin(En halua jäädä potkimaan). Tein myös aika paljon sellaista tehtävää, ett Hämin piti vain väistää taka osaa sisälle tai ulos ja reaktion piti tapahtua saman tien. Yleensä Hämis toimii tässäkin todella hyvin, nyt se oli kuitenkin aluksi ihan unessa. Välissä koitin antaa paljon aina kävelyä, jotta se ei liikaa väsyisi.
En ehtinyt harjoitella verkassa ollenkaan radalle tulleita asioita. Harjoittelin vain sitä, että Hämis alkaisi käyttämään itseään, tulisi pohkeen eteen ja taas kevyeksi edestä. Eli ihan perus tehtäviä. Siirtymisiä, voltteja, ympyröitä ja parit keskiravit. En ehtinyt lainkaan testaamaan radalle tulevia asioita, nouseeko vastalaukka, lähteekö Häm keskilaukkaan, peruuttaako eläin edes pari askelta, toimiiko pohkeenväistö.. Luotin kuitenkin siihen, että temput kyllä onnistuu jos hevonen on vain avuilla.

Juuri sillä hetkellä, kun mut huudettiin radalle Hämis oli ihan täydellinen. Juuri niin, siinä oikea sana, täydellinen. Se oli juuri sellainen höyhenen kevyt ratsastaa, se kulki kuin juna juuri siinä raamissa, jonka sille annoin, juuri sinne minne halusin. Mutta siihen se sitten jäikin. Normaalisti treenin lopuksi se on kulkenut noin mageasti koko loppu ajan, nyt se hyytyi juuri, kun käänsin alkutervehdykseen. Sen takajalat jäi heti pituushalkaisijan jälkeen ja ne jäi kokoajan vain enemmän. Eihän se voi kantaa itseään höyhenen kevyesti, jos sillä on takajalat tallissa?
Rata alkoi sellaisella s kiemuralla ja molemmille pitkille sivuille tuli voltit. Se olisi ollut mulle ja Hämikselle nykyään aivan lastenleikkiä suorittaa se vähintään 6,5 pisten arvoisesti, mutta nyt, kun Hämis vain hyytyi hyytymistään ainoa asia mitä mietin oli, että Rebekka purista niillä pohkeilla vaikka niin, että henki lähtee. Sain juuri ja juuri ahdistettua Hämistä sen verran, että se pysyi jotenkin muodossa tuon kiemuran. Koska siinä kohtaa, kun se repäisee päänsä ylös jäädessään liikaa pohkeen taakse tasaisuus kärsii, eli se ainoa asia josta voi vahingossa jonkun pisteen saadakkin. Seuraavat liikkeet vain huononi. Rata vain huononi ja huononi. Tunsin, miten Hämis ei liikkunut enää minnekkään. Onneksi radalla sai olla raippa. Yritin sillä huomaamattomasti näpäyttää, mutta eihän tuo vanha kettu usko, ennenkuin näpäyttää kerran ja vähän lujempaa. Sen jälkeen se olisi voinut liikkua loppuradan, mutta kyllä se niin on, että siltä radalta on ilman sitä raippaa selvittävä.

Keskiravit vituttaa varmaan eniten. Olen harjoitellut niitä niin paljon, se on ollut mun ja Hämpän bravuuri. Siitä oltaisiin saatu varmaan eniten pisteitä. Jos se vain olisi toiminut niin kuin treeneissä. Niin, että annan Hämikselle vain aavistuksen ohjaa ja se hoitaa loput. Askel venyy, tahti säilyy. Nyt ei kuitenkaan tapahtunut mitään ja sain alkaa runnoa Hämppää pohkeiden kanssa, että tahti kiihtyisi edes hiukan. Aivan, kiihtyisi, askeleen venymistä oli turha edes ajatella.
Laukka oli kuitenkin huonoin. Yleensä se on suht tasaista ja siinä ei ole sen suurempia ongelmia. Sanon kyllä, että ravi on meillä ratsukkona paras askellaji, mutta ei laukassakaan yleensä ole mitään ongelmaa. Nyt kuitenkin se oli niin huono, että voisin itkeä verta. Ekaa kertaa puoleentoista vuoteen tämä hevonen ei meinannut nostaa mulla laukkaa. Kun annoin vastalaukka avut, mitään ei tapahtunut. Olin vähän järkyttynyt, koska monesti treeneissä on riittänyt vain laukan ajatteleminen. Nyt jouduin käyttämään radalla raippaa, että laukka nousi. Siinä kohtaa tiesin, että peli oli ihan menetetty. Keskilaukka ympyrä oli kuitenkin ehkä kaikista järkyttävin. Tossa hevosessa ei tapahtunut mitään muutosta mihinkään suuntaan. Minä epätoivosesti yritin esittää jotain eroa, turhaan. Treeneissä olen huomannut, että jos haluan esittää hyvän siirtymisen keskilaukan ja harjoitus laukan välillä Hämiksellä pitää olla tosi hyvin takajalat alla. Silloin, kun se käyttää takajalkojaan saan esitettyä tosi selkeän siirtymisen, muutoin se tipahtaa raville, kun laukkaa yrittää hidastaa. Tänään se oli niin lähellä tipahtaa raville, etten pystynyt esittämään minkäänlaista siirtymistä. Onneksi rata oli tässä kohtaa jo aika lopussa. Alku ja lopputervehdykset olivat ainoat, jossa Hämis edes muistutti sitä Hämistä, joka se on ollut treeneissä. Niistä me saatinkin seiskat..

Epätoivoinen keskilaukka yritys

Tässä juurikin se vastalaukka, joka ei meinannut nousta

Sellainen rata. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Yhdestä asiasta olen kyllä iloinen. En ole enää ihan ranteet auki huonon radan jälkeen. Kisaamisesta on tullut kivaa. Jossain kohtaa se meni siihen, että voitto ja ruusukkeet oli ainoat asiat mitkä merkitsi. Kisaaminen edes rata harjoituksissa ei ollut kivaa. Nyt, vaikka rata ei mennyt hyvin, mulla oli kuitenkin hauskaa. Ja mä tiedän, että ollaan kehitytty Hämpän kanssa viime keväästä ihan sairaasti. Vaikka ei päästy parastamme tänään näyttämään, tiedän kuitenkin, että me pystytään paljon parempaakin. Ja ton hevosen kanssa on vaan niin kivaa, ei edes hyvin tarvitse mennä.

Ja koska mulla oli aamusta asti ollut se hassu tunne, että tänään on hyvä päivä, en ollut ollenkaan huolissani prosenteista. Tiesin, että ei me kuitenkaan tehty mitään suurta riman alitusta. No, olin siinä justiin pessyt Hämiksen ihan kunnolla, kun mua huudeltiinkin. Saatiin Hämin kanssa 60,3% ja sehän riitti kolmanteen sijaan! Täytyy sanoa, että mä kyllä sijotun aina silloin, kun sitä kaikkein vähiten odotan! En olisi kyllä uskonut, että se päivä on tänään. Se, joka ratsasti Hämillä ennen mua voitti Hämpällä luokan saaden kai 63%! En tiedä, miksi Hämis koki tänään mun kanssa ratakuoleman, aina voi jossittella, mutta jos saan erittäin huonosta helposta A:sta 60% ja kolmannen sijan, ei siihen nyt aivan pettynyt voi olla.. En kuitenkaan voi olla täydellinen ja tiedän yrittäneeni parhaani!
Pahoittelut pitkästä postauksesta, mutta kerrankin tuntui siltä, että sitä tekstiä syntyi!

Suoraa pesulta kunnia kierrokselle:D

Aika näyttää

Olisin varmaan keksinyt postaus aiheita, jos olisin vain jaksanut, mutta kun en jaksanut. Kun pitäisi jotain kirjottaa pää hakkaa vain tyhjää ja motivaatiosta ei ole jäljellä yhtään mitään.Voisin kertoa opiskeluistani, mutta en tiedä mitä kertoisin. En vain pysty ajattelemaan selkeästi, jopa tämän tekstin kirjoittaminen on yhtä suorittamista. En edes tiedä mitä yritän tässä kertoa, olen aika sekaisin.

(c) Emilia Uutela ja hän on myös ratsun omistaja :)

Kesäloma sujui loistavasti, vihdoinkin voin sanoa, että tein oikeasti asioita, enkä jäänyt sohvanpohjalle. Elin täysillä. Mutta kesä myös muutti aika paljon asioita ja tällä hetkellä mulla on todella monta asiaa, jotka rasittaa mua henkisesti todella paljon. Olen muuttunut nyt ihan hirveästi ihmisenä ihan lyhyessä ajassa, olen tarvinnut aikaa ajatella asioita. Nyt on sellainen tilanne, että mulla ei ole hajuakaan missä tulen olemaan esimerkiksi vuoden päästä. On niin vaikea yrittää tehdä tästä tekstistä suht selkeää, kun mun päässä ei ole tällä hetkellä yhtäkään selkeää ajatusta.

En nyt sano, että blogi jää varsinaisesti tauolle, mutta tätä suurta hiljaiseloa tulee kyllä jatkumaan määrittelemättömän ajan. (Blogin instagram on suht.aktiivinen! @_pilanpaiten )On aika vaikea meinaa löytää voimia blogille, kun päässä pyörii ihan toiset asiat. Ja kun ne samat asiat pyörii siellä päässä kokoajan se myös stressaa ja alkaa ahdistaa. Sitä suuremmalla syyllä tämä blogi tuntuu kiinnostavan kuin kilo paskaa. Palaillaan. Joskus.