Se aika vuodesta, kun

..illat alkaa pimenemään ja se tulee näkymään selkeästi täällä blogissakin. Torstain tunniltani en tule saamaan kunnon videota kuvista puhumattakaan varmaan koko talvena. Se vaan on niin, että pienet valot eivät riitä kenttää valaisemaan siten, että sieltä voisi jotain kuviakin saada ja meillä ei ole maneesia. Viikonloppuisin ja ylipäätään tallia tehdessäni mun on todella vaikea saada kuvaajaa. Yritän siis sanoa, että tämä blogi alkaa pikkuhiljaa vaipua talvihorrokseen. Toki bloggaan niin paljon kuin mahdollista, mutta haluaisin jonkun laadun pitää kuitenkin yllä.

Aivan kuvat alkavat olla tätä laatua.. Tosin äiti ei osannut muut kuin automaattia käyttää.

Frontsu onkin täällä blogin puolella lukijoille varmasti aika vieras hevonen, sillä sen kanssa en olekkaan nyt paljoa työskennellyt. Vuoden alussa Tiialla aloittaessani menin Frontsulla aika paljon, mutta sitten Frontsu jäi pitkälle saikulle ja tunneille palattuaan olen jotenkin osannut sivuuttaa ruunan. Kerran sillä olen mennyt viime alkukevään kertojen jälkeen. Nyt se kuitenkin eilen vain jäi mulle. Hevosjaon jälkeen meille ilmoitettiinkiin, että tänään mennäänkin sitten kaikki kangilla. Mun reaktio oli jotain " jeshhh" " wuhuu" tyyppistä:D

Heti alkukäynneissa Tiia sanookin mulle, että pidä sitten se kankiohja aika löysänä, että Frontsu vetää siitä heti herneet nenään, että ruuna ei oikein kangista tykkää. Sen kyllä huomasi heti, mutta yritin pitää mahdollisimman kevyen käden enkä vaatinut itseltäni enkä hevoselta liikoja niin päästiin aika nopeasti yhteisymmärrykseen. En vaatinut Frontsulta isompaa ravia, vaan annoin sen olla vähän tahmean näköinen. Aina ei jaksa alkaa taistelemaan asioista, näin molemmat olivat tyytyväisiä. Frontsu oli itseasiassa todella miellyttävä ravissa, vaikka kanki ohjan päästessä liianlöysäksi alkoikin repiä ohjia, ja sama tapahtui kankiohjan ollessa liian "kireä". Laukassa taas oli enemmän ongelmia, kun Frontsu olisi vain halunnut kiskoa päätään, mutta Tiia sanoi, että Frontsu ei vain yksinkertaisesti tykkä kangista:D
En nyt selittele enempää, koska aluksi mietin teenkö tästä tunnista ollenkaan postausta. Mutta kaikinpuolin Frontsua oli kiva ratsastaa, mutta se oli todella tarkka mun kädestä :)

You want more than you're now? Get out and earn it

Life is tough
That's a given
When you stand up, you gonna be shoved back down
When you're down, you gonna be stepped on

My advice to you doesn't come with a lot of bells and whistles
It's no secret
You fall down, you stumble, you get pushed
You'll square on your face

But everytime that happens 

You get back on your feet

You get up just as fast as you can

No matter how many times you need to do it

Remember this..

Succes has been and continues to be defined

is getting up to one more time 

You want more than you're now?

Prove it.

You wanna be the very best there is? 

Get out there and earn it!

When you decided that,

you will know where is your gonna be

You won't pushing foward until you get there

T h a t ' s  h o w  w i n n e r s  a r e  m a d e

Tässä hetki sitten tajusin miten paljon olen antanut tälle harrastukselle. Elän nyt sellaista elämää, minkä en olisi silloin 7 vuotta sitten ratsastuksen aloittaessani uskonut eläväni.Tajusin, että mulle on nyt annettu kaikki mahdolliset työkalut käteen, jotta voin kehittyä.
Meillä ei ole rahaa maksaa mulle, kuin yksi viikkotunti. Silti tällähetkellä saan ratsastaa 5-6 kertaa viikossa osaavilla vaativan tason hevosilla. Mulla on tallille hyvät julkise kulkuyhteydet, jotka mahdollistavat aktiivisen talleilun. Mulla on opettaja, joka on aina niin kärsivällinen, ja antaa mun tehdä niin paljon virheitä kuin suinkin. En enää pelkää virheiden tekemistä, niistä mä opin.

Asenne mut on tähän hetkeen tuonut. Alkeiskurssin jälkeen, meidän perheellä ei ollut varaa enää kustantaa harrastustani, ja pääsin jatkamaan vasta puolen vuoden tauon jälkeen. Olin tallilla aina, joko hoitelemassa ja rapsuttelemassa hevosia. Lappaamassa paskaa kentältä, tarhoista, kaikkialata, ja ei, en saanut siitä ratsastusta palkaksi, mutta sain arvokasta kokemusta. Olin tallilla monesti 5 kertaa viikossa, joista vain yhtenä päivänä ratsastin. Viimevuosina onnistuin hankkimaan toisen viikkotunnin siivoamalla kaikki tallin tarhat aina viikon paskoista. Niinä pimeinä sateisina syysiltoina mietin miksi tätä teen, mutta vastaus oli intohimo. Ahkeruus palkitaan, nyt mulla on asiat paremmin kuin hyvin. Onnistun saamaan myös silloin tällöin valmennuksia huippuvalmentaja Tuija Tuomiselta.
Tällä hetkellä on aika masentavaa, sillä laskujeni mukaan ainakin 10 hyvää ystävääni on lopettamassa ratsastusta. Suurin osa ei väitä syyksi ajan puutetetta, vaan syy on koska heillä ei ole sitä  k a i k k e a mitä he haluavat. Moni on sanonut minulle, kuinka minulla on asiat hyvin, koska saan ratsastaa niin paljon ja vanhemmat tukevat harrastustani. Se tuntuu niin väärältä .Jos on tehnyt paljon töitä ja antaa kaikkensa se kyllä palkitaan, ei en ole syntynyt kultalusikka suussa. Jos jotain todella haluaa, löytää tien saadakseen sen. Jos ei, löytää tekosyitä.
Aamen

Aika parantaa haavat, ei arpia

 (Tulossa pitkäpostaus, jos sellainen ei kiinnosta niin tässäkohtaa voi jo häippäistä:) Ei en ole kirjoittamassa 2 osassa )
Olen usein täällä blogissa maininnut elämäni hevosesta Saniksesta, mutta luultavasti kukaan blogini ulkopuolisista lukijoista ei tiedä asiasta sen enempää. Tänään on kuitenkin tullut kuluneeksi vuosi tamman lähdöstä, joten voisin hieman avata tätä tarinaa.

13 päivä toukokuuta saan silloiseltani ratsastuksen opettajalta viestin, että seuraavan päivän esterataharjoituksiin, mulle ei riittäisi hevosta.. Vain hevonen jolle en pärjännyt ja Sanis, jolla en ollut ikinä ratsastanut, olivat jäljellä. Koska Sanista olen halunnut heti sen tultua kokeilla, vastaan välittömästi " Sanis käy! ". Sinä iltana harjaan Sanista ja mietin, mitä olin nähnyt siinä tammassa. Hoitaessa, se ei edes vilkaise minuun, ennenkuin saan kuolaimet suuhun. Ratsastaessa Sanis pukittelee ja meinaankin kerran tippua. Sanis vaihtaa laukkoja ja kyttäilee. Silloin kuitenkin tajuan rakastuneeni, siinä hevosessa vain on sitä jotain.

14 päivä toukokuuta koittaa rataharjoitukset. Olen ilmoittautunut ristikko luokkaan. Sanis kieltäytyy lähtemästä lähtölinjan yli. Se peruuttelee ja potkii sivuille. Se kieltää ensimmäiselle ristikolle, eikä meinaa suostua ylittämään sitä. Samaisen radan aikana se myös kieltäytyy liikkumasta, se pudottaa sen 30 cm korkean ristikon. Ja tämän "huonon" radan jälkeen minä säteilen, koska mä vain niin hirmuisesti tykkään Saniksesta. Tuona päivänä varmasti kukaan ei oikein ymmärtänyt mua.

Radanjälkeen säädän jotakin

Alan toivoa Sanista lähes aina tunneille ja itsenäisille ratsastuksille. Alankin ratsastaa sillä lähes joka kerta viikkotunnillani. Myös kesällä ratsastan Saniksella hyvin useasti. Menen ilman satulaa, satulan kanssa. Vietän vain hauskaa. Opin tuntemaan Sanista paremmin. Huomaan, että sillä on selkeät kaksi mielialaa. Joko se on täydellisin eläin, kenet olen ikinä tavannut  tai vaihtoehtoisesti se on itse piruperkele. Nautin jokaisesta hetkestä tamman kanssa. En näe Saniksessa mitään huonoja puolia, se on täydellinen.

Sanis on alkanut vähän rauhoittua ratsastaessa. Se on päiväpäivältä miellyttävämpi. Pääsen Saniksella myös Ompun valmennukseen ja tamma on siellä niin mahtava. Noista valmennuksista näen myöhemmin useasti unia. Parit kisatkin käydään Saniksen kanssa loppukesästä/alkusyksystä. Ei mua pieni korkeus tai huonot prosentit haittaa. Syksyn alussa voitetaan Saniksen kanssa ristikko luokka, voisinko enään onnellisempi olla? Sanis on maailman paras hevonen <3

Ensimmäiset koulukisat heC 57%

tätä on onnellisuus

Ensimmäinen estetunti ja mites meni noinniinkun omasta mielestä

Ekoja tunteja tammalla

Ei ollut kauheen tyytyväinen tamma, kun aloittelin sillä ratsasteluja

 Talvella tulee paljon kisoja ja valmennuksia joihin miltein kaikkiin osallistun Saniksella. Jos en ratsasta Sanisella viikkotunnillani moni ihmettelee, kun näkee mut jonkun muunkin kuin Saniksen selässä. Yhdessä vaiheessa Sanis alkaa ärsyttää muo todella paljon. Sen kanssa ei onnistu mikään, ratsastan mielummin muilla hevosilla. Ei harmittaisi vaikka tamma myytäisiinkin.

Tämä kerta oli yksi suuria epätoivon päiviä, muistan elävästi miten huonosti kaikki meni.

Näissä kisoissa tamma kielsi ulos.

Vuoden vaihteen jälkeen tamma on aika huono ratsastaa. Se vastustelee hyvin paljon ja aikamonesti on lähellä, ettei kuski lennä selästä kuin leppäkeihäs. Estekisoissa Sanis kuitenkin loistaa. Se laukkaa innokkaasti korvat höröllä mitään epäröimättä ja kuljettaa Rebekan maaliin kahtena peräkkäisenä kertana tokalle sijalle. Sanis ei enään ärsytä mua, vaan tykkään siitä enemmän kuin koskaan. Tässä kohtaa saan kuitenkin kuulla rakkaan olevan myynnissä..

Yks mun suosikki kuvia Santerin kanssa♥

Siihen se menestys loppuukin. Ratsastan edelleen Saniksella paljon, mutta kisoihin ilmottaudun jonkun verran muillakin hevosilla, joilla pärjään itseasiassa aivan mahtavasti. On edelleen niitä päiviä, kun vihaan tammaa varmaan eniten maailmassa, mutta kuitenkin aina rakkaus voittaa. Santerista on tullut mulle erittäin tärkeä ja alan jo tuntea sitä aika hyvin. Se ei ole mulle enään se vieras hevonen,  tiedän miten se suunnilleen reagoi asioihin, mistä se pitää, mitä se ei voi sietää.

Tällä tunnilla Santeri oli ihan mieletön ♥

Valmennuksesta, tän valmennuksen aikoihin mulla oli todella paljon ongelmia tamman kanssa

♥

Leikkitunnilta, tällä tunnilla Sanis heitti mut alas kahdesti :D

Varmaan huonoin koulurata ikinä. Mä muistan, en varmaan ole koskaan ollut niin pettynyt, niin pettynyt.

Ei kovin hyvin menneet kisat. Kiva dyykkaus.

Heppa päätti sitten, että ei enään laukata esteradalla. Huomatkaa vain Santeria varten ostettu huopa ja korvahuput ♥

Koittaa vuoden 2014 kesä, joka tulee olemaan elämäni onnellisin kesä. Kesällä Sanis muuttuu ratsastaessa kerta kerralta paremmaksi. Se on niin pehmeä pohkeelle ja ohjalle. Sanis luottaa muhun jo sen verran, että viimeinkin lähtee mun kanssa maastoon ilman hevosseuraa. Uskallan ratsastaa Saniksella ilman varusteita, makoilla sen jalkojen edessä, mennä sen vatsan ali. Sanis ei tahallaan mitään pahaa tekisi, ei ikinä. Joko sitä vain ärsyttää ihan kamalasti ja se ahdistuu tai se on innoissaan, mutta koskaan, koskaan se ei olisi paha. Tämä kesä on pelkkiä onnistumisia onnistumisien perään, mä jo mietin voiko tää olla liian hyvää ollakseen totta? Ja se oli.

Trust ♥

Ylitin itseni. Ei edes kaulanarua. Edes sekunttiakaan tätä en ole katunut.

Ekaa kertaa kaulanarulla

s u p e r ♥

Viimeiset kisat tamman kanssa. Olin niin pettynyt edelliseen rataan erään toisen hevosen kanssa ja ajattelin, että saniksella en voisi ainakaan parantaa. Menin siis puolipitkillä ohjilla kokoradan, ihan sama, kunhan polle olisi rento. Polle oli rento ja juttelin sille radalla mukavia. Saatiin meidän enkkaprosentit ja olin haljeta onnesta ♥

Viimeinen estetunti

Onnellisen tietämättöminä asioista.. Muutamapäivä tämänjälkeen kaikki olikin ohi.

Viimeinen valmennus

♥

17.9.2014 Loppuu meidän tarina. Sanis lähtee uudelle omistajalle. Kun tajuan tämän tallilla alan itkeä. Ja mä itken ja itken. Naamaturvoksissa kyyneleistä koko bussimatkan kotiin. Vielä tunninmittaisen matkankaan jälkeen kyyneleet eivät ole lopussa. Itken koko illan, en pysty ajatellakkaan koko hevosta ilman, että romahdan täysin. Ja ainoa mitä pystyn ajatella on Sanis..

Saan tietää, että Sanis on mennyt Klaukkalan Ratsastuskeskukseen. Käyn siellä parikertaa Sanista moikkaamassa ja sillä ratsastamassa. On ihanaa nähdä tamma pitkästä aikaa. On ihana vain rapsutella sitä. Mutta siitä puuttuu se jokin. Hevonen oli muuttunut niin valtavasti, se on kyllä rauhottunut, mutta pilke silmäkulmasta on heikennyt. Se on muuttunut niin paljon, en enään tiedä miten sillä pitäisi ratsastaa. Se tuntuu vieraalta.

Viimeinen kerta kun näin  rakkaan, tai kun ratsastin sillä.

Sanis myytiin Klaukkalasta, koska se ei sopinut opetushevoseksi( en ihmettele). Olen kyllä jäljittänyt Santerin nykyisen omistajan ja keskustellut hänen kanssaan. Voin vain toivoa, että pilke on palannut tamman silmiin ja että se olisi onnelinen. Kovin usein en enää tykkää puhua Saniksesta, muistot palaavat pintaan ja se saa mut hyvin, hyvin, hyvin surulliseksi. Niinkuin nyt tämän postauksen kirjoittaminen sai mut jälleen kerran itkemään.