Hävettää

Missä välissä mä unohdin ratsastuksen jalon taidon?
Mun viimesin ratsastusvideo on niin järkyttävän näköinen, että taas kerran mietin kehtaanko edes julkaista tätäkään postausta.
Niinkuin varmaan jo arvaattekin en saanut Raksusta mitään irti. Raksu ei ole tainut olla täällä blogin puolella vielä kertaakaan joten pientä tausta tietoa. Raksu on siis 20-vuotias oripoika, tallin luottohevonen. Se on ko Va B re 120 ke Va B ja se on ollut mukana SM-kultaa voittaneessa kenttäjoukkuessa vuosina 2006 ja 2008.
Raksu on hevonen, jota täytyy ratsastaa jokaikisellä askeleella, muuten se vain humputtaa menemään. Asia olisi ihan ok, mutta jos mun täytyy jokaikinen askel vaatia siltä, missä välissä ehdin hellittää? Raksu on juurikin hevonen, joka alkaa vain taistelemaan vastaan jos sitä käskee liikaa, eli sillä hellittämisestä ei voi lintsata.

Yritin korjata ongelmaa laittamalla sen tosi aktiiviseksi takaosasta, jolloin se pysyi hyvin peräänannossa ja oli miellyttävä, mun ei tarvinnut vaatia siltä, joka ikistä askelta ettei se ala humputtelemaan. (ei näy videolla)Kun Tiia tuli, hän kuitenkin sanoi, että ei niin kovaa ( ei se edes tuntunut kovalta:D), että se alkaa kuulemaan muuten kipittämään. Hammasta purren siirryin rauhallisempaan tahtiin, jossa sain taas joka askel vaatia siltä. Tiia kuitenkin tietää mistä puhuu, vaikka se ei musta tuntuisi parhaalta vaihtoehdolta. Ja kaikkihan tietää, että hevosella voi olla aktiivinen takaosa myös hyvin hiljaisessa vauhdissa, mutta mun taito ei riitä siihen, ei ainakaan tällä hevosella.

Lopputunnista Raksu sai oman moottorin ja muuttui oikein mukavaksi, mutta videolta sitten näkeekin, että muodon pituus oli taas vähän venynyt. Silloin se oli ehkä muuten hyvin peräänannossa, kun kuunteli niin hyvin, mutta muodonpituus oli aivan järkyttävä. ( Tätä ei näy enään videolla)
Kyllähän Raksu liikkui jo paljon paljon paremmin kuin vuoden alussa, mutta.. Ja Tiiakin sanoi, se on helppo hevonen niinkauan, kun siltä ei vaadi mitään. Tuli huomattua. Mun pitäisi ehkä olla tyytyväinen, että Raksu menee mulla jo paaaljon paremmin ja että se ei ole se helpoin, mutta en vaan ole tyytyväinen. Ja heti, kun mulla on vaikeampi hevonen alla mun istunta kuolee lopullisesti, just silloin kun sitä tarvitsisi.

Enkä mä ihan pettynyt ole. Kehitystä on tapahtunut, puolivuotta sitten meno oli paljon järkyttävämpää. Nyt olen alkanut saada jonkinnäköistä tuntumaa Tiian hevosiin ja joka tunti, vaikka olisi kuinka toivoton olo, tajuan uusia asioita, mikä auttaa muo seuraavalla kerralla.

Muuten tullessani tallille koin pienen järkytys shokin, minkälie. Tiia esitti mulle heti kysymyksen " Rebekka sähän voisit tulla kisoissa sen helpon A:n" Siinä vaiheessa olin vähän, että ääöööäääööö s-siis m-minäkö? Puhutko varmasti oikealle ihmiselle? Mutta samalla kuitenkin mietin, että miksi ei. Ei tallin kisoissa ole mikään kauhean vaikea taso ja se olisi aika mahtava kokemus, pistää ihan oikeasti haastetta. Eikä tuo ole edes varsinainen helppo A toi A-merkin kouluohjelma, kun siinä ei ole esimerkiksi taka ja etuosa käännöksiä. Siinä tosin tulee jo ravipohkeen väistöt yms vastalaukat.. Loppujenlopuksi sanoin, että jos saan Hämiksen niin uskaltaudun A:han, muuten pysyttäydyn siinä Beessä. Huhhuh, mihin mäkin oon ryhtymässä!

Hämis 16.2

Pikaista päivittelyä

Kokeilin torstaina ensimmäistä kertaa tallin ainotta tuntihevosta, jolla en ollut vielä mennyt. Nimittäin ZZ. Tämä hevonen kyllä piti huolta, että en ehtinyt matkustella siellä kyydissä. Muo oltiin varoiteltu, että se on aika säpäkkä, mutta en ajatellut sitä sen enempää. Kun aloin säätämään jalustimia ajattelin kuitenkin pyytää äitin pitämään kiinni, etten aivan liian uhkarohkea olisi. Nostin jalan satulanetukaaren ylle, kun äiti oli vielä 3 metrin päässä. Tästähän ratsuni kovasti ilahtuikin..

ZZ nousi pystyyn(ihan kunnolla). Arvatkaa miten mä olin varautunut kun mulla on koko ratsastusharrastuksen aikana hevonen noussut tasan kerran pystyyn, ja mulla on jalka satulan etukaarenpäällä ja ohjat kaulalla... Krhm. Samantien Zz kääntyy ja yrittää lähteä laukkaamaan kentälle. Mun onnekseni tunti oli juuri vaihtumassa eikä se ehtinyt paljoa laukata, koska olisin luultavasti tippunut ellei ratsuni olisi törmännyt toiseen hevoseen ja siinä ehdin vähän korjata itseäni. Sen jälkeen Zz tekee ihme loikan eteenpäin ja yrittää taas kiihdyttää, mutta törmää aitaan ja silloin tajuan, että pystyynnousussa ohja oli mennyt hevosen pään yli ja oli puoliksi sen korvassa. Tästä vasta ratsu riemastuikin, mutta olin itse saanut jo tasapainon ja kun hevonen lähti uudeestaan laukkaamaan, tälläkertaa avonaiselle kentälle sain helposti ohjan korjattua ja Zz:tinkin ihan rauhoittumaan. Tän pienen alkushown jälkeen olin ihan hämmästynyt miten hyvä tasapaino mulle on kehittynyt. Joku 3 vuotta sitten, en olisi todellakaan pysynyt tuollaisessa rodeossa.

Zz ei loppujen lopuksikaan ollut oikein se minun hevoseni. Ihmisten kuvaillessa sitä se kuulosti juuri minunlaiseltani hevoseltani, mutta nyt tuli todettua, että ei todellakaan ole. Olin aivan hukassa sen selässä. En meinannut saada edes pohkeita kiinni kun se oli jotenkin niin kapea runkoinen ja mulla on niin pitkät jalat. 

Silloin kun sain Zz liikkumaan kuolaintuella, se oli erittäin miellyttävä. Sen askellajit olivat niiiin tasaiset ja se oli pehmeä suusta, mutta aina kun se nousi ja lakkasi apujen kuuntelemisen se oli aika kamala. Siksi en nyt oikein vihaa, mutta en rakastakkaan ruunaa. Tunti meni ihan OK, tosin minä röhnötin aivan jäätävästi jokaisessa kuvassa. Mietinkin aika pitkään julkaisenko tätä postausta edes.

Pahoittelen ettei hetkeen ole tullut postauksia. Mulla on vaan ollut sellanen olo, että tästä blogista puuttuu jotakin, mutta tällähetkellä mun ei ole mahdollista saada mitään ihmeempiä postauksia. Julkaisen sitten postauksia kun saan niihin jotakin sisältöä.
Vitsit muo alko jo nyt jännittää! Toukokuun lopulla on tallin este- ja koulukilpailut. Mä en ole ollut puoleenvuoteen missään kisoissa ja olen vaihtanut tallia ja kaikkea. Aika jännä, koska entisellä tallillani kävin melkein joka kuukausi kisoissa ja lopulta niitä ei enään edes jännittänyt. Olenko mä alkanut taas jännittämään? Se ei ole mikään maailman mukavin asia. Luokat on siis B-merkin kouluohjelma sekä 70 cm. En nyt uskaltanut valita 80 cm, vaikka olen tota 60-70cm hypännyt jo kyllästymiseen asti. Kuitenkin mulle suht uusi talli jossa olen hypännyt tasan 4 kertaa. Ehkä ensikisoissa sitten mun eka 80cm ;)

Pahoittelen postauksen kuvien laatua.

Hyllyvä perunasäkki

Istunta. Se on se asia, johon en tule koskaan mun ratsastus urallani olemaan tyytyväinen. Löydän istunnastani aina virheitä, aina. Kun aloitin ratsastuksen virheet olivat aivan erillaisia, jos silloin olisin saanut yhtäkkiä taidon ratsastaa, kuten nykyään ratsastan, olisin varmasti pitänyt itseäni täydellisenä. Mutta ei, vaikka tähän pisteeseen saakka ollaan tultu, en ole vieläkään tyytyväinen, kaikkea muuta. Mutta niinhän se on, että mitä enemmän ratsastan, sitä enemmän kehityn ja tavoitteet, sekä vaatimukset itseään kohtaan senkun kasvavat. Mutta ehkä se onkin tässä lajissa juuri tärkeää, en koskaan voi olla täydellinen, voin aina, ihan aina oppia jotakin.

Tämän postauksen toteuttaminen on minulle hyvin vaikeaa, sillä keksisin kyllä istunnastani huonoja puolia niin paljon... Mutta hyviä puolia minun on aika vaikea keksiä.

Jos oikein mietin, olen kuitenkin tyytyväinen, tähän pisteeseen mihin olen tähänmennessä istuntani saanut. Se muistuttaa kaukaisesti istuntaa, jonka haluan saavuttaa. Se, että olen saanut edes tällaisen istunnan, on yksin hyvien valmentajien ansiota. Olen ratsastanut vaivaiset 5 vuotta, eikä istuntani ole todellakaan mikään luonnon lahja. Ihan nollasta ollaan aloitettu.

Omg, laitoinko mä tän oikeasti tänne blogiin....

Vuosi 2012?

Alkeiskurssin jälkeen opettajanani toimi eräs todella suorasanainen vanha mies. Jos jäin katselemaan maisemia ( olin todella nuori vielä silloin) opettajani saattoi huutaa, että mitä tein viime kesänä, kun hän turhautui, siihen etten kuunnellut. Muutenkin, en ole tavannut ketään muuta niin suorasanaista opettajaa( Hänellä olikin tätejä vihamiehinään:D ). Kyseinen opettaja oli kuitenkin hyvin merkittävässä roolissa istuntani kannalta. Hän antoi istunnalleni vahvan pohjan, josta olen ikuisesti kiitollinen. Voi olla, että nykyään hän ei osaisi enään opettaa minua sillä tavalla, että kehittyisin hyvin, mutta silloiseen ratsastuksen vaiheeseeni hän oli  täydellinen.

Kävin myös pientallilla nimeltä Åkerkulla oy. Opin siellä ihan mielettömästi. Opettaja oli aina niin positiivinen ja jaksoi kannustaa. Hän osasi neuvoa istuntani oikealle tielle, voin suositella hänen tuntejaan jokaiselle. Kävin myös harjoittelemassa klassista kouluratsastusta. Se on yksi suuri tekijä, joka on vaikuttanut istuntaani. Siellä ensimmäiset puolivuotta oli vain liinassa istuntaharjoituksia. Liinatuntien loputtua opin tekemään mm.avoja ja sulkuja yhdellä ohjalla yms tuollaista. Opin myös painoavuistani mielettömästi.

Entisellä tallillani kävi eräs valmentaja nimeltä Omppu Saarinen. Tätä opettajaa voisin vain ylistää. Hänen valmennuksessaan opin enemmän kuin 10 normaalilla tunnilla. Jokainen kerta kun, tulin valmennukseen ihan luovuttaneena ja avauduin Ompulle kuinka kaikki on huonosti, enkä osaa ratsastaa ja kaikkea sellaista, tunnin lopuksi olin joka ainut kerta aivan sanaton. Omppu keskittyi aina, ihan aina mun omaan istuntaani. Kun olimme tunnin keskittyneet mun istuntaani huomaan, että tää hevonenhan liikkuu täydellisesti. Jos mun jalka heilui, Omppu ei sanonut, että Rebekka jalka hiljaa. Omppu osasi sanoa että esm. mä jännitän mun lonkankoukistajia jonka takia jalka heiluu. Sitten hän tuli neuvomaan kädestä pitäen ja sitten kaikki vain sujui ja mä mietin, että mitä just nyt tapahtuu. Omppu korjasi mun istunnasta niin monta sairaan isoa virhettä, asioilla joiden en olisi osannut kuvitellakaan olevan ratkaisu, että uskon, että kukaan muu valmentaja ei ole parantanut mun istuntaa niin paljon kuin Omppu. Musta tuntuu, että en koskaan tule saamaan parempaa valmentajaa kuin Omppu. Valitettavasti Omppu ei valmenna nykyisellä tallillani ja hän ei muutenkaan asu enään Suomessa. ( Ei unohdeta opettajaa, joka opetti minua viikottain entisellä tallilla. Hän opetti minulle hyvin paljon sellaista, mitä muilla opettajilla ei ole ollut antaa)

Santeri oli ollut aivan kamala ennen tätä valmennusta. Tämän valmennuksen jälkeen, se oli täydellisempi kuin koskaan.

Viimeinen kerta Ompun valmennuksessa. Tälläkin kerralla Santeri oli muuttunut hirveästä maailman mahtavimmaksi!

Nämä ihmiset ovat vaikuttaneet kaikkein eniten, siihen millainen istunta minulla on juuri nyt. Voisin kiittää heitä kaikkia niin paljon.. He ovat opettaneet minua juuri oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Nyt käyn Tiian tunneilla ja ainakin omasta mielestäni Tiia on vajaassa puolessa vuodessa parantanut istuntaani mielettömästi. Eiköhän pitäisi siirtyä jo plussiin ja miinuksiin!

Istuntani plussat sekä miinukset

Miinukset:
- Joka ikinen raaja heiluu. Jalka heiluu, kädet heiluu, nilkka heiluu..
- Olen alkanut taas jännittää lonkankoukistajia. Hevonen saatta olla sen takia laiska ja lisää paljon mun jalanheilumista. Olen vain niin laiska venyttelemään.
-Tuijotan niskaan. Harva se päivä kun muistan katsoa suoraan menosuuntaan.
-Kevyessä ravissa en muista pitää pohjetta kiinni
-Nostan kantapäätä antaessani pohkeita ja yleisestikkin mun jalka(pohje) on liian takana.
-Kädet levällään, ei hiljaa
-Mun on vaikea olla pehmeä kätinen jos hevonen ei ole pehmeä

Plussat:

+ Ihan ok kyynärpään kulma
+ Olen oppinut olemaan jalalla aika nopea ( sen kun vaan muistaiskin joskus..)
+ Osaan jättää hevosen ihan omaan rauhaansa ja olla häiritsemättä sitä ( kiitokseksi siis. Mutta tätäkin mun on vaikea tehdä jos hevonen lähtee helposti avuilta)
+ Pikkuhiljaa olen oppimassa oikeasti käyttämään niitä vatsalihaksia ( tän oon huomannut seuraavana päivänä herätessäni..)
+ Istun suorassa (Tietääkseni...)
+ Vaikka olisikin vaikeuksia istua harjotusraviin, en jännitä reisiä

Viime postauksessa puhuin siitä, että ei saa aliarvioida itseään. Mielestäni kuitenkin sopivanlainen itsekritiikki on vaan hyväksi. Jos pystyy näkemään/hyväksymään omat virheensä pääsee kehittymään.
Täältä pääset ohjeisiin mikäli haluat toteuttaa haasteen itse!

Elä ja anna muiden kuolla

Itse ajattelin hyvin pitkään todella negatiivisesti. Olin ihan hirvittävän kriittinen itseäni kohtaan. Ennen kisasuoritusta vain hoin itselleni " Ei mulla ole kuitenkaan mahdollista pärjätä noille" "Tää kuitenkin rikkoo lisäyksessä" "Ihan varmana kielletään ulos perusradan vikalla".Tuossa mielessä sanonta pessimisti ei pety oli totta, sillä ei oikeesti ollut mitään menetettävää, kun ajatteli niin negatiivisesti. Jotenkin jälkeenpäin miettien, radalla ei saanut itsestään 100 % irti, kun ajatteli juuri niin, että " se kuitenkin rikkoo laukalle".

Joku saattoi sanoa mulle, että voikun mulla on karsea tapa ratsastaa. Kuulin, että seläntakana oltiin puhuttu pahaa musta ja ratsastuksesta. Mutta se on normaalia, ei kukaan voi siltä välttyä. Mutta jokainen voi ignoorata tuollaiset ihmiset. Mutta minä otin jokaisen kommentin itseeni. Joskus saattoi tulla fiilis " nyt mä näytän  noille, että en ole sellainen kun nuo sanoo", mutta silloinhan mä olen jo tunnustanut itselleni, että ne ovat oikeassa, jos mun täytyy näyttää niille?! Mutta jos mä tiedän, että ne on väärässä, mitä mun pitää niille muka näyttää?

Olin kisannut vuoden ajan tallin jokaisissa kisoissa ( ainakin 15 kisat) saavuttaen yhden ruusukkeen, 3 sijan, ja sekin saavutettuna tallin kilteimmällä ja helpoimmalla hevosella. Aloin oikeasti miettiä, että kauan tätä oikeasti jatkuu? Kuinka monta kisaa putkeen möhlin? Tuntui, että möhlin jollakin tavalla ihan joka kerta. Oli se sitten kielto, ohi meno, pudotus, väärä rata, rikko laukalle tai raville, tai mitä tahansa tuon kaltaista.
Vuoden 2013 jouluna oli estekisat. Menin ensimmäisen luokan yhdellä hevosella, jolla en ollut koskaan aiemmin hypännyt. Hevonen kuskasi muo 6-0, mulla ei ollut mitään tuntoa siihen. Olin ratsastanut ohi ja en saanut sitä enään pysähtymään ja ratsu vain hyppeli ohimennen muita esteitä kun mä tein kaikkeni, että se edes hiljentäisi. Mulla oli vielä toinen rata edessä, vaivaiset 60 cm. Sanotaanko, että tuollaisen radan jälkeen mietin onko sillä 60cm enään mitään väliä, jos en pärjää edes ristikko luokassa? Silloin päätin lähteä radalle voittajana. Lähdin radalle sillä fiiliksellä, että kaikki tai ei mitän. Ja kuinkas siinä kävikään?

joo, ei paha, 2 sija.

Jotenkin tuo päivä avasi silmiäni. Olin edelleen pessimisti, siinä mielessä, että katsoin aina osallistuja listaa ja mietin " tolle en todellakaan pärjää, enkä tollekkaan" ja kuvittelin mielessäni tulokset, joissa mun nimi luki viimeisenä. Mutta kuuluuko sen kisaamisen oikeasti olla sitä, että mä vaan mietin, että voi voi kun kaikki on hyviä, en mä voi pärjätä. Kuitenkin tuon päivän jälkeen, en lähtenyt sinne esteradalle siinä kaverieni kuvailemassa mummolaukassa ja pudotellut ja ratsastanut väärää rataa. Radalle mennessä heittäydyin siihen suoritukseen ihan oikeasti. Yritin oikeasti ratsastaa aikaa, lyhyitä teitä. Sanotaanko, että tuo ratsastustyyli ei ollut mikään kaunein ja siistein, mutta vuosi 2014 toi mulle 12 ruusuketta. Melkoinen ero jos vertaamme vuoteen 2013, jolloin sain yhden ainokaisen ruusukkeen.

Vauhti korjaa virheet ;)

Kauden päättäjäis kisat 2 sija ja luokanparas tuntiratsastaja.

Olen viime aikoina kiinnittänyt yhä enemmän huomiota ajattelu tapaani. Olen jankannut päähäni, että mä olen hyvä, olen hyvä, olen hyvä.. Se oikeasti antaa mulle motivaatiota, mulla on niin huono itsetunto ollut aina, ja olen aina ollut todella kriittinen itseäni kohtaan.
Kisoja miettien kuulin eräältä ihmiseltä todella hyvin. " Mä tiedän, että siellä on muo parempia ratsastajia ja mä koitan saada vaan niin hyvän radan kun mä osaan." Vastaus oli " Ei. Kun sä menet sinne, sun täytyy tietää, että sä olet voittaja ja sun täytyy ratsastaa kuin voittaja. Et saa ajatella, että joku muu voi olla parempi, sun täytyy olla varma, että olet paras, vain niin voit antaa itsestäsi kaiken" Tuon miettiminen antaa mulle todella paljon motivaatiota. Ja aina, kun alan ajatella " äää toi on niin hyvä, en koskaa tuu pääsemään tolle tasolle", koitan pyyhkiä sen mielestäni, ehei, kyllä mä tulen, jos mä oikeasti sitä haluan.( Onneksi mun tavotteet ei ole huipulla, muuten vois mennä jo liian "pelkäksi unelmoinniksi")

Aikaisemmin jos joku puhui minulle siitä, että kyllä se ajattelutapa vaikuttaa suoritukseen, muo alkoi melkein naurattaa ja tokaisin jotakin tyyliin "Huuhaata, 50-vuotiaiden kukkahattu tätien höpinöitä". Mutta mä koin huomaamattani asennemuutoksen ja kuinka paljon se vaikutti muhun ja esimerkiksi niihin kisatuloksiin. Motivaatiota antaa myös se, että uskallan antaa itselleni paremmin tavoitteita. "Enmä nyt mitään 80 cm kisoissa uskaltais mennä" "Enhän mä nyt ikinä vois ratsastaa mitään helppoa A:ta". Pääni hokee yhä vähemmän tollaista, nyt mietin miksi en voisi? Miksi en voisi startata sitä helppoa A:ta joskus? Miksi? Ei se ole mahdotonta. Itseasiassa asetin itselleni kesäksi 2016 tavoitteen ja se antaa todella paljon motivaatiota, koska tällaisia tavoitteita mulla ei ole paljoa ollut huonon itsetunnon johdosta. Huonosta itsetunnosta johtuen taas en kerro sitä tavoitetta vielä tänne blogin puolelle ;)
Ja nykyään jos joku tulee sanomaan mulle, että mä olen huono ratsastaja, tai olen huono siinä tai tässä. Tai ihan mitä tahansa. Pystyn tyynesti kuitata sen sanomalla, harmi etten miellytä sinua. Ja älkää kukaan käsittäkö väärin, se että otan asenteen, että voin olla voittaja, ei tarkoita ylimielisyyttä, vaan enemminkin sitä, että luotan itseeni. Ja voi kyllä se elämän laatu on parantunut ajattelemalla positiivisesti ;) xD

ELÄ JA ANNA MUIDEN KUOLLA.

Prix de george tason hevosen kyydissä

Tänään kiipesin toista kertaa Hatin selkään. Hatti on aika mieletön kouluhevonen, joka on kilpaillut prix de george tasolla saakka. Kun sen selässä ei joku onnistukkaan, ei todellakaan voi enää syytää hevosta " koska se on sellanen tai tollanen". Valitettavasti kuvina tänään vain videolta kaapattuja.

 Sain Hatin liikkumaan aivan eritavalla kuin viime(siis ensimmäisellä kerralla tämän selässä) kerralla. Viime kerralla Hatti juoksi kaulapitkänä ollen aika kova edestä ja mä vain parhaani mukaan humputtelin kyydissä märehtien itsesäälissä, kun en edes tuon tason hevosta saanut liikkumaan nätisti. Nyt Hatti oli todella mukava ratsastaa, eikä ollut ollenkaan niin kova edestä kuin viime kerralla.

Ai että toi mun jalka ♥ Ottakaa toki mallia

Otti kyllä kieltämättä kunnon päälle ratsastaa Hattia :'D Sen selässä on ratsastettava joka ikinen askel, se ei anna mitään ilmaiseksi. Se kyllä palkitsee oikeista avuista, mutta saattoi riittää, että kiitin hevosta ja samalla pohkeet irtosivat ja koko pakka hajosi.
Teimme sulkuja, sekä avoja. Keskihalkasijalle tulimme pysähdyksen sekä ravista että laukasta. Teimme myös laukkavoltteja yms. Varsinkin loppua kohti Hatti alkoi oikeasti tuntua kivalta! Täytyy sanoa, että menisin Hatilla kyllä mielellään joskus toistekkin. Vaikka se ei ole mikään helpoin, ja jäätävä ravi ei yhtään auta asiaa, se palkitsee heti oikeasta ratsastuksesta ja se fiilis ♥ Tässä teille videokooste, joka venyi 7 minuuttiin... hups. Kannattaa kelata enempi loppua kohti jos ei jaksa kokonaan katsoa :p

Linkki videoon.

Kesä(kö)

Kukaan ei voi sanoa ettei kesä olisi jo oven takana, mä ratsastin tänään hihattomalla paidalla eikä ollut tippaakaan kylmä.

Hyppäsin torstaina Hämiksellä ja se oli ihan super, vaikka teinkin aika paljon huolimattomuus virheitä. Ei siitä kuitenkaan sen enempää, sillä mulla ei ole kuvia tunnista.

Tänään siis kävin ratsastamassa Hämiksen. Hevonen tuntui aika hyvältä, joten pyrin pitämään sen mahdollisimman yhteistyöhaluisena mm. kiittämällä usein. Aloitin aika rauhassa. Puolipitkllä ohjalla pari avoa ja sulkua käynnissä molempiin suuntiin. Pari ympyrää ja volttia. Ravissa suunnilleen samoja asioita edelleen puolipitkällä ohjalla. Suunnittelin tarkasti kaikki tiet(minkä muistan tehdä max kerran vuodessa) ja se toimi tosi hyvin, Hämis alkoi odottamaan enemmän mun ohjeita eikä vain juossut tehtävien läpi.

Annoin Hämiksen kävellä ihan kierroksen, jonka jälkeen otin ohjat paremmin tuntumalle ja aloin enempi kokoamaan. Hämis oli todella tasainen ja tuntui todella hyvältä! Tein muutamat avot ja sulut, sekä käynti-ravi siirtymisiä. Kaikki onnistui ihan ok ja Hämis vaan tuntui niin fantastiselta!

Kaikki tuntui niin hyvältä, mutta kun sain kuvat ja videot eteeni olin itkeä verta. Silloinkun kaikki tuntuu niin hyvältä kaikki näyttääkin aivan kamalalta. No ainakin selässä mulle välittyi ihan mahtava fiilis.
Välikäyntien jälkeen nostin laukan ja ajattelin ihan työstää sitä. Yleensä, kun olen treenannut itsekseni Hämiksen kanssa olen vähän lintsannut laukka työskentelystä, sillä en vain ole jaksanut alkamaan vaatimaan hevoselta, joka yrittää kiskoa multa ohjat pois ja laukkaa paikallaan ja pukittaa pienestäkin käskystä. Tänään otin itseäni niskasta kiinni ja työstin laukkaa. Ensin ympyrällä pienien pukkien kerran(voiko niitä edes pukeiksi kutsua kun niin pieniä olivat) ja siitä sitten uralle. Kokeilin itselleni melko uutta tehtävää, laukka sulkuja. Olemme tehneet niitä kerran tunnilla. Jonkun kokeneemman silmään mun laukka sulut ovat varmaan aivan jäätäviä, mutta itse olen todella tyytyväinen, että sain edes jonkin näköistä liikettä sivulleppäin. Tein myös muutamia laukka avoja, mutta en jaksanut alkaa niitä kunnolla työstämään. Tein myös pari laukanvaihtoa, jotka olivat, krhöm, vähintääkin mielenkiintoisia. Kaikkien tehtävien läpi Hämis oli silti todella hyvä. Laukkojen jälkeen treenasin vielä ihan pari lisäystä jonka jälkeen loppuravasin ja kiitin hevosta ruhtinaallisesti. :D

Ainoa laukka kuva..

Tässä vielä videokooste ratsastuksista ( kuvien ja videoiden laatu on siis taas äiti..)

Linkki

Maalla

Viime perjantaina suuntasin Varsinais-Suomeen tätini lammastilalle viikonlopuksi. Perjantaina oli aivan ihana ilma, lähestulkoon pilvetön taivas ja aurinko paistoi, pellot olivat niin kauniita, että oli pakko lähteä melkein samantien kuvailemaan! (varoitus, megapitkä postaus tulossa ;) )

Olipas lauantaina mukava herätä maalta! Meilläkun rakenettaa jotain asuntoa meidän talon lähelle niin harvase päivä kun voi herätä hiljaisuudessa. Heti aamusta mentiin hoitamaan kaikkia lammashommia. Voi noita pieniä karitsoita ♥

Kävin päivällä vielä ratsastamassa eräällä tätini naapurin ( tai joku tuttu, 10 minuutin ajomatka) hevosella. En nyt kerro sen tarkemmin koska mulla ei ole lauantain hevosteluista kuvia, mutta talli oli aivan ihana maalais talli. Olin käynyt kyseisessä paikassa kerran aikaiseminkin, mutta siitä oli jo jonkin verran aikaa. Tallissa asuu siis vaan kaksihevosta ja se on pihattotalli omassapihassa.  Sakun, 18-vuotiaan suomenhevosenkanssa kävin ensin ihanan rentouttavalla maastolenkillä ( +15 astetta ♥), jonka jälkeen olin ihan 5 minuuttia kentällä ravia. Saku oli aivan mahtava! En olisi koskaan uskonut miten mahtavasti se liikkuu, tuon hevosen selässä alkoi oikeasti tuntua siltä, että osaankin jotain! Se liikkui korkeassa muodossa astuen takaalta selkä ylhäällä ja mun tehtäväksi jäi vain istua ja fiilistellä! Tollaselta sen pitäisi aina tuntua..

Lopuksi vähän maastakäsittelin Sakua, että tallin toista ponia Donia, mutta kerron siitä hieman tarkemmin kun sunnuntailta on kuviakin :)

Illemmalla otin vielä muutamia kuvia karitsoista jonka jälkeen lähdettiin taas pellolle kuvailemaan. Aurinko alkoi laskea ja siitä vasta syntyikin mainio idea! Tajusin, että nyt olisi olosuhteet ottaa sellasia kuvia joista olen aina haaveillut. Eikun täti ja koirat malliksi ja auringonlaskukuvia ottamaan!

Sunnuntaina päivä alkoi taas karitsoiden hoitamisella ja muilla lammastilan hommilla. Aika kului kuin siivillä, yhtäkkiä kello olikin jo 11 aamupäivällä, kun aloitimme joskus 9 aamulla. Silloin sainkin kiivetä mönkijän kyytiin ja lähteä naapuriin ( tai joku 5 minuutin ajomatka). Mönkijä on kyllä ihan paras vehje :D. Tapasin siis Emilian, jota kävin vähän moikkaamassa ja kuvailemassa. Emilialla on siis kaksi ihanaa hevosta ja kävimme siis niiden kanssa kuvailemassa pellolla. Vitsit kun täällä kaupungissakin ois enemmän tota peltoa missä kuvata..

Kuvailujen jälkeen lähdin pikkuhiljaa takaisinpäin ja ehdin talolle juuri ennen jäätävää kaatosadetta. Tässä vaiheessa syötiin ja hengailtiin hetki ja lähdettiin taas niiden heppojen luokse joiden luona kävin lauantaina. Tätini siis tarjoutui jäämään hetkeksi seurakseni ja ottamaan kuvia maastakäsittelystä.

Saku oli tässä kohtaa tosi hyvä. Tein äkkipysähdyksen ja se oli heti mukana ja reagoi siihen, se pyysi vielä "anteeksi" itse peruuttamalla pari askelta.

Eilen Saku oli tosi hyvä maastakäsittelyssä. Vaikka koko juttu oli sille aivan uusi se tajusi heti kaiken ja oli aika helppo opettaa kaikkeen. Varsinkin peruutus köyttä heiluttamalla onnistui vain sormien liikutuksella. Sunnuntaina se oli kuitenkin paljon vaikeampi. Se kyllä muisti perusasioita eiliseltä, mutta ei ollut ollenkaan terässä ja sillä oli pitkään tosi tyytymätön ilme. Että se teki asioita, mutta se ilmeestä näkyi, että sei kuitenkaan ollut vielä ihan sujut asian kanssa. Onneksi asia korjaantui loppua kohti.

Yksi suuri ongelma tuli, kun Saku ei lähtenyt ympyrälle. Vika oli luultavasti ( luultavasti? tietenkin..) mussa, koska eile Saku oli lähtenyt ympyrälle ilman mitään ongelmia. Yritin tehdä kaiken aivan samalla tavalla kuin eilen, mutta joko Saku käveli mun luokse tai alkoi peruuttaa. Yritin antaa mahdollisimman selkeät avut ja se vain katsoi muo tyhmän näköisenä. Yritin lisätä köydenpäällä painetta takaosaan, mutta aina vähääkään painetta lisätessäni Saku alkoi vain peruuttaa, peruuttaa.. 

kaikki maastakäsittely kuvat c. Päivi Nietosvaara

Olin aivan neuvoton tässä tilanteessa. Mitä mä tein väärin, mikä pitäisi tehdä toisin? Mikä oli se apu mitä Saku ei ymmärtänyt, miksi se pakeni pientäkin painetta? Mielessä kävi jo luovuttamaminen, enhän mä ollut näitä harjoitellut aikaisemmin kuin muutaman kerran helppojen hevosten kanssa. Tiesin kyllä teoriassa perjaatteessa mitä pitäisi tehdä, mutta kun ongelmia ilmenee ja kaikki ei mene niinkuin kuuluisi, olen vielä aivan orpo ongelmani kanssa.
Aloitin ympyrätyöskentelyn aivan nollasta. Hyväksyin sen, että hevonen astuu kaksiaskelta ympyrälle päin ja kiitin sitä paljon, tein tätä pitkään. Väliin tein hevoselle helppo tehtävää, sitä, että kävelen ja se pysähtyy samalla hetkellä kuin minä, siinä pääsin kehumaan sitä usein ja pitämään maastakäsin treenauksen mukavana, sille. Sain siitä paljon aiheita kiittää sitä. Tämä toimi juttu toimi hyvin, sillä sain hetken päästä jo Sakun kävelemään kokonaisen ympyrän peruuttamatta tai liiautumatta muhun kiinni. Lopetin ympyrän ennenkuin hevonen itse ehti alkaa säätämään mitään ja pääsin kiittämään sitä.

Tässä Saku on vielä vähän liian lähellä muo, ja keskittyminen jossa aivan muussa.

Tässä välissä tein kaikennäköisiä muita harjoituksia mm. heitin köyttä kevyesti Sakun päälle ja se ei ns saanut säpsähtää sitä vaan sen piti luottaa siihen, että köysi ei syö sitä ja se muisti tän aika hyvin eiliseltä.

"Kiitos"

Saku muisti hyvin, kun opetin sen lauantaina laskemaan pään pyynnöstä ♥

Jatkoin Sakun kanssa vielä jonkun aikaan tätini lähdettyä.  Tein Sakun kanssa helppoja harjoituksia ja kokeilin varmaan 20 minuutin jälkeen vielä ympyrälle lähettämistä ja se sujui ilman ongelmia ja Saku keskittyi muhun! Ihan loppuun huomasin vielä kaatuneen kuusen, pienen kuusen jonka myrsky oli kaatanut. Aloin heilua sen kanssa ja heilutella sitä Sakun päänyläpuolella. Aluksi hevonen meinasi ottaa jalat allensa, mutta vartin päästä se ei välittänyt tippaakaan mistään kuusista!

Menin laittaamaan Sakua kuntoon ratsastusta varten. Se seisoi käytävälläkin niin paljon rennommin, kun ennen se vähän saattoi hirnua Donin perään tai olla vähän levoton. Nyt se seisoi ihan rauhassa pää alhaalla!
Menin Sakun kanssa kentällä. Se oli todella huono. Se veti selän alas, juoksi pieniä sipsutus askelia pää taivaassa. Kun pyysin siltä isompaa ravia se alkoi pukitella. Se pukitteli varmaan 5 minuuttia yhteen soittoon aina kun vaadin isompaa ravia (eli kokoajan). Sain käskeä Sakua todella paljon ja laukata pari kierrosta kevyessä istunnassa, että se alkoi vähän liikuttaa niitä jalkoja. Ruuna myös lopetti pukittelun, kun tajusi ettei saa muo sillä alas. Tässä välissä annoin Sakun kävellä pitkillä ohjilla. Kun otin ohjat käteen aloin vaatia siltä myös tuntumaa samalla kun se liikkuu. Se oli eilen näyttänyt parhaat puolensa, joten uskalsin vaatia siltä.  Otin ohjat käskin sen liikkua samalla hyväksyen tuntuman. Aluksi Saku sai liikkua pidemmässä muodossa, jonka jälkeen kokosin sen. Menin molempiin suuntiin voltteja, ympyröitä väistöjä ehkä kymmenen minuutin ajan, jonka jälkeen lähdettiin loppukäynnit maastoon. En viitsinyt tehdä mitään kovin raskasta, sillä Sakua ei enään ratsasteta niin usein kuin ennen ja nyt se odotti kengittäjää ja sen kaviot olivat hieman pitkät.

Tultuani Sakun selästä harjasin Donin pikaisesti ja maastakäsittelin sitäkin hetken. Se oli ollut eilen todella vaikea. Sen kanssa treenatessa sanonta verta, hikeä, kyyneliä kyllä piti paikkansa. Se ei peruuttanut niinkuin kuuluisi. Se ei toiminut niinkuin minulle on opetettu perusasiat. Kun heilutin köyttä tunsin itseni niin tyhmäksi kn hevonen katsoi minua vain mulkoillen liikahtamatta senttiäkään yhtään mihinkään suuntaan. Kasvatin painetta, jotta se reagoisi edes jotenkin, ei. Ei mitään. Hevonen vain nosti päänsä taivaaseen ja katsoi muo yläkäutta silmiin.Yritin kaikkeni, tein kaiken mikä mulle oli neuvottu. Ei reaktiota.

Mietin hetken taas sitä kuuluisaa luovuttamista. Jos veisin sen vain takaisin tarhaan ja sanoisin, että se oli liian vaikea mulle? Päätin kuitenkin vielä kokeilla yhtä juttua, nimittäin soveltamista. Tiedän, että vaikkapa Kari Vepsä ei olisi tehnyt näin, mutta multa vain yksinkertaisesti loppui taito kesken. Menin lähelle ponia ja painoin sitä rinnasta, josta painamalla se peruutti helposti. Saman aikaisesti heilutin narua kevyesti. Taka-ajatuksena jos poni alkaisi yhdistää narun heilutuksen peruuttamiseen ja se toimi! Aluksi tosin niin, että heilutin narua ja poni otti juuri ja juuri yhden laahaavan max 20cm pitkän askeleen taakse, ja kehuin sitä siitä ruhtinaallisesti. Sitten se alkoi tajuta peruuttamisen ideaa. Se alkoi peruuttaa niin pienestä paineesta, että yksikään hevonen, jonka kanssa olen treenannut, ei ole koskaan peruuttanut niin pienestä. ( Enhän mä olekkaan kuin muutamien kanssa treenannut, mutta silti). Ympyrälle lähettäminen sujui kuin tanssi, poni näytti siltä, että se oli sen lempi liike. Muo alkoi melkein naurattaa, kun se oli niin huvittava. Mun tarvi vaan osottaa sormella ympyrälle ni se jo ravas mun ympäri ja sitten mä olin vähän "wouu", riittäis jos kävelisit :D Tämä poni antoi mun heiluttaa köyttä sen pään päällä kuin lassoa, tehdä ihan mitä vaan, se toimi niin mahtavasti, että kiitän itseäni, että en luovuttanut, kun poni ei toiminutkaan yksinkertaisimmassa tehtävässä.

Kello oli vierähtänyt jo kuuteen illalla! Katselimme hetken tätini kanssa telkkaria ja kuvia, ennen kuin mun oli aika lähteä venaamaan pitkänmatkan bussia, joka ei koskaan tullutkaan kun meillä oliin eriaikataulu kuin bussipysäkillä... Jäin siis vielä tädilleni su-ma väliseksi yöksi ja aamulla vain kouluun..

En tee nyt omaa postausta tälle, joten tähän loppuun vielä lyhyesti. Pari päivää sitten eksyin pitkästä aikaa Bronksin selkään. Olin tällä hevosella mennyt muutamia kertoja ja se oli ollut tosi huono , enkä ollut saanut ruunasta mitään irti.  Joten ei olleet kovin suuret odotukset. Bronksi kuitenkin yllätti mut täysin, se oli todella kiva! ( tai sitten itse vaan alan tajuta kuinka ratsastaa jalalla..) Se oli mukavan tasainen edestä ja teki kaikesta mulle helppoa. Ainoa ongelma oli se, että sain kokoajan aktivoida sitä, sillä se meinasi jäädä pohkeen taakse. Vasta loppuraveissa se oikeesti alkoi aktivoitua. Se kuitenkin toii hyvin laukan vastataivutuksissa ja avoissa yms.

Vastataivutusta

vastalaukka :P