Esittelyssä Perfect sit of Sweden Perfect seat

Aikamoinen nimi hirviö tuo otsikko. Joka tapauksessa aion kirjoittaa nyt jonkinlaisen postauksen minulle tutummin vain istuinkaaresta. Hommasin tämän istuntaa auttavan härpäkkeen jo syksyllä ja siitä lähtien mun on pitänt teille siitä kirjoittaa, mutta nyt vasta sain tästä kuvia. Kaikki kuvat ovat tosin esintyneet blogissa jo viime postauksessa, mutta ei anneta sen häiritä.

Istuin kaari on siis tarkoitettu ratsastajan istunnan parantamiseksi kouluratsastuksessa. Ennenvanhaan samaa asiaa ajoi ehkä raippa seläntakana. Itsekkin kerran testasin raippaa selän takana ja huomasin sen auttavan istuntaani todella paljon. Raippa oli kuitenkin epämiellyttävä pitää seläntakana ja sain kyynärtaipeet siitä mustelmille. Halusin saada istuntaani samanlaista apua, ilman raipan tuomaa kipua ja istuinkaari oli siihen vastaus.
Istuin kaari on muotoiltu siten, että se on hiukan joustava ja se asettuu hyvin eikä tuota kipua. Se on erittäin mukava pitää. Nyt monta kuukautta käytettyäni tätä osaan sanoa mielestäni suht hyvin plussat ja miinukset.

Plussat:

+ Pitää etenkin keskivartalon ryhdikkäänä.
+ Tuo ratsastajalle hyvän kyynärpään kulman, joka pysyy suht hyvin myös, kun otetaan kaari pois.
+ Auttaa käden tasaisuuteen. Tämän kanssa on vaikea alkaa venkslaamaan mitään turhaa.
+ Ainakin itsellä auttaa todella paljon syvien vatsalihaksien löytämisessä, joka taas helpottaa isoonkin raviin istumista!
+ Estää ylävartalolla ja käsillä touhuamisen, jolloin alkaa herkemmin käyttämään jalka apuja, niinkuin kuuluukin.

Miinukset:

- Kädellä on vaikea, oikeastaan mahdoton joustaa paljon. Herkimmät hevoset selvästi reagoivat huonosti istuinkaareen. Esimerkiksi Frontsu, joka on aika herkkis ratsastajan pehmeydelle jännittyy tämän käytöstä.
- Vaikea kiittää hevosta kädellä. Usein on vaikea edes höllätä hetkeksi ilman koko vartalon kiertoa, joten ääneen kehumista joutuu käyttämään aika paljon.
- Jos on tottunut ratsastamaan huonosti ( huono ryhti, käsillä venkslaus) tämä on aika epämiellyttävä käyttää. Epämiellättävyys katoaa kuitenkin oman istunnan parantuessa.
- Hinta on aika iso. Jos oikein muistan tuote maksaa reilu 40e ja jos sen tilaa Perfect sit of swedenin myymälästä ruotsista, meille olisi ainakin tullut todella kalliit postimaksut (lähemmäs 30e). Itse ostin tämän ridmer liikkeen kautta, jolloin sain postimaksut vajaalla kymmenellä eurolla.
- Aika epäolennainen asia, mutta raippakättä on vaikea vaihtaa ketterästi.

Miinus puolista huolimatta itse olen ollut erittäin tyytyväinen tähän, sille enemmän se on istuntaani vain parantanut. Paras asia on ollut se, että nykyään minun on helpompi istua hevosten ravissa, jonka takia mun on helpompi yrittää istua mahdollisimman hiljaa. Epätasaiseen käteen tästä on ollut myös hurjasti apua.

Tästä huomaa että mun kyynärkulma on hyvä ja kädetkin on ihan hyvin. Olen ratsastanut hepan käsien sijaan jalalla muotoon.

Vanhukset treenissä

Lauantaina sainkun sainkin äidin jäämään kuvaamaan, jotta saisin edes jotakin todistusaineistoa tänne bloginkin puolelle. Ja niinkun asiaan kuuluu, saimme ystäväksemme sakean lumisateen, jonka aikeena oli selvästi pilata kamera tai vähintääkin kuvat..

Lauantaina suunnitelmissa oli ratsastaa Raksu ja Bronksi, eli tallin vanhukset ja siivota karsinat. Ensimmäisenä vuorossa oli kuitenkin Raksu, jonka kanssa harjoiteltiin kuskin omaa istuntaa, sekä istunnalle herkistymistä. Viimepäivinä olen painottanut todella paljon perusasioihin, hionnut ja viilannut niitä, sillä niiden täytyy olla kunnossa jos aion hakea Ypäjälle ja Harjuun. Siellä ei ketään kiinnosta, jos osaan ratsastaa laukanvaihdot jokatoisella askeleella, jos käteni vispaavat ja venkslaavat.

Viimeisimmät ratsastukset ovat olleet kokonaan yhtä ahaa elämystä. Viimeisimmässä Tuijan valmennuksessa mun silmät ihan todella avautuivat niin monelle asialle! Ne asiat ovat melkein itsestänselvyyksiä, mutta kun jotakin virhettä on toistanut vuosikaudet se alkaa olemaan niin automatisoitunut, että sitä ei enää edes huomaa tekevänsä. Mulla se on vetäminen.

Olen vuosikaudet ottanut vain ohjat suht tiukalle ja sitten käskenyt hevosta liikkumaan takaa eteenpäin ja saanut näin hevosen muotoon.Vihdoinkin mun silmät ovat avautuneet ja voi vitsit miten kivoja hevosista onkaan tullut, kun tää tyttö on lopettanut vetämisen! Tuija opetti mut käyttämään mun omaa istuntaa taas enemmän. Pystyn nykyään käyttämään omaa istuntaani siten, että mun ei tarvitse vetää. Edes siirtymisissä en ota puolipidätettä ohjista taaksepäin.

Olen kiinnittänyt myös kaiken huomioni sille, että kannan käteni ja ne ovat mahdollisimman tasaiset. Ja itse ainakin huomaan selkeän muutoksen esimerkiksi vuoden takaisiin kuviin. Nykyään saan hevoset ratsastettua peräänantoon ottamalla kevyen tuntuman ja ratsastamalla hevosen kohti ohjaa. Voinkin siis miettiä miten ristiriitaisia apuja olenkaan käyttänyt! Eihän autokaan lähde pihasta, jos käsijarru on päällä.
Olen myös kiinnittänyt huomiota siihen, että en jää kysymään hevoselta samaa asiaa montaa kertaa. Niin yksinkertainen asia, mutta mulle paha tapa. Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että kun annan nopean puristuksen hevosen täytyy ihan oikeasti reagoida siihen. Pikkuhiljaa hevoset alkavat toimia tosi pehmeästi. Ne ovat pehmeitä suusta, kun olen itse pehmeä kädestä ja ne liikkuvat pienestä eteenpäin! Edellämainitut asiat ovat kuitenkin juuri Raksun ja Bronksin kanssa kaikkein vaikeinta toteuttaa, sillä ne ovat jo 20 vuotiaita ja tehneet reilu 10 vuotta ratsastuskoulu tunteja. Ne osaavat kyllä liikkua paljon paremmin kuin itse osaan niitä edes ratsastaa, mutta ei 20 vuotiasta ja 10 vuotiasta hevosta voi samalla tavalla verrata.

Ja jotta mun ahaa elämykset eivät loppuisi, huomasin Tuijan valmennuksessa, että en tarvitse siirtymisissä ohjia pidätykseen. Niin typerältä kuin se kuulostaakin, mutta hevoset siirtyvät allani ravista käyntiin, kun vain ajattelen käyntiä. Teimme tätä valmennuksessa ja aluksi vähän naureskelin, että miten se on mahdollista, mutta se ihan oikeasti toimii. Miksi vetää ohjista, kun pelkkä ajatteleminen riittää? Tuija sanoikin mulle, että miten voin olettaa hevosen toimivan kevyesti jos en anna sille mahdollisuutta siihen.

Raksulla on yleensä aika nelitahtinen laukka ja se tarvitsee erittäin paljon tukea, että laukka alkaa pyörimään ja muuttuu enemmän kolmitahtiseksi. Lauantaina se kuitenkin esitti normaalia parempaa laukkaa, johon olin erittäin tyytyväinen.
Bronksin kanssa harjoittelin samoja asioita kuin Raksun kanssa. Bronksi on vain minulle itselleni astetta vaikeampi, joten keskityin siihen, että saisin Been vähän tasaisemmaksi ja liikkumaan omalla moottorilla. Eihän se kovin tasainen ollut lopuksikaan, mutta se parani todella paljon loppua kohti. Lumisade senkun sakeni, joten pahoittelen laatua.

Olen myös muutaman kerran harjoitellut Vaativa B:0 rataa. Mulla on siis tavoitteena vielä joku kaunis päivä saada hyväksytty suoritus kyseisestä ohjelmasta. Olen sen treeneissa ratsastanut pari kertaa läpi ihan vain koska rakastan haastaa itseäni. Rakastan tehdä asioita joille myös tykkään sanoa " Enhän minä nyt ikinä voisi..". Kaikki edellä mainitun ohjelman liikkeet kyllä onnistuu, mutta siinä on sitten niin paljon kaikkea muuta hiomista, eikä mulla ole hajuakaan meneekö niiden hiomiseen puolivuotta vai viisivuotta, mutta mä aion ne hioa kuntoon. Hiomisen arvoisia asioita ovat muunmuassa parempi ja tasaisempi peräänanto, kaikki tehtävät huolellisemmin ja selkeämmin. Kaikki tehtävien valmistelut pitäisi tehdä paremmin ja kaikkea en aio tässä edes luetella. Mutta ei mulle ole paheeksi saada vähän tavoitteita, kuukausi sitten mun ainoa tavoite oli tulla todella hyväksi ratsastajaksi ja saada hyvä istunta ja kouluttautua alan pariin. Onhan edellä mainitut hyviä tavoitteita, mutta niitä ei tässä kuukaudessa saavutetakkaan, joten on hyvä olla jotakin välietappi tavotteita.

Ensimmäisenä näitä videoita katsoessani näin pelkkiä virheitä, sillä koko talvena en ole saanut kunnon videota, josta nähdä miltä meno oikein näyttää. Aloin kuitenkin miettiä asioita, joihin olen kiinnittänyt huomiota viimeaikoina ja juuri ne asiat ovatkin parantuneet kovasti!

Ylempänä on kooste video Raksusta ja Bronksista. Raksusta on vain yksi klippi, sillä äiti oli kuvannut niin sumeaa videota, ettei sitä oikein viitsi tänne blogiin pistää.
Alempana vielä todistusmateriaalia meidän radasta. Oli kiva saada siitä nyt video, niin myöhemmin sitä voi sitten verrata, kun se alkaa oikeasti sujumaan!

Sunnuntaina suuntasinkin aamulla Riihimäelle katsomaan taas pitkästä aikaa Sanista. En tällä kertaa ottanut kameraa mukaan, mutta taas lähdin tallilta hymy korvissa. Se hevonen on vaan niin täydellinen, mä olen aina hehkuttanut sitä ja katsonut sitä pinkkien silmälasien läpi, mutta ei kai se pahakaan asia ole? Illalla treenasinkin Zztin kanssa puomiharjoituksia, jotta en olisi ihan pulassa Ypäjän pääsykokeissa, kun ei ole päässyt kunnolla hyppäämään koko talvena.

Hyväpaha johtaja

Aloin yksipäivä ajatella, kuinka erillaisilla talleilla olen käynytkään. Tuli mieleen, että paikka, jossa opin tekemään tallitöitä oli esimerkiksi hyvin erillainen, kuin paikka jossa nykyään ratsastan ja teen töitä. Näiden tallien omistajat ovat melkein vastakohtia toisilleen, kumpi on siis parempi? Ankara kuri vai ymmärtäväinen ja reilu asenne, koska molemmilla on puolensa.

kuvat eivät liity tekstiin

Tallilla, jossa omistaja oli hiukan tyly ja aika ankara, minulle kerrottiin heti mitä ei saa tehdä. Kokoajan sateli kieltoja "Ethän kääri pinteleitä näin päin", "Älä jätä hevosta tuolla tavalla karsinaan", "Ethän harjaa hevosta kaverisi kanssa". Aina omistajan tavatessa ilmapiiri oli hiukan jäinen. Aina tuli joku uusi sääntö mitä ei saanut tehdä tai mitä olin tehnyt väärin. Jos virheen toisti, siitä ei kerrottu enää asiallisesti. Liian monta kertaa muistan omistajan huutaneen minulle tallin toiselta puolelta mitä olin tehnyt väärin ja kuinka sen on loputtava. Yleensä vastaus kysymyksiin kuten "Saanko käydä taluttelemassa kentällä jotain hevosta?", "Voinko laittaa hevoselle ratsastuksen ajaksi oman satulahuovan?", "Voinko harjata hevosta X?" oli aina ei. Kaikki kysymykset aina tyrmättiin, ellei ne koskenut ylimääräistä työntekoa. Minulle tuli aina omistajan läsnäollessa hiukan vaivaantunut olo. Teenkö kohta jotain väärin ja saanko siitä huudot?
Moni saikin varmaan edellä kerrotusta tekstistä aika negatiivisen kuvan, mutta nyt itse jälkeenpäin monesti mietin, että oliko omistajan tavassa hoitaa asiat mitään hyvää? Ja vastaus on kyllä. Totta on myös, että omistajan tavassa hoitaa asioita on myös paljon huonoa.

Suoraan sanottuna joskus aloin pelätä yrittämistä. Entä jos teen väärin, suututaanko minulle siitä? Välit omistajan kanssa oli hyvin viileät ja keskusteltiin ainoastaan siitä, mikä liittyi mun työtehtäviin. En uskaltanut enää kysyä asioita joita olisin halunnut toteuttaa, sillä pelkäsin taas tyrmäämistä. Pelkäsin, että saisin taas tuntea oloni tyhmäksi, koska uskalsin edes kysyä asiaa. Tähän asti olen kuitenkin luetellut negatiivisia asioita. Moni ihminen  yleensä näkee huonossa vain huonon, mutta itse olen hyvinkin kiitollinen, että kävin tämän omistajan tallilla hoitamassa ja ratsastamassa hevosia, koska sain sieltä paljon sellaista, mitä en ehkä muualta olisi saanut.
Ensimmäinen asia on, että opin tekemään asiat just eikä melkeen. Opin vastuuntuntoa. Opin tekemään tehtävät, jotka minulle annetaan kunnolla, ei siten, että hoidan ne vain puolitiehen. Minusta kehittyi erittäin tunnollinen ja reipas. En tiedä olisinko muualla oppinut hoitamaan töitäni yhtä ahkerasti ja tunnollisesti. Se onkin asia, josta olen saanut paljon kehuja eritalleilla, missä olen tämän tallin jälkeen ratsastanut.
Opin myös kunnioittamaan aikuisia. Opin kunnioitusta aikuista kohtaan, en oppinut väittämään "johtajan" sanaa vastaan, vaan opin toimimaan hänen tavallaan. Kunnioituksen voi ehkä hakea kuitenkin toisellakin tavalla, mutta puhutaan siitä alempana lisää.
Vaikka paikassa oli paljon negatiivisuutta ympärillä, voinen sanoa, että se opetti mut työskentelemään haluamani eteen, nöyränä ja kiitollisena siitä mitä minulla on.

Kuva vuodelta 2012

Tällä hetkellä teen tallitöitä Tiialle, joka on edellisen esimerkin miltein vasta kohta. Olen kasvanut tallilla, jossa keskustelin omistajan kanssa vain "pakollisista asioista". Olin kasvanut tallilla, jossa olin alkanut jännittää virheiden tekemistä. Siispä saatuani töitä Tiialta jännitin todella paljon töiden tekemistä, niin oudolta, kuin se kuulostaakin. "Entä jos tämä mönkijä jää kiinni tänne mutaan", Mitä jos vesiletku ei toimikkaan, onko se mun syy?" "Annankohan liian paljon heinää?". Olin tottunut pelkäämään tuon kaltaisia virheitä. Kaikki edellä mainitut virheet taisinkin tehdä aloittaessani tallityöt Tiialla. Muistan miten hermoilin noiden takia, ja nyt reilun puolenvuoden jälkeen tuntuu niin hassulta, että ihan naurattaa, mutta silloin ei naurattanut. Stressasin sitä, että mokasin kokoajan. Pelkäsin, että mokailen kokoajan ja mun pitää lopettaa iltatallien teko. En ollut tottunut siihen, että ongelman tullessa voin soittaa omistajalle ja kertoa tapahtuneen. Vielä vähemmän olin tottunut siihen, että minulle kerrotaan vain selkeät ohjeet miten voin korjata virheeni ja loppuun vielä pahoitellessani häiriötä sanotaankin, että "ei se mitään, ensikerralla sitten tiedät". Pikkuhiljaa aloin lopettaa turhan hermoilun ja uskalsin rentoutua. Aloin oppia, että mulle ei suututa virheiden tekemisestä. Sitä mukaa, kun aloin rentoutua virheiden tekeminen alkoi vähentyä. Stressaaminen sai mun ajatukset niin sekaisin, että sitten aina jotakin kävi. Nyt puolenvuoden jälkeen voin sanoa, että kyllä siinä kesti ainakin kuukauden pari, ennenkuin ihan tosissani tajusin, että mun ei tarvitse jännittää yrittämistä ja mä voin kysyä asioista ja mun mielipide otetaan huomioon ja sitä kuunnellaan. Edelleen kyllä virheen tehtyäni poden siitä huonoa omatuntoa ja harmittelen sitä. Se on jäänyt mulle ensimmäisen esimerkin ajoilta, enkä usko, että se ikinä lähtee musta pois. Ei se kuitenkaan välttämättä ole niin paha asia, jos teen virheen ja se harmittaa mua ja haluan yrittää uudelleen.  Mun oma itsevarmuus ja positiivisuus on kasvanut, kun ympärillä ei olekkaan enään vain kiellettujä ja negatiivisiä asioita.

vuosi 2013

Ylempänä sanoin kunnioittavani omistajaa, ja tottahan se oli. Mutta kunnioitan myös Tiiaa, enkä muista kertaakaan jolloin Tiia olisi ollut mulle hyvin vihainen virheestäni tai vaikka huutanut mulle. Ja silti kunnioitan häntä, kyse onkin, miten "johtaja" kunnioituksensa ansaitsee. Ensimmäisessä esimerkissä kunnioitus saavutettiin vähän hallitsemalla. Mun oli vain parempi uskoa omistajan kokemukseen ja siihen, että hän tietää mitä tekee. Ja koska hänen hevosiaan ratsastin, tietenkin kunnioitin hänen arvojansa. Tiia on ansainnut kunnioitukseni olemalla hyvä omistaja. Hän kuuntelee kaikkia ja ottaa kaikki huomioon. Hän huomauttaa virheistä asiallisesti niinkuin kuuluukin, jotta tiedän miten toimia jatkossa. Hän ei tuomitse minua siitä, että yritin ja epäonnistuin. Hän myös toimii itse hyvänä esimerkkinä. Voin siis sanoa, että molemmissa esimerkeissä on hyvät puolensa. En tiedä olisinko tässä juuri nyt kirjoittamassa tätä tekstiä, jos en olisi kasvanut omistajan tallilla, joka pitää aika tiukkaa kuria yllä. En vaihtaisi pois aikaa tuon omistajan silmän alla, mutta suoraan sanoen Tiia on ansainnut mun arvostuksen, jota toinen esimerkki taas ei ole.  

Kuva kesältä

Parin viikon sisällä alkaa varmaan se lyhkänen postaus sarja josta mainitsin, nyt halusin vain hiukan purkaa ajatuksia tästä asiasta, sillä tätä olen viimeaikoin miettinyt jonkinverran.

Videopostaus tipuin kärryiltä

Lauantaina sainkin kuvattua videopostauksen, tosin kovan stressaamisen tuloksena. Sanonkin videolla varmaan kymmenen kertaa, että muisti on lopussa, mutta sitä mä stressasin kokoajan! Päiällä alkoi myös sataa lunta ja mulla ei ollut mitään suojaa kameralle. Sainkuin sainkin viritettyä muovipussin kameraan, kun lähdin ratsastamaan, arvatkaa loppuuko sade juuri kun nousen selkään ja arvatkaa siirtyykö muovipussi linssin eteen.. Mun tuuria.
Voisin myöh hiukan selentää tuota kohtaa, kun ajoimme Selman kanssa kärryillä. Mulla oli siis kaksi kättä kamerassa, eli en pitänyt mistään kiinni. No juuri silloin selma säikähtää jotakin ja ottaa kaksi loikkaa eteenpäin. Käytännössä se oli kuin mun jalkojen alta olisi vedetty matto. Kameran ja pääni osasin myös ninjamaisesti pelastaa vaikka meinasin tippua kameran päälle! Nyt päästän teidät videoon, sillä se on vartin mittainen..

Uudenvuoden lupaus

Myönnän olen hiukan jälessä. Vuoden vaihteessa suurin osa ihmisistä kuitenkin asettaa itselleen kovat tavoitteet ja uudenvuoden lupaukset. Itsekkin olen ollut useasti mukana keksimässä uudenvuoden lupauksia itselleni. Aion nukkua joka yö 8h, Kesäkuntoon, Ensi vuonna olen siirtynyt ratsastuksessa seuraavalle tasolle... Tänä vuonna kuitenkin päätin olla tekemättä uudenvuoden lupausta, jota en kuitenkaan jaksaisi pitää. Päätin, että teen uudenvuoden lupauksen jos sellainen sattuu tulemaan mieleen. En aio väkisin keksiä itselleni päänvaivaa. Nyt kuukauden jälessä tein uudenvuoden lupaukseni, jonka mahdollisesti myös pystyn pitämäänkin. Mitä minä tänän vuonna aion muuttaa on asenne.

 Moni blogia pidempään lukenut varmaan miettii, että olen siitä asenteesta jauhanut aika paljon, että enkö ole sitä jo muuttanut? No olen ja en. Olen huomannut, että puhun aina sen tärkeydestä, mutta silloin kun todella tarvisin motivaatiota ja asennetta unohdan sen tyystin. Esimerkiksi olen varmaan vuoden ajan stressanut, sillä tavoitteeni on tänä keväänä saada paikka Ypäjältä tai Harjusta eikä mun kouluarvosanat ole mitään huippuja ja ratsastaessakin mulla on vielä niin paljon opittavaa. Aion kuitenkin lopettaa sen stressaamisen nyt aion keskittyä treenaamaan niin hyvin kuin vain voin, sillä siihen mä voin vaikuttaa. Jos en sitten pääse sisään se on sen ajan ongelma, mutta se mitä mä voin nyt tehdä on harjoitella kovasti. En voi vaikuttaa siihen, että samaan paikkaan tulee hakemaan satoja ikäisiäni lahjakkaita nuoria. Mutta kuka on sanonut, että mä olen huono? Kuka sanoo, että en olisi yhtä potentiaalinen kuin kaikki muutkin, enemmän? Hard work beats talent when talent doesn't not work hard

 Meillä on tällä hetkellä kenttä aika jäässä, joten siinä ei mitään ihmeimpiä temppuja nyt harjoitella, mutta yllättävän hyvin pytyy keksiä tekemistä vaikka vain ura olisi hyvässä kunnossa. Lauantaina olen menossa tallille valosalla ja ajattelin, että voisin pitkästä aikaa raahata kameran mukaan ja tekin saisitte tänne jotain päivitystä. Aion myös alottaa lyhyehkön postaussarjan psyykkisestä valmentautumisesta.