Vanhukset treenissä

Lauantaina sainkun sainkin äidin jäämään kuvaamaan, jotta saisin edes jotakin todistusaineistoa tänne bloginkin puolelle. Ja niinkun asiaan kuuluu, saimme ystäväksemme sakean lumisateen, jonka aikeena oli selvästi pilata kamera tai vähintääkin kuvat..

Lauantaina suunnitelmissa oli ratsastaa Raksu ja Bronksi, eli tallin vanhukset ja siivota karsinat. Ensimmäisenä vuorossa oli kuitenkin Raksu, jonka kanssa harjoiteltiin kuskin omaa istuntaa, sekä istunnalle herkistymistä. Viimepäivinä olen painottanut todella paljon perusasioihin, hionnut ja viilannut niitä, sillä niiden täytyy olla kunnossa jos aion hakea Ypäjälle ja Harjuun. Siellä ei ketään kiinnosta, jos osaan ratsastaa laukanvaihdot jokatoisella askeleella, jos käteni vispaavat ja venkslaavat.

Viimeisimmät ratsastukset ovat olleet kokonaan yhtä ahaa elämystä. Viimeisimmässä Tuijan valmennuksessa mun silmät ihan todella avautuivat niin monelle asialle! Ne asiat ovat melkein itsestänselvyyksiä, mutta kun jotakin virhettä on toistanut vuosikaudet se alkaa olemaan niin automatisoitunut, että sitä ei enää edes huomaa tekevänsä. Mulla se on vetäminen.

Olen vuosikaudet ottanut vain ohjat suht tiukalle ja sitten käskenyt hevosta liikkumaan takaa eteenpäin ja saanut näin hevosen muotoon.Vihdoinkin mun silmät ovat avautuneet ja voi vitsit miten kivoja hevosista onkaan tullut, kun tää tyttö on lopettanut vetämisen! Tuija opetti mut käyttämään mun omaa istuntaa taas enemmän. Pystyn nykyään käyttämään omaa istuntaani siten, että mun ei tarvitse vetää. Edes siirtymisissä en ota puolipidätettä ohjista taaksepäin.

Olen kiinnittänyt myös kaiken huomioni sille, että kannan käteni ja ne ovat mahdollisimman tasaiset. Ja itse ainakin huomaan selkeän muutoksen esimerkiksi vuoden takaisiin kuviin. Nykyään saan hevoset ratsastettua peräänantoon ottamalla kevyen tuntuman ja ratsastamalla hevosen kohti ohjaa. Voinkin siis miettiä miten ristiriitaisia apuja olenkaan käyttänyt! Eihän autokaan lähde pihasta, jos käsijarru on päällä.
Olen myös kiinnittänyt huomiota siihen, että en jää kysymään hevoselta samaa asiaa montaa kertaa. Niin yksinkertainen asia, mutta mulle paha tapa. Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että kun annan nopean puristuksen hevosen täytyy ihan oikeasti reagoida siihen. Pikkuhiljaa hevoset alkavat toimia tosi pehmeästi. Ne ovat pehmeitä suusta, kun olen itse pehmeä kädestä ja ne liikkuvat pienestä eteenpäin! Edellämainitut asiat ovat kuitenkin juuri Raksun ja Bronksin kanssa kaikkein vaikeinta toteuttaa, sillä ne ovat jo 20 vuotiaita ja tehneet reilu 10 vuotta ratsastuskoulu tunteja. Ne osaavat kyllä liikkua paljon paremmin kuin itse osaan niitä edes ratsastaa, mutta ei 20 vuotiasta ja 10 vuotiasta hevosta voi samalla tavalla verrata.

Ja jotta mun ahaa elämykset eivät loppuisi, huomasin Tuijan valmennuksessa, että en tarvitse siirtymisissä ohjia pidätykseen. Niin typerältä kuin se kuulostaakin, mutta hevoset siirtyvät allani ravista käyntiin, kun vain ajattelen käyntiä. Teimme tätä valmennuksessa ja aluksi vähän naureskelin, että miten se on mahdollista, mutta se ihan oikeasti toimii. Miksi vetää ohjista, kun pelkkä ajatteleminen riittää? Tuija sanoikin mulle, että miten voin olettaa hevosen toimivan kevyesti jos en anna sille mahdollisuutta siihen.

Raksulla on yleensä aika nelitahtinen laukka ja se tarvitsee erittäin paljon tukea, että laukka alkaa pyörimään ja muuttuu enemmän kolmitahtiseksi. Lauantaina se kuitenkin esitti normaalia parempaa laukkaa, johon olin erittäin tyytyväinen.
Bronksin kanssa harjoittelin samoja asioita kuin Raksun kanssa. Bronksi on vain minulle itselleni astetta vaikeampi, joten keskityin siihen, että saisin Been vähän tasaisemmaksi ja liikkumaan omalla moottorilla. Eihän se kovin tasainen ollut lopuksikaan, mutta se parani todella paljon loppua kohti. Lumisade senkun sakeni, joten pahoittelen laatua.

Olen myös muutaman kerran harjoitellut Vaativa B:0 rataa. Mulla on siis tavoitteena vielä joku kaunis päivä saada hyväksytty suoritus kyseisestä ohjelmasta. Olen sen treeneissa ratsastanut pari kertaa läpi ihan vain koska rakastan haastaa itseäni. Rakastan tehdä asioita joille myös tykkään sanoa " Enhän minä nyt ikinä voisi..". Kaikki edellä mainitun ohjelman liikkeet kyllä onnistuu, mutta siinä on sitten niin paljon kaikkea muuta hiomista, eikä mulla ole hajuakaan meneekö niiden hiomiseen puolivuotta vai viisivuotta, mutta mä aion ne hioa kuntoon. Hiomisen arvoisia asioita ovat muunmuassa parempi ja tasaisempi peräänanto, kaikki tehtävät huolellisemmin ja selkeämmin. Kaikki tehtävien valmistelut pitäisi tehdä paremmin ja kaikkea en aio tässä edes luetella. Mutta ei mulle ole paheeksi saada vähän tavoitteita, kuukausi sitten mun ainoa tavoite oli tulla todella hyväksi ratsastajaksi ja saada hyvä istunta ja kouluttautua alan pariin. Onhan edellä mainitut hyviä tavoitteita, mutta niitä ei tässä kuukaudessa saavutetakkaan, joten on hyvä olla jotakin välietappi tavotteita.

Ensimmäisenä näitä videoita katsoessani näin pelkkiä virheitä, sillä koko talvena en ole saanut kunnon videota, josta nähdä miltä meno oikein näyttää. Aloin kuitenkin miettiä asioita, joihin olen kiinnittänyt huomiota viimeaikoina ja juuri ne asiat ovatkin parantuneet kovasti!

Ylempänä on kooste video Raksusta ja Bronksista. Raksusta on vain yksi klippi, sillä äiti oli kuvannut niin sumeaa videota, ettei sitä oikein viitsi tänne blogiin pistää.
Alempana vielä todistusmateriaalia meidän radasta. Oli kiva saada siitä nyt video, niin myöhemmin sitä voi sitten verrata, kun se alkaa oikeasti sujumaan!

Sunnuntaina suuntasinkin aamulla Riihimäelle katsomaan taas pitkästä aikaa Sanista. En tällä kertaa ottanut kameraa mukaan, mutta taas lähdin tallilta hymy korvissa. Se hevonen on vaan niin täydellinen, mä olen aina hehkuttanut sitä ja katsonut sitä pinkkien silmälasien läpi, mutta ei kai se pahakaan asia ole? Illalla treenasinkin Zztin kanssa puomiharjoituksia, jotta en olisi ihan pulassa Ypäjän pääsykokeissa, kun ei ole päässyt kunnolla hyppäämään koko talvena.