keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Remind me how it feels to hear your voice

Cause I don't ever wanna know
Don't ever want to see things change
Cause when I'm living on my own
I wanna take it back and start again
Most nights I pray for you to come home
I'm praying to the lord
I'm praying for my soul
Toukokuun lopussa pääsin pitkästä aikaa katsomaan rakasta Santeria. Tossa hevosessa vaan on sitä jotain. Vaikka aika kuluu ja me ei enää treenata yhdessä tuntuu aina silti yhtä ihanalta nähdä tuo tamma. En enää edes ratsasta sitä niin hyvin kuin parivuotta takaperin, mutta sen selässä on silti niin ihanan kotoisa olo. Ei tarvitse edes mennä hyvin, että siellä voi hymyillä aurinkoisesti. Mutta niinhän se on ollut alusta asti. Voi mennä kuinka huonosti tahansa ja mä saatan silti hymyillä siellä selässä niin iloisesti.


Hassulta kuulostaa, että en ratsasta Sanista enää niin hyvin kuin parivuotta sitten vaikka olen itse kehittynyt tässä välissä. Luulen sen kuitenkin johtuvan siitä, että Sanis on muuttunut parissa vuodessa todella todella paljon eikä sitä saa liikkumaan haluamallaan tavallaan enää ratsastamalla samallalailla kuin aikaisemmin. Mun on pitänyt etsiä aivan toisenlainen tie  ratsastaa tammaa. Johtunee varmaan siitä, että nykyään Sanis ei enää toimi " tuntihevosena" vaan sitä ratsastaa vain yksi ihminen. Positiivistä ero on ainakin siinä, että Sanis on nykyään paljon rauhallisempi. Kaikki hermostuneisuus on poissa. Vuosia taakseppäin Sanis aina pitkillä ohjilla ratsastaessa se vähän nyökytteli päätään, nyt se on kokonaan poissa. Se ei myöskään enää kytännyt mitään kentänlaidalla, vaikka ennen se harrasti sitä liiankin paljon. Mielestäni nykyään tamma on kuitenkin paljon laiskempi kuin ennen, jolloin se on mulle vaikeampi ratsastaa, sillä en ole tottunut siihen sellaisena. Luulen kuitenkin sen johtuvan ainakin osittain siitä, että se ei stressaa paljon ylimääräistä enää.



Sanis muuttui vain paremmaksi kokoajan ratsastuksen aikana, kun vain vertyi enemmän. Sen kanssa menin aivan perusasioita kuten ympyröitä, lävistäjiä, voltteja, väistöjä yms. Kaikkein eniten kuitenkin työstin, että se uskaltaisi enemmän tukeutua kuolaimeen, sillä se helposti olisi halunnut jäädä pohkeen taakse ja tyhjäksi edestä. Se kuitenkin parani huomattavasti ratsastuksen aikana.




 (Videon alussa näkyy ensikohtaaminen tamman kanssa taas pitkästä aikaa <3 Pystyin sen nyt kuvata kun ei tällä kertaa itkettänyt)
Käytiin myös ratsastuksen jälkeen ottamassa poseeraus kuvia ruohikolla. Itse en ole kuvissa erityisen edustava, mutta mielestäni ne ovat kuitenkin ihania, sillä onhan kuvissa maailman paras tamma! Kuvat ovat myös äiti laatua.. 
Kertokaa toki, mikä oli oma suosikki?

1

2

3

4

5

6

7

8

9

10

11

12

13

14



15

16

17

18

19

4 kommenttia:

  1. Musta sä oot vaan edelleen vähän hullu että kapuat ton hevosen selkään ilman kypärää :D Tosin samaa kai sanovat Namusta että mikäs minä olen sanomaan XD On niin hienoa että teidän tarina saa jatkua edelleen, eikä mitään parasta kuvaa voi sanoa kun kaikista näkee kuinka onnellinen olet ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usko tai älä, ei se enää oo niin "hullu" ku se on ollu :DD Oi kiitti :)

      Poista
  2. Aivan ihania kuvia! Näytät niiiin onnelliselta. :3

    VastaaPoista