maanantai 8. toukokuuta 2017

Verta, hikeä, kyyneliä

Kaikkia, joita otsikossa mainitsin on vuodatettu tän hevosen kanssa, vieläpä kirjaimellisesti. Ollaan treenattu syksystä lähtien. Kaikki lähti siitä, kun mulla ei ollut mitään hajua, miten Uppea pitäisi ratsastaa. Laukassa mentiin lähinnä Upen vauhtia sellaisessa virkkuukoukku muodossa. Silti Upessa oli vaan sitä jotain ja halusin alkaa treenata sen kanssa.
Uskaltauduttiin jopa kouluaitojen sisälle ja siitähän Uppe järkyttyi. Hyvä, että uskalsi hengittää radalla ja tehtiin varmaan kaikki mahdolliset virheet. Silti vain tykkäsin treenata Upen kanssa ja uskoin siihen ja itseeni, vaikka se ei todellakaan ollut helppoa.
Nämä kuvat meidän ekoista kisoista. (c) Emilia Uutela

Olen panostanut tähän hevoseen niin paljon, kun olen pystynyt. Täytyy sanoa, että olen ihan oikeasti joutunut opetella ratsastamaan. Niin monet kerrat itkenyt, kun on täytynyt poistua mukavuus alueelta ja on tuntunut, että ollaan palattu tasossa parilla vuodella taaksepäin. Olen ikuisesti kiitollinen, että sain Heidistä meille valmentajan täksi kaudeksi. Heidin tyyli opettaa sopii mulle ihan täydellisesti. Sellasia valmentajia kuin Heidi ei ole ollut mun ratsastus harrastuksen aikana paljoa, yhden käden sormet riittää laskemiseen. Kirsikkana kakun päällä Heidi on ratsastanut paljon Uppea ja osaa antaa hyviä neuvoja juuri Upen kanssa. Uskon, että suurimmat kiitokset mun ja Upen kehityksestä kuuluu Heidille. Hyvän valmentamisen lisäksi, sillä on taito tsempata mua henkiselläkin tasolla ja tarpeen tullessa potkia perseelle.


Kuskin perseelle potkimista



Miksi tein pienen takauman aikaisempiin treeneihin johtuu siitä, että hetki sitten oltiin taas Upen kanssa keskiviikko kisoissa koittamassa onneamme, ja hitto soikoon niin kuski, kuin hevonenkin ylitti itsensä!
Saatiin Heidin kanssa sovittua treenit edelliselle päivälle. Treeni oli mulle aika rankka, mutta sitäkin hyödyllisempi, sillä saatiin Uppe tosi hyvin avuille. Seuraavana päivänä kisojen verkassa oli tasan yhtä hyvä, kuin mihin oltiin edellisenä päivänä jääty! Yllätyin todella miten hyvin se kulki jo verkassa. Se oli rento ja sain ratsastettua sitä eteen ja Heidi oli antamassa kullan arvoisia vinkkejä, että meno senkun parani. Vaikka mua jännitti todella paljon, oli ihan sellanen fiilis, että tänään ei vaan voi mennä huonosti.



Uppe ei ole koskaan ollut radalla noin hyvä, ei koskaan! Joo se jännitti edelleen, mutta sain sen pysymään suhteellisen rentona ja kivana ratsastaa. Heidi sanoi mulle taikasanat ennen rataa. Mun pitäisi kuulemma harjoitella enemmän sellaista omaan kuplaan menemistä. Takerruin siihen, koska tiedän, että se on itseasiassa mun vahvuus jos vain muistan miettiä sitä. Nyt muistin. Aina, kun aloin jännittää tai hätäillä mietin vain kuplaa. Ajattelin rataa treeni tilanteena ja sen lisäksi olen vielä kuplassa. Ei ole tuomaria, ei ole yleisöä, ei muita hevosia verkassa. Ja jos joku asia meni huonosti tai Uppe vaikka reagoi liian voimakkaasti, mietin vain, että ei se mitään, mitä Heidi sanoisi tässä kohtaa.








Radalla tuli rikkeitä jännityksen takia. Keskiravissa en uskaltanut pyytää tarpeeksi, sillä treeneissä Uppe oli rikkonut laukalle niin monta kertaa, mutta silti saatiin siitä 7. Harmittaa kovasti, että en saanut radasta videota, sillä siinä olisi näkynyt niin suuri ero verrattuna meidän ensimmäiseen rataan. Nyt pystyin jo ratsastaa Uppea, koska siihen. Pystyin vähän tuomaan meidän oikeaa tasoa esille, tai vähintääkin enemmän kuin ennen.
Ja se mikä fiilis oli radan jälkeen oli kyllä kaikkein paras. Ei kiinnostanut mitä mieltä Heidi on, ei mitä tuomari sanoo, ei kiinnostanut kavereiden tai äidin mielipide. Tiesin, että tänään niin minä kuin hevonenkin ylitettiin itsemme ja radalla tehtiin parhaamme. Oli sellainen olo, että en olisi voinut saada itsestäni nyt enempää irti.
Nyt kisojen jälkeen Uppe on ollut tosi hyvä ratsastaa, saas nähä milloin joudutaan taas rikkoa se ihanaakin ihanampi mukavuus alue, jotta päästään taas eteenpäin. Toisaalta, en yhtään tiedä paljon meillä on treeniaikaa jäljellä, sillä Uppe on nyt myynnissä ja Heidikin valmistuu ja lähtee ihan kohta. En edes haluaisi miettiä asiaa, sillä mulla ei ole mitään hajua, mistä revin motivaation taas syksyllä kouluun, jos multa viedään maailman paras hevonen ja valmentaja. Onhan se kivaa ratsastaa kenellä tahansa hevosella ja jonkun opettajan silmän alla, mutta se ei ole sama asia. Mä tarvitsen jotain, joka motivoi ihan oikeesti, jotain mikä saa sen liekin syttymään. Nyt, kun katson tulevaisuuteen, niin synkältä näyttää.
Alla olevat kuvat (c) Jatta Juutilainen









Mielestäni ero on aika suuri, kun vertaa näitä kuviin meidän ekoista kisoista.

2 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja hienoja kuvia. Näytätte todella hyviltä.

    VastaaPoista
  2. Teijän meno näyttää niin paljon rennommalta! Oon sun blogia nyt jo monta vuotta seurannut ja tämä on yksi ainoista blogeista minkä lukemista olen jatkanut. Te ootte kyllä kehittynyt Upen kanssa paljon te näytätte kyllä tosi hyviltä! Aivan mahtavaa tekstiä jota oli kiva lukea. :)

    VastaaPoista