Kaksi uutta tuttavaa

 KAIKKI POSTAUKSEN KUVAT (C) EMILIA UUTELA                    (varautukaa superpitkään postaukseen)
Hitto, että olen taitava. Painoin enteriä niin, että julkaisin tämän postauksen ennenkuin ehdin tähän mitään kirjoittaakkaan, hups. Mutta asiaan.
Viikonloppuna matkustin taas tätini luokse maalaismaisemiin lammastilalle. Samalla reissulla kävin moikkaamassa ystävääni Emiliaa ja sain kokeilla hänen hevosia!
Aloitettiin ponista. Kaikessa rauhassa hoideltiin Hensu valmiiksi, jonka jälkeen Emilia meni ratsastamaan ja mä siirryin kameran taakse ja huutelin jotain etäisesti vinkkejä muistuttavia lausahduksia. Ainakin mun silmään Emilian ja Hensun meno oli erittäin nättiä, ehkä joku päivä mullakin on yhtä rauhallinen istunta.
Yritin parhaani mukaan keksiä tehtäviä ja aika väistöpainotteisia keksinkin. Erityisesti sulut paranivat loppua kohti. Kaikki tehtävät menivät molemmat kunnialla loppuun, ei moittimista.

Nämä kuvat joissa Emilia itse ratsastaa ovat kyllä c minä, mutta ei se niin tarkkaa ole.

Ihana kesä, kaikkialla vihreää <3

Tehtiin mm siirtymisiä käynnistä seis niin, että käyntiin lähtiessä hevosen tuli lähteä ulkotakajalasta selänläpi. Aluksi tuli aika hutiloituja siirtymisiä joissa poni ei niinkään keskittynyt, mutta varsinkin loppua kohti tuli muutama erittäin hyvä, jossa poni aivan selkeästi astui selän läpi ohjaa kohti, eikä vain "karannut" pysähdyksestä liikkeelle. Pysähdysten välissä yritin vähän kannustaa Emiliaa käyttämään ns nopeaa pohjetta, joka ei jää puristamaan tai kyselemään. Tarkoitan, että ratsastaja antaa napakat kaksi nopeaa pohjetta ja jättää hevosen rauhaan. 
Tehtävä, jossa ympyrällä Emilia väistätti ponin takaosaa ulos ja sisälle oli myös kätevä, sillä siinä hevonen saadaan reaktiivisemmaksi (mikäli kaikki menee oikein) ja saadaan vähän tuntumaa hevoseen. Kun Emilia omienkin sanojensa mukaisesti alkoi ratsastaa enemmän jalalla kuin kädellä ponista kuoritui aika hyvä.

Kattokaas nyt, vähän eroa alun kuviin. wautsi. Tässä poni on kyllä selänläpi, eikä niin jännitynyt.

Poni laukkasikin ihan mielettömän nätisti siihen nähden, että se alkaa olla jo aika vanha ja laukka ei ole sille helpoin askellaji.

Yllättäen Emilia ehdottikin "Tuu Rebe ravaa tällä loppuravit". Ööö häh?! En mä oo menny poneilla 5 vuoteen.. "Häh minä, mä olen liian iso". En sitten Emilian mielestä ollut liian painava ratsastamaan ponilla 5-10 minuuttia, joten hetken kuluttua mä istuin ponin selässä. Oli vähän outo fiilis.
Kierroksen pari käveltyäni otin ravia ja aina mun yrittäessä ottaa ohjia Hensu nosti vain päätänsä. Yritin korjata jalalla, mutta pää nousi vielä korkeamalle ja siinä vaiheessa mulle tuli vähän sellanen olo, että miten päin täällä pitäisi oikein olla.

Otin hetken päästä käyntiin, jossa mun oli helpompi saada poni pehmeämmäksi kädelle ja yritin katsoa, että siirtymisessä raviin se pysyisi pehmeänä niin se olisi helpompi ravissa pitää pehmeänä, jos se ei ehtisi vetäistä päätään taivaaseen, jossa se ei kauheasti muo kuunnellut. Se toimi ja Hensusta muodostui erittäin miellyttävä ratsastaa. Tämä on enismmäinen poni, jolla olen koskaan tykännyt ratsastaa, lukuunottamatta yhtä ponia leirillä joskus vuonna 2009.... Ravailin vain peltoa ympäri joitain voltteja ottaen ja vaihdoin parikertaa suuntaa, en siis tehnyt enään mitään, kunhan ravailin, jonka jälkeen annoin Hensun kävellä ja mentiin pesemään ponia viileällä vedellä ja sienellä.

Ihan kiva kuva, jonka pilaa jäätävä vatsamakkara

ÖÖÖÖ, Mikä tää pystysuora kevennys on, aivan kuin seisoisin

Onko se oikeesti niin vaikeeta istua hiljaa nätisti.

Mulla on alkanut oikeasti jalka menemään liian taakse. Ja pahinta on se, kun en edes huomaa sitä ratsastaessa, nään sen vasta kuvista jälkeenpäin.

Pikku huilauksen jälkeen haettiin vielä Namu hoidettavaksi. On muuten aika kaunis hevonen. Että mä olen kömpelö, hevonen meinasi saada hepulin jo siitä, kun jotenkin kömpelösti rämähdin satulaan.
Jo alkukäynneissä Namu harppoi eteenpäin ja jo heti silloin huomasin aliarvioineeni sen eteenpäinpyrkimyksen. Olenkin täällä blogissa sanonut ratsastavani kuumilla hevosilla paremmin, mutta täytyy myöntää, että siitä on ainakin vuosi aikaa, kun olen viimeksi mennyt todella kuumalla hevosella.

Kävelyt käveltyäni otin raviin ja ensi fiilikset oli vähän wou. Heppa alkoi heti kiidättää muo ympäriinsä miten halusi ja mä vaan keikuin siellä kyydissä. Hevonen nousi hyvin korkeaksi edestä ja mun kädet vain painui alas kiinni reisiin ja jalka valui eteen tuoli-istuntaan ja jäätävä könö ilmestyi kuvioihin. Otin taas käyntiin. Yritin pitää vähän tuntumaa ja pohjetta kiinni, vaikka sekin tuntui olevan liikaa Namulle ja se näkyi vielä isompana jännityksenä. Silti vaan yritin pitää tuntumaa ja pohkeita kiinni, taka-ajatuksena, että saattaisin päästä vielä edes vähän vaikuttamaankin hevoseen.

Epätoivoisten ravi yritysten jälkeen siirryin ympyrälle kävelemään ja yritin työstää edes vähän käyntiä. Se alkoi pikkuhiljaa tuntua paremmalta ja paremmalta ja Namu alkoi pikkuhiljaa jopa rentoutumaan ja luottamaan hetkittäin mun käteen eikä kävellyt pää taivaassa kauhuissaan jokaista apuani karkuun.

Työstin ympyrällä ravia, niin vaikealta kuin se mulle tuntuikin. Yritin löytää sellaista normaalia vaihdetta, sillä tuntui, että joko Namu kiidätti muo 6-0 ympyrällä tai meni miltein paikallaan ravia. En tajua miten Emilialla Namu menee ihan sopivaa tahtia heti alusta lähtien?! Super tyttö. Vaikka ravi tuntuikin miltein mahdottomalta aloin saamaan siinäkin yllättävän hyviä pätkiä alku tuntiin verrattuna.

könökönö. Miten käynnissä voi edes könöttää

Tuo istunta, se on jotain niiiin kaunista...............

Aloin nostamaan laukkaa ensin oikeaan kierrokseen. En kyllä siitäkään tehtävästä suoriutunut kunnialla. Namu vain syöksyi nostosta ja taas vähän veteli omaa vauhtiansa. Ja sekin, että ei sen mitenkään erityisen kovaa tarvitse mennä, kun tuntee, että nyt ei ole kyllä hevonen kuulolla... :D

Öööö, ei lisättävää

Toiseen suuntaan laukannostot olivat niin säälittäviä, että teki mieli luovuttaa. "Emiliaaaaaaa, mitä tälle pitää tehä että tää edes laukkais". Onhan se kieltämättä vähän kummallista, että ei saa kuumaa hevosta laukkaamaan.. Namu veti aina sellaiset vermoravit, kun annoin laukka avut. Ja vaikka mitä yritin, se ei nostanut laukkaa. Se vetäisi pään niin korkealle kun sai ja lähti ravaamaan. Oli vähän sama fiilis, kun alkeiskurssilla ei saanut hevosta nostamaan laukkaa. Ja kun laukka viimein nousi se oli pikkusen out of control. Muutaman kerran Namu rikkoi raville ja olin taas ihan pulassa uuden noston kanssa. Kun laukka kuitenkin säilyi saatiin muutamia ihan ok pätkiäkin.

Niiin, ööö, Reben laukannostot, ei jumalauta :D

Parikertaa laukat nousi pukin kautta

Parhaimpia hetkiä laukoista.. Tosin tässäkään ei ole tasapainoista menoa.

Ratsastin vielä vähän käyntiä ja ravia ja kerran laukat molempiin suuntiin. Tässä vaiheessa Namu alkoi tuntua erittäin kivalta molempiin suuntiin käynnissä, että ravissa, aivan erillainen kuin alkutunnista. Ei tosin edelleen mikään hieno suoritus, mutta paljon se parani tunnin aikana. Minä paranin.. Minä se tässä olen se, kuka ei osaa.

Ehdottomasti tunnin parhaita hetkiä

 Loppuravailin vielä, jonka jälkeen käytiin seikkailemassa vielä pellon laidoilla.

Mä näytän tässä ihan zombilta

Eli en voi muuta ku antaa respectit Emilialle, kun on ottanut Namun kaltaisen haastellisen kaverin itselleen, ton kaltasen hevosen kanssa varmasti pienimmätkin onnistumiset tuntuu suurilta. Ja miten paljon Emilia on saanut tehdä töitä, että hevonen on edes noinkaan rauhallinen ratsastaessa. Ja kyllähän tosta hevosesta näkee, että se tykkää omistajastaan;) Ei muuta kun suuri kiitos Emilialle! Käykää ihmeessä lukemssa hänenkin blogiaan tästä!

Kesäaamu

Ihan extempore ei niin vakavasti otettava kesäaamun video! :)

Varo, ettei se saa paniikkia

Kisapäivänä saatiinkiin sää meidän puolelle - sataa, kylmää, tuulee.. No ei annettu sen pilata päivää ja ratsastaessa sitä ei oikeastaan meinannut edes huomata. Kiitos Inalle, joka tuli vesisateeseen kuvaamaan muo..

Mun piti siis suorittaa mun ensimmäinen he A ja odotukset ei todellakaan olleet korkealla, vaikka olinkin asennoitunut oikein. Menin kisoihin hevosella, jonka selässä olin käynyt kaksi kertaa ja toinen kerta oli ollut miltei katastrofaalinen. En sitä kuitenkaan jäänyt märehtimään, eihän sitä koskaan voi tietää rajojaan, jos niitä ei ikinä ylitä.

Aloitetaan vaikka siitä, että Zz on aivan mahtava hevonen. Se on niin miellyttävä ratsastaa kuin hevonen voi olla! Juuri sellainen mistä haaveillaan, pehmeä suusta, tasainen ravi, aktiivinen.. Verkassa en saanut kuitenkaan ruunaa oikein rentoutumaan, niinkuin edellinen ratsastaja oli saanut. (Hän olikin tosin yksi tallin parhaimpia). Zz kyttäsi tuomarin autoa ja joko yritti oikoa siitä ohi tai juoksi hirvein harppauksin. Jätin kuitenkin käytöksen huomiotta ja kiitin aina kun se meni siitä nätisti ohi.
Verkka meni mun osalta aika pieleen. En osannut hakea tehtäviä, joissa olisin saanut Zz:tin hyväksi vaan lähinnä pyörin jossain ympyrällä ja tein radan tehtäviä. Taas niin järkevää ratsastusta multa.

Verkka oli lyhyt, jotta maanantai illan kisoissa ei menisi kokoyötä ( verkkaryhmät pienestä tilasta johtuen), joten verkka loppui mun osalta siihen ja vaikka Zz oli ihan ok, halusin siltä enemmän. Sillä pienellä kävelijöille rajatulla alueella mulla oli aikaa hengailla Zz:tin kanssa ainain 20 minuuttia, mutta en uskaltanut antaa sen kävellä yhtään pitkin ohjin. Tunnilla se hyytyi hetkessä kun annoin ohjat ja oli taas työ saada se takaisin. Siispä työstin sitä käynnissä. Zz kyttäsi katsomoa ja jännittyi hirveästi sen kohdalla, yritti vain ravata vermoravia siitä ohi tai kiertää sen kaukaa. Silloin tiesin, että se ei keskity muhun ollenkaan. Tunnilla sen kyttäilyt loppu siihen, kun sain sen läpi.

Aloin testailemaan entisen valmentajani neuvoja (Ompun, olenkin maininnut hänet tässä blogissa). Väistätin vuorotellen Zz:tin etu- ja takaosaa pois ympyrältä ja vaadin hyvin nopeaa reatiota ja hyvin selkeitä väistöaskelia. Sen jälkeen otin aina kierroksen pari ravia. Siirtymisissä vaadin sen lähtevän ulkotakajalasta ja sitten ravissa halusin sen ravaavan omalla moottorilla. En enään kysellyt Zz:tiltä vaan annoin sille nopeat kaksi pohjetta, joihin sen tuli reagoida ellei se ollut jo pieneen paineeseen reagoinut. Sain Zz:tin aktiiviseksi, mutta ravin lyhentäminen oli hyvin haasteellista, Zz painoi ohjalle ja yritti paeta apuja. Vaadin siltä lyhentämistä kuitenkin, ehkä hiukan liian tiukasti, mutta aikaa ei ollut hirveästi ja halusin saada ruunan kuulolle. Kerran jouduin vähän riuhtasemaan, kun hevonen ihan kuuroutui, mutta sen jälkeen ravi lyheni vatsalihaksia jännittämällä ja saatiin ravilisäykset vain sillä, että avasin lonkan koukistajat. Sitten tein taas väistöjä ja näin sain Zz:tin ratsastettavaksi ja läpi ja se myös jostain kumman syystä lopetti kyttäämisen ;) Tiesin, että en saisi radalla pidettyä läheskään niin hyvänä kun tuossa pienessä verkassa, mutta se vaikutti kuitenkin hevoseen niin paljon, että uskon sen pelastaneen ratani.

Pyrin kiittämään ruuna useasti ja sillä se pysyikin tyytyväisenä. Kiittelin sitä radallakin, vaikka se ei kai ole suotavaa.

Rata meni aika, öööm, hutiloiden johtuen täysin mun jännittämisestä. En ratsastanut tehtävä kerrallaan vaan liian kiireisesti. Jokaisen kohdan radasta olisin voin ratsastaa huolellisemmin, mutta annan sen itselleni kuitenkin anteeksi. Tein radalla paljon virheitä, mutta annan nekin itselleni silti anteeksi, koska rata olisi voinut mennä paaaaaaaaljon huonomminkin(krhm, kokemusta on...).
Esimerkiksi alkutervehdyksessä mulla oli ohjissa liikaa painetta, että kun annoin pohkeet Zz käsitti sen peruuttamisena. Heti ensimmäisellä pitkällä sivulla Zz alkoi väistättää takaosaa sisälle, johtuen täysin siitä, että mun jalat eivät pysy koskaan paikoillaan ja olin herkistänyt Zz:tin väistämään takaosaa hyvin.. hups :D Radalla yhdessä kohtaan Zz oli ollut huono ja tein sen virheen, että aloin keskittyä miten saisin sen takaisin hyväksi ja sitten se tuli. Totaalinen Blackout. Apua! Mitä mä tein viimeksi? Missä kohtaa rataa mä olen? Mitä seuraavaksi? Kyse ei ollut, että olisin unohtanut radan, osaisin sen unissanikin. Mä en vaan yhtäkkiä muistanutkaan mitä olin tehnyt viimeksi, missä kohtaa mä olin? Ensin pysäytin ruunan ja sitten nostinkin laukan vieläkään tietämättä mitä teen. Vihellystä ei kuulunut, joten tajusin, että laukka oli vissiin oikea ja sitten tajusinkin missä kohtaan olen. Mä en oikeesti tiedä enään pitäiskö mun itkeä vai nauraa.

Radalla oli myös hyviä kohtia. Harjoittelimme viime tunnilla Zz:tin kanssa peruutusta varmaan puolituntia ja joka ainut kerta Zz repäisi pään ylös kieltäytyi peruuttamasta jännittyi niin paljon, että Tiia sanoi varo ettei se saa panikkia. Peruutus ei vain toiminut, ja kun se peruutti se oli melkein kauhusta kankea. Radalla Zz peruutti hyvin kauniisti, että mun oli pakko kiittää sitä pienesti vaikka olimmekin radalla. Olin niin iloinen siitä. Myös suorat linjat tuomaria kohti Zz ravasi aktiivisesti ja tasaisesti( siis molempina kertoina ennen tervehdystä) vaikka se oli verkassa ollut suorissa linjoissa todella huono. Asetin itselleni tavoitteeksi, että jos saan ensimmäisestä helposta A:stani 55% en voisi olla iloisempi. Ja mä sain 58%!! Ei siitä oo kuin vuosi pari kun vetelin samoja prosentteja yhtäpienistä kisoista luokasta heC. Kyllä täytyy sanoa, että itseni mä voitin tässä kisassa vaikka sijottumista en ollut lähelläkään.

ps. Kaikki kuvat verkasta tai juuri ennen rataa, koska halusin ratani videolle.
pps. Ja ennenkun joku tulee kyselemään, kisat olivat sen vertapienet, että suojat sai olla jalassa ja radalle sai ottaa, joko kannukset tai raipan.