tiistai 16. helmikuuta 2016

Hyväpaha johtaja

Aloin yksipäivä ajatella, kuinka erillaisilla talleilla olen käynytkään. Tuli mieleen, että paikka, jossa opin tekemään tallitöitä oli esimerkiksi hyvin erillainen, kuin paikka jossa nykyään ratsastan ja teen töitä. Näiden tallien omistajat ovat melkein vastakohtia toisilleen, kumpi on siis parempi? Ankara kuri vai ymmärtäväinen ja reilu asenne, koska molemmilla on puolensa.
kuvat eivät liity tekstiin

Tallilla, jossa omistaja oli hiukan tyly ja aika ankara, minulle kerrottiin heti mitä ei saa tehdä. Kokoajan sateli kieltoja "Ethän kääri pinteleitä näin päin", "Älä jätä hevosta tuolla tavalla karsinaan", "Ethän harjaa hevosta kaverisi kanssa". Aina omistajan tavatessa ilmapiiri oli hiukan jäinen. Aina tuli joku uusi sääntö mitä ei saanut tehdä tai mitä olin tehnyt väärin. Jos virheen toisti, siitä ei kerrottu enää asiallisesti. Liian monta kertaa muistan omistajan huutaneen minulle tallin toiselta puolelta mitä olin tehnyt väärin ja kuinka sen on loputtava. Yleensä vastaus kysymyksiin kuten "Saanko käydä taluttelemassa kentällä jotain hevosta?", "Voinko laittaa hevoselle ratsastuksen ajaksi oman satulahuovan?", "Voinko harjata hevosta X?" oli aina ei. Kaikki kysymykset aina tyrmättiin, ellei ne koskenut ylimääräistä työntekoa. Minulle tuli aina omistajan läsnäollessa hiukan vaivaantunut olo. Teenkö kohta jotain väärin ja saanko siitä huudot?
Moni saikin varmaan edellä kerrotusta tekstistä aika negatiivisen kuvan, mutta nyt itse jälkeenpäin monesti mietin, että oliko omistajan tavassa hoitaa asiat mitään hyvää? Ja vastaus on kyllä. Totta on myös, että omistajan tavassa hoitaa asioita on myös paljon huonoa.

Suoraan sanottuna joskus aloin pelätä yrittämistä. Entä jos teen väärin, suututaanko minulle siitä? Välit omistajan kanssa oli hyvin viileät ja keskusteltiin ainoastaan siitä, mikä liittyi mun työtehtäviin. En uskaltanut enää kysyä asioita joita olisin halunnut toteuttaa, sillä pelkäsin taas tyrmäämistä. Pelkäsin, että saisin taas tuntea oloni tyhmäksi, koska uskalsin edes kysyä asiaa. Tähän asti olen kuitenkin luetellut negatiivisia asioita. Moni ihminen  yleensä näkee huonossa vain huonon, mutta itse olen hyvinkin kiitollinen, että kävin tämän omistajan tallilla hoitamassa ja ratsastamassa hevosia, koska sain sieltä paljon sellaista, mitä en ehkä muualta olisi saanut.
Ensimmäinen asia on, että opin tekemään asiat just eikä melkeen. Opin vastuuntuntoa. Opin tekemään tehtävät, jotka minulle annetaan kunnolla, ei siten, että hoidan ne vain puolitiehen. Minusta kehittyi erittäin tunnollinen ja reipas. En tiedä olisinko muualla oppinut hoitamaan töitäni yhtä ahkerasti ja tunnollisesti. Se onkin asia, josta olen saanut paljon kehuja eritalleilla, missä olen tämän tallin jälkeen ratsastanut.
Opin myös kunnioittamaan aikuisia. Opin kunnioitusta aikuista kohtaan, en oppinut väittämään "johtajan" sanaa vastaan, vaan opin toimimaan hänen tavallaan. Kunnioituksen voi ehkä hakea kuitenkin toisellakin tavalla, mutta puhutaan siitä alempana lisää.
Vaikka paikassa oli paljon negatiivisuutta ympärillä, voinen sanoa, että se opetti mut työskentelemään haluamani eteen, nöyränä ja kiitollisena siitä mitä minulla on.
Kuva vuodelta 2012

Tällä hetkellä teen tallitöitä Tiialle, joka on edellisen esimerkin miltein vasta kohta. Olen kasvanut tallilla, jossa keskustelin omistajan kanssa vain "pakollisista asioista". Olin kasvanut tallilla, jossa olin alkanut jännittää virheiden tekemistä. Siispä saatuani töitä Tiialta jännitin todella paljon töiden tekemistä, niin oudolta, kuin se kuulostaakin. "Entä jos tämä mönkijä jää kiinni tänne mutaan", Mitä jos vesiletku ei toimikkaan, onko se mun syy?" "Annankohan liian paljon heinää?". Olin tottunut pelkäämään tuon kaltaisia virheitä. Kaikki edellä mainitut virheet taisinkin tehdä aloittaessani tallityöt Tiialla. Muistan miten hermoilin noiden takia, ja nyt reilun puolenvuoden jälkeen tuntuu niin hassulta, että ihan naurattaa, mutta silloin ei naurattanut. Stressasin sitä, että mokasin kokoajan. Pelkäsin, että mokailen kokoajan ja mun pitää lopettaa iltatallien teko. En ollut tottunut siihen, että ongelman tullessa voin soittaa omistajalle ja kertoa tapahtuneen. Vielä vähemmän olin tottunut siihen, että minulle kerrotaan vain selkeät ohjeet miten voin korjata virheeni ja loppuun vielä pahoitellessani häiriötä sanotaankin, että "ei se mitään, ensikerralla sitten tiedät". Pikkuhiljaa aloin lopettaa turhan hermoilun ja uskalsin rentoutua. Aloin oppia, että mulle ei suututa virheiden tekemisestä. Sitä mukaa, kun aloin rentoutua virheiden tekeminen alkoi vähentyä. Stressaaminen sai mun ajatukset niin sekaisin, että sitten aina jotakin kävi. Nyt puolenvuoden jälkeen voin sanoa, että kyllä siinä kesti ainakin kuukauden pari, ennenkuin ihan tosissani tajusin, että mun ei tarvitse jännittää yrittämistä ja mä voin kysyä asioista ja mun mielipide otetaan huomioon ja sitä kuunnellaan. Edelleen kyllä virheen tehtyäni poden siitä huonoa omatuntoa ja harmittelen sitä. Se on jäänyt mulle ensimmäisen esimerkin ajoilta, enkä usko, että se ikinä lähtee musta pois. Ei se kuitenkaan välttämättä ole niin paha asia, jos teen virheen ja se harmittaa mua ja haluan yrittää uudelleen.  Mun oma itsevarmuus ja positiivisuus on kasvanut, kun ympärillä ei olekkaan enään vain kiellettujä ja negatiivisiä asioita.
vuosi 2013

Ylempänä sanoin kunnioittavani omistajaa, ja tottahan se oli. Mutta kunnioitan myös Tiiaa, enkä muista kertaakaan jolloin Tiia olisi ollut mulle hyvin vihainen virheestäni tai vaikka huutanut mulle. Ja silti kunnioitan häntä, kyse onkin, miten "johtaja" kunnioituksensa ansaitsee. Ensimmäisessä esimerkissä kunnioitus saavutettiin vähän hallitsemalla. Mun oli vain parempi uskoa omistajan kokemukseen ja siihen, että hän tietää mitä tekee. Ja koska hänen hevosiaan ratsastin, tietenkin kunnioitin hänen arvojansa. Tiia on ansainnut kunnioitukseni olemalla hyvä omistaja. Hän kuuntelee kaikkia ja ottaa kaikki huomioon. Hän huomauttaa virheistä asiallisesti niinkuin kuuluukin, jotta tiedän miten toimia jatkossa. Hän ei tuomitse minua siitä, että yritin ja epäonnistuin. Hän myös toimii itse hyvänä esimerkkinä. Voin siis sanoa, että molemmissa esimerkeissä on hyvät puolensa. En tiedä olisinko tässä juuri nyt kirjoittamassa tätä tekstiä, jos en olisi kasvanut omistajan tallilla, joka pitää aika tiukkaa kuria yllä. En vaihtaisi pois aikaa tuon omistajan silmän alla, mutta suoraan sanoen Tiia on ansainnut mun arvostuksen, jota toinen esimerkki taas ei ole.  
Kuva kesältä
Parin viikon sisällä alkaa varmaan se lyhkänen postaus sarja josta mainitsin, nyt halusin vain hiukan purkaa ajatuksia tästä asiasta, sillä tätä olen viimeaikoin miettinyt jonkinverran.

7 kommenttia:

  1. Tämä oli todella hyvä postaus!

    Minä olen todella kova stressaamaan ja pelkään koko ajan mitä teen seuraavaksi väärin. Useasti minulle on tullut huudot niskaan tai sitten tutut ovat katsoneet minua alaspäin, jos en jotain asiaa oikein tehnyt. Kerran minulla pääsi valmentajan hevonen karkuun ja valmentajani oli niin vihainen, tämän jälkeen elin koko ajan siinä pelossa, että se tapahtuu uudestaan ja hän huutaa minulle uudestaan. Kuitenkin olen oppinut sen, että sama on sattunut hänellekkin. Ei minulla ole mitään hävettävää, opin kyseisestä tapahtumasta. Aina kun olen jossain asiassa epäonnistunut, tai tehnyt virheitä niin olen aina oppinut jotain uutta. En koskaan ole lähtenyt tyhjin käsin.

    Mutta kukaan ei ole seppä syntyessään, virheitä saa tehdä, niitä pitää tehdä. Kuitenkin jos ei niitä virheitä tulisi, mistä oppisimme tekemään paremmin, olemaan parempia? Lisäksi mitä hauskaa siinä olisi, jos kaikki menisi aina niin hyvin?

    Voit tuottaa jollekkin ihmiselle pettymyksen ja silti olla hyvä, eivät ne tarkoita että olisit muita huonompi. Kaikki epäonnistuvat, tekevät virheitä ja eivät täytä aina muiden odotuksia. Eikä sitä pitäisi hävetä, me kaikki ollaan kuitenkin vain ihmisiä.

    Omasta mielestäni ihmiset yrittävät joskus liikaa, juurikin sen takia että pelkäävät epäonnistuvansa. Joka on yksi isoin virhe mitä voi tehdä. Virheitä ei koskaan pitäisi pelätä, koska ne kuuluvat elämään.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Tosi hyvä postaus! Samat fiilikset välillä mullakin, mut oon oppinut ottamaan rennosti. En enää pelkää sitä epäonnistumista. Vaikka nyt onkin usein jotain ihan pientä jäänyt tekemättä, mikä ei maailmaa kaada, ja siitä tullut huudot. Tällä hetkellä en pikkuvirheistä jaksa murehtia, kun lukio pitäisi saada käytyä. Ja ylppäreiden stressi alitajunnassa ei oikein jätä tilaa vielä ylimääräisille tehtäville ja hommille tallilla, joita tulee lähes päivittäin.. En nyt kuitenkaan viitsi täällä kirjoitella enempää, kun kaikki löytävät blogistani millä tallilla käyn jne, enkä halua antaa väärää kuvaa kellekään. :)
    Loko sen ajan, kun olem ratsastanut, olen käynyt samalla tallilla. Ja paljon olen oppinut ja hyvät mahdollisuudet on olleet kehittymiseen ja muutenkin saanut vastuuta ja muuta, mutä ei välttämättä muualta voi saada tai oppia. :)

    Mutta kiva postaus! Nää saa aina miettimään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijjoi, onnea sulle ylppäreihin! Itsekkään en halunnut tallin nimeä mainita, juurikaan väärän kuvan takia, koska kaikissa on hyvät ja huonot puolet, enkä tässä postauksessa niinkään avannut ensimmäisen esimerkin hyviä puolia vaan huonoja. Ensimmäinen esimerkkiä kirjoittaessani mietin myös aika paljon kokemuksia, kun ratsastelin kahta suokkia klaukkalassa, että koko teksti ei kerro siitä tallista josta luulet :) Ja aivan niinkuin sanoit, kyseiseltä tallilta sain itsekkin paljon sellaista, mitä en mistään muualta olisi voinut saada, eli siis paikka en todellakaan huonolla muistele! kiitos :)

      Poista
  4. Siis ihan äärettömän hyvin kirjoitettu teksti! Laitto pohtimaan asioita. Toisinaan itse näkee ihan kaikessa vaan ne negatiiviset asiat ja kokonaan unohtaa ne hyvät puolet. Ei luota itseensä tarpeeksi, vaikka pitäisi. Eihän sitä niin helposti voi onnistuakaan, jos vain pelkää mokaamista ja ajattelee kuinka huono on... Pitäisi ajatuksen kanssa käydä negatiiviset asiat läpi, mutta ei jäädä polkemaan niihin. Hyvä postaus! :)

    VastaaPoista