Kun mikään ei riitä

Kun annat itsestäsi kaiken ollaksesi parempi, korjataksesi virheesi. Kun teet kaiken minkä osaat, pistät kaiken likoon ja silti epäonnistut. Vaikka kuinka yrität, vajoat vain pohjalle nielemään ylpeytesi. Kun et tiedä enää pitäisikö itkeä vai nauraa. Kun tajuat lentäväsi ilmassa ja ehdit tajuta, että ei Ei helvetti taas tässä kävi näin. Et enää edes säikähdä tippumista, ainoa tunne mitä tunnet on turhautuminen, pettymys, tunne että mikään ei riitä.

Siinä olikin lyhyesti mun fiilikset viime maanantain rataharjoituksista. Mun on pitänyt kirjoittaa tämä postaus jo ainakin puolitoistaviikkoa sitten. Joka päivä olen kuitenkin ajatellut kirjoittavani tämän huomenna. Kisapäivänä ja seuraavana päivänä olin niin vihainen itselleni, että sanoja ei tuntunut edes löytyvän ja kaikki vain pyöri päässä. Myöhemmin ei ollutkaan enää fiilistä palata kirjoittamaan vain siitä, miten huonosti kaikki oli.

Aloitetaanpa alusta. Mun piti siis suorittaa Hämiksellä 80 cm rata tallimme rataharjoituksissa. Olin aika innoissani, sillä viimeksi meillä oli rataharjoitukset syksyllä. Hämis oli ollut edellisellä estetunnilla hurjan kiva ratsastaa ja ratakin oli tehty talven jäljiltä mahdollisimman helpoksi. Helpoksi onnistua. Verkka hypyt menivät hyvin. Sain kokoajan korjattua virheitäni ja saatiin Tiialtakin monesti kehuja. Mulle ihan oikeasti tuli tunne, että tänään voisin vaikka onnistuakkin. Viime kisoissa tipuin Hämikseltä, sillä ratsastin liian kovassa tempossa. Päätin siis, että tänään mentäisiin rauhallisessa tempossa, että ei ainakaan siitä kukaan pääsisi valittamaan.

Radan alkaessa päätin ratsastaa rauhallisesti. Viimeksi lensin komeasti trippelin yli, sillä ratsastin liian kovaa ja kun paikkaa ei löytynyt ajoin eteen. Päätin, että tänään en tekisi sitä virhettä. Ratsastaisin rauhallisessa tempossa enkä varmastikkaan ajaisi. Luottaisin siihen, että kyllä se hyppää.

Meno ei ollut kamalan sujuvaa. Ennen jokaista estettä, musta tuntui, että mun pitäisi tukea sitä enemmän. Ehkä mulla on sitten vain vanha paha tapa vähän ajaa hevosta tai sitten se johtui alitemposta. Musta tuntui, että se kieltää, jos en vähän rohkaise sitä. Päätin kuitenkin luottaa siihen, kun Tiia oli sanonut, että se kyllä hyppää ja pelastelee mua niinkuin verkassakin jos vain olen siellä selässä hiljaa ja häiritsemättä.

Luotin Hämikseen ja se hyppäsikin paremmin kuin olisin uskonut. Se hyppäsi niin varmasti, että ajattelinkin radalla, että kyllä meillä on toivoa. No perusradan toiseksi viimeiselle esteelle meidän rauhallinen tempo olikin ollut liian rauhallinen. Hämis oli jäämässä liian kauas, mutta ajattelin sen hyppäävän, niinkuin se oli hypännyt kokoradan. Ajattelen, että en varmaan anna pohjetta, siihenhän meidän rata oli viimekerralla päättynyt. Ja tällä kertaa se päättyi, kun yritin korjata edellisen virheeni.

Hämis olisi tarvinnut vain yhden signaalin multa, kun se oli jäämässä kauas, että se olisi hypännyt. Ja mä en reagoinut, koska viimeksi se oli kohtalokasta. Se on vain niin kamalan turhauttavaa, kun viimeksi ratsastin liian kovaa ja ajoin Hämiä ja sitten se kielsikin ja minä lensin trippelin yli. Nyt, kun päätin korjata virheeni ja ratsastaa rauhallisesti ja olla ajamatta, oli sekin kohtalokasta, sillä en löytänyt kultaista keskitietä.

Mun piti korjata edellinen virhe, mun piti antaa se, mitä meillä on annettavaa. Mulla piti olla mahdollisuus, mutta taas löysin itseni maistelemasta hiekkaa kentän pohjalta. En varmaan edes muista milloin viimeksi olisin ollut näin vihainen itselleni. Hämis oli aivan yhtä hyvä kuin se on ollutkin kokovuoden. Ei, korkeuskaan ei ollut se ongelma. Ongelma oli, että mä yritin liikaa. Se on vain niin masentavaa, kun annat tälle lajille ihan kaiken, ja silti epäonnistut niin simppelissä asiassa, kuin pystyn ylittäminen. Toisen kerran putkeen.

Ihanku se nauraisi mulle

Mä tiedän, että musta on kyllä parempaakin, ihan oikeasti on. Se tässä enitenkin masentaa, kun mikään ei riitä. Mutta jos mikään ei riitä, mun on vain annettava enemmän. Kyllä musta vielä hyvä tulee vaikka sitten heittäytyisin satulasta joka ainoalla esteradalla.