maanantai 6. kesäkuuta 2016

Kun aika menee kuin siivillä

Nyt on sellainen tilanne, että mun on pitänyt kirjoittaa teille jo monta viikkoa postauksia, mutta joka kerta olen vain keksinyt hyvän tekosyyn olla kirjoittamatta. Yhdistän nyt kaksi postausta, koska en vain saa aikaiseksi kirjoitettua ja tekstiä ei jostain syystä synny. Muutenkin postaus tulee olemaan kuvapainotteinen, pahoittelut siitä.
Pariviikkoa sitten liikutin Daisyn ja Frontsun ja kaverini pääsi ottamaan kuvia ja samalla antoi myös vinkkejä mun omaan istuntaani ja tajusinkin taas miten väärin sitä olin alkanut ratsastamaan.


 Keskityin eniten siis siihen, että en vedä sisäohjalla ja muistan kantaa myös ulkokäden. Helpommin sanottu kuin tehty.. Yritin myös olla ihan hiljaa touhuamatta mitään ylimääräistä. Halusin antaa aikaa hevoselle rentoutua enkä vaatia kaikkea tänne nyt ja heti asenteella.




Olen tottunut ratsastamaan siten, että haluan avut heti läpi ja sen kautta olen saanut pahaksi tavaksi touhuta kokoajan jotain. Olikin siis erittäin vaikeaa vain olla hiljaa ja matkustaa. Vaikeaa kuin se mulle olikin, mutta Daisy kuitenkin  rentoutui ja oli paljon vastaanottavaisempi kuin yleensä.




Frontsun kanssa oli treenissä täysin samat asiat. Frontsu on tosin mulle vaikeampi hevonen, joten kaikki meni vaikeamman kautta, mutta silloin myös tajusin asioita paremmin. Kaikkein vaikeinta mulle oli odottaa, että Frontsu alkaisi kuunnella paremmin, odottaa että se rentoutuu, odottaa että se ottaisi takajalat. Olen tottunut vaatimaan kaiken heti, mutta nyt odotus ja epätoivo palkittiin, sillä lopuksi Frontsu oli yllättävän rento.


Vähän aikaa sitten oli myös rataharjoitukset Tiialla. Ratsuksi mulle annettiin Frontsu ja sillähän olin hypännyt vain kerran aikaisemmin ja sekin vuosi sitten. Armoa ei kuitenkaan annettu joten pakko sitä oli taas parhaansa yrittää. Jotenkin mua jännitti todella paljon enemmän kuin yleensä, johtuen ehkä siitä, että molemmissa edellisissä estekisoissa olin tippunut. Onneksi Frontsu kuitenkin hyppäsi kiltisti ja varmasti.

Päätin ratsastaa uusinassa hiukan aikaa, mutta en kuitenkaan ottanut turhia riskejä, eli olisin voinut kääntää todella paljon tiukemmin. En kuitenkaan halunnut riskeerata, sillä en tunne Frontsua esteillä lainkaaan eikä mulla ollut hajuakaan kuinka rehellinen se on. Ja jos puomi olisi tullut alas mua olisi ärsyttänyt niin paljon..
 Uusinnassa kuitenkin tapahtui jotain hauskaa. Frontsu oli jo aiemmin kytännyt hiukan lankku estettä, nyt kuitenkin lähestymisessä kannatin petti ja puomi tippui. Frontsu päätti kiertää esteen kaukaa. Olisi se se varmaan hypännyt jos olisin reagoinut vahvasti ja ajoissa, mutta itsekkin hämmennyin todella paljon tilanteesta. Onneksi sitä ei kuitenkaan tulkittu mun virheeksti ja sain tulla sen uudestaan. Loppujen lopuksi me sijoituttiin neljännelle sijalle, voin siis olla ihan tyytyväinen. Otetaan huomioon, että olen kuitenkin kahdet viimeiset kisat tippunut.




Huvittavasti mun paidan teksti sopii tähän kuvaan

Viikko sitten päästiin tunnilla hyppäämään maastoesteitä. Ekaa kertaa hypättiin myös uutta vesiestettä ja Hämis oli kyllä niin huippu! Mutta oltiin lähestymässä tukkeja ja Hämis tuntui ihan siltä, että nyt tulee kielto. Tietenkin varauduin sitten kieltoon, että en tällä kertaa tippuisi. No sain Hämiksen kuitenkin hyppäämään.. Itse tuijotin juureen enkä laskenut askelia, joten Hämiksen ottaessa lyhyen askeleen ja kuitenkin loikatessa liiuin sivulle ja jotenkin onnistuin taas tulemaan miltein voltilla alas. Enemmän mua vain ärsytti oma moka. Tulin saman kuitenkin heti uudestaan ja se sujui hyvin heti kun vain itse vähän mietin.
Oppivelvollisuus on myös hoidettu pois alta ja mulla on kesäloma! Voi vitsit tätä nautinnon määrää! Kaikenlisäksi on sellainen tunne, että tämä kesä tulee olemaan satakertaa parempi kuin viimekesä. Tänään myös muutimme uuteen asuntoon ja nyt tallimatkan voi taittaa pyörällä! Voi vitsit, en ikinä ole asunut näin lähellä tallia, tällaisesta olen vain haaveillut! ( Tallille 6km)
Tein myös vihdoinkin blogille instagramin. Lähinnä mietin, että olisi kiva päivitellä heppa kuvia vielä kun ne ovat ajankohtaisia ihan omaksikin iloksi. Blogia voi nyt seurata instagramissa nimellä _pilanpaiten. Sinne tulee sitten kuulumisia ajallaan jatkossa!

8 kommenttia:

  1. Todella kiva postaus ja hienoja kuvia ja videoita. :) Mullakin on monta uutta postausta odottamassa sun kommentteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja jep joo, oon ollut nyt ihan yyber laiska niin oman kuin muidenkin blogien suhteen... pitäis taas vähän tsempata.

      Poista
  2. Ihana päästä lukeen kuulumisia! Odotan aina innolla uutta postausta :)

    Oon muiten tulossa heinäkuun alussa kenttäkurssille tiian luokse, nähää varmaa sillo? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Pitäis päivitellä vähän aktiivisemmin mutta mulla on vissiin joku laiskuus vaihe menossa:D ja uuu siistii, ehdottomasti! Ootko tulossa omilla vai Tiian hevosilla?

      Poista
    2. Tiian hevosilla :) oon siellä koko viikonlopun, Tiia lupas yöpaikan :D

      Poista
  3. Oot esteratsastuspuolella kehittyny aivan hirveesti! Hyvä Rebe! :D

    VastaaPoista