Päästiin vihdoinkin Hämin kanssa meidän ekoihin yhteisiin kisoihin ( ellei lasketa Tiian omia pikkukisoja). Olin aika iloinen, sillä Hämis on ollut viimeaikoina niin hyvä ja olen muutenkin alkanut tykkäämään siitä enemmän kuin aikaisemmin. Kaikenlisäksi rata, jonka starttasime kuului mun mukavuus alueelle.
Kisat järjestettiin siis Nevaksessa ja sinne suuntasimmekin heti lauantai aamusta. Päivän alku oli mulle rento, sillä Hämis liikkui ensin luokan heC alle Sannan kanssa. Olin myös yllättynyt siitä miten hyvin Hämis käyttäytyi vieraassa paikassa, se oli ihan kuin kotonaan. Se ei turhia stressaillut. Vieraassa maneesissakin se vain vähän vilkaisi ympärilleen "Ai tänne me nyt sit tultiin". Ton eläimen kanssa on kyllä kaikki niin helppoa!
Heti verkassa huomasinkin, että Hämis on hyvin erillainen ratsastaa vieraassa paikassa. Ei se huono ollut, mutta erillainen. Itseasiassa se hyväksyi kaiken paljon nopeammin ja suostui liikkua mun asettamassa raameissa paremmin kuin yleensä. En ehkä kuitenkaan saanut sitä edestä niin kevyeksi kuin treeneissä. Se myös vähän kokoajan kyseenalaisti pohjettani, mutta sitä katsoin hiukan sormien läpi.
En paljoa verkassa ehtinyt antaa Hämin kävellä vaan käytin kokoajan tehokkaasti, sillä Häm ei ollut oikein parhaimmillaan ( niin kuin en ollut minäkään). Sain menoa kuitenkin parannettua aika paljon ja juuri kuin sain Hämiksen tuntumaan ihan ok:lta mut kuulutettiinkin jo radalle.
Radan alkaessa meinasin taas alkaa yliajattelemaan. Kun ajattelen liikaa asioita liian nopeasti stressaannun samantien ja kouluradan ratsastaminen luonnollisesti kärsii hirveästi. Kuten radan alkaessa keskiravin alussa aloin miettiä yhtäkkiä kamalasti. Muista antaa vähän pohjetta sen lisäks, että annat edest vähän tilaa ja sit muista istuu sillee et- ei hitto mitä tuli kolmikaarisen jälkeen? Apua mä en muista, voi hitto nyt tää rikko laukalle! . Luonnollisesti en pystynyt keskittymään rataan vaan meinasin vajota siihen jännittyneeseen tilaan, jossa en ikinä saa koulurataa onnistumaan. Uskon kuitenkin, että asenne harjoittelu ja oman tunnetilan säätelyn harjoitukset, sekä mielikuvaharjoittelu olivat tehneet tehtävänsä, sillä sain itseäni niskasta kiinni. Kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta sanoin itselleni, että Rauhotu Rebekka, sä meet nyt tän tehtävän keskity nyt siihen ja sä tiedät mitä tulee kolmikaarisen jälkeen. En olisi ikinä uskonut pystyväni siihen, mutta sain itseni taas rauhotettua radalle ja pystyin taas keskittymään siihen. Heti kun aloin hiukan jännittää, mulle tuli olo, että unohdan mitä pitää seuraavaksi tehdä ja en pysty keskittymään täysillä juuri siihen liikkeeseen jota suoritamma. Tästä tulikin siis siihen tulokseen, että mielikuvaharjoittelu saa jatkua jatkossakin!
Radalla huomasin Hämiksen olevan edelleen pohkeentakana. Kyllä se liikkui eteen kun pyysin, mutta se ei oikein polkenut takajaloillaan. Etenkin kaarteissa se meinasi unohtaa takajalat jasain pyytää eteen ja syntyi jännittynyt hetki, jolloin pää nousee ja siitähän miinustetaan heti pisteitä. Muutenkin näin jälkeenpäin katsottuna, Hämis voisi tehdä ehkä paremman vaikutuksen jos antaisin sen liikkua hieman pidemmillä ohjilla, jolloin kaula pyöristyisi enemmän.
Rata ei mielestäni ollut erityisen huono, mutta siitä myös puuttui loistavuus, jolla kerätään prosentteja. Toki näen paljon meidän menossa virheitä, mutta en myöskään usko, ettei meidän prosentit voisi alkaa nousta, heti kun saan pari virhettä korjattua. Kun Hämis on paremmin pohkeen ja ohjan välissä se on tasiasempi ja mun on itse helpompi istua hiljaa ja olla yrittämättä liiaa. Meidän täytyy siis treenata tasaisuutta, pehmeyttä ja peräänantoon ratsastamista.
Käynti oli ehkä radan heikoin lenkki. Ihan vain siksi, että unohdin tyystin antaa Hämille tilaa edestä ja pelkäsin aivan liikaa, että se rikkoo raville. Jos olisin antanut Hämikselle enemmän tilaa ja vain luottanut siihen, oltaisiin saatu käynnistä varmaan huomattavasti enemmän pisteitä.
Tuloksena saatiin siis 60,20% ja olen siihen oikeastaan tyytyväinen. Mulle 60% on aina ollut tietynlainen raja. Kun se menee rikki olen tyytyväinen. Vähän tietysti jäi hampaankoloon kaivelemaan, sillä tiedän, että pystyn vielä parempaan parhaimmillani, mun täytyy vaa opetella kaivamaan se esiin. Olen kuitenkin siihen tyytyväinen, että mun oma istunta on kehittymässä juuri siihen suuntaan, kun haluan ihan sopivan kovaa vauhtia :)
Tämä ei taaskaan anna upottaa videota, joten se löytyy painamalla tästä.
Mistäköhän sitä edes aloittaisi?
Sunnuntaina suunnattiin Lohjalle mun ensimmäisiin ulkopuolisiin kisoihin, ellei naapuritallin kisoja lasketa. Kaiken lisäksi tuttu ja turvallinen Hämppä oli vaihtunut Daisyyn, jonka kanssa mulla oli vain yksi treeni kerta alla. Kaiken lisäksi mua oltiin kokoaamu ennen rataa aivopesty sillä, kuinka mun ei tarvitse odottaa, että ensimmäiset ulkopuoliset menisivät hyvin ja, että Daisy on sitten todella kuuma ja vaikea kisatilanteessa. Kaiken järjenmukaan mun olisi varmaan pitänyt stressata ihan hirveästi, mutta ei. Ei tällä kertaa. Olin itseasiassa ensimmäistä kertaa kisoissa niin rento, kuin olisin mennyt vain tavalliselle ratsastustunnille! Sehän oli vain hieno asia, sillä sain itsestäni kaiken irti, kun energiaa ei kulunut jännittämiseen.
Olisin odottanut Daisyn olevan verkassa paljon vaikeampi, mutta se oli ihan ok. Se olisi halunnut vain juosta ja kovaa, jonka takia sen saaminen rennoksi oli erittäin vaikeaa. Tiia kuitenkin koutsasi mua koko verkan korvanapin avulla ja sain siinä niin kullanarvoisia vinkkejä, että ei oltaisi varmaan päästy radasta läpi ilman noita viimehetken neuvoja.
No heti, kun astumme Daisyn kanssa radalle unohtuu täysin verkassa saatu pienikin rentous. D vetää itsensä aivan virkkuukoukkuun, eikä mulla ollut siihen mitään sanomista, mun vain oli tyydyttävä siihen. Oltaisiin varmaan päästy rata loppuun enemmän kunnialla, jos olisin osannut ratsastaa Daisyn kunnolla peräänantoon. Nyt en kuitenkaan osannut vaan se halusi juosta vain mahdollismman kovaa, mutta oli kuitenkin kokoajan pohkeen takana. Hauskinta on, että Daisy alkaa liikkua paremmin oikeaan suuntaan, heti kun ratsastajalla on jalat kiinni ja ulko-ohja kädessä. Arvatkaa pari kertaa onko ne juuri mun ongelmat ;) Ajattelin siitä huolimatta tehdä niin hyvä radan kuin vain pystyisin ja pysyä rauhallisena ja siinä onnistuinkin.
Mähän muistin hymyillä ;) Suora hevonen on se juttu :))))
On niin vaikeaa pitää oma istunta hyvänä silloin, kun hevonen on kaikkein vaikemillaan. Ja silloinhan sitä omaa istuntaa tarvitsisi eniten. En osaisi kuitenkaan molempia vain sormia naksauttamalla, joten kiinnitin huomioni siihen, johon Tiia on kiinnittänyt mun ratsastuksessa paljon huomiota. Ajattelin nimittäin pitää itseni rauhallisena, siten että en hermostuisi vaikka mitä tapahtuisi. Ja siinä onnistuin kerrankin ja olen niin tyytyväinen siihen.
Tämä kuulostaa hauskalta jopa omaan korvaan, mutta mulla oli hauskaa ja kivaa koko radan ajan. Musta oli niin kivaa päästä pitkästä aikaa kisoihin. Ja vaikka en saanut Daisya tekemään mitään tehtävää hyvin ja tiesin, että tällä menolla ei prosentteja heru, ei tuntunut Daisy kamalalta. Musta oli vain niin kivaa olla kouluaitojen sisällä. Ihansama, että en saanut hevosta liikkumaan lähellekkään meidän todellista tasoa, mulla oli kivaa. Ja niin tyhmältä kuin tämä omaan korvaan kuulostaakin, en ollut radan loppuessa tippaakaan pettynyt. Okei olin mä vähän, mutta se kesti ihan vain pienen hetken.
Laukka ainakin tuntui hitusen paremmalle kuin ravi. Mutta kun ohjia piti pidentää, pakka meinasi hajota totaalisesti. Tämä kohta hitusen harmittaa, sillä kun luulin meneväni radan Hämillä harjottelin tätä kohtaa sen kanssa ja Hämi oikein loisti treeneissä tätä tehtävää tehtäessä, mutta sille en nyt voi mitään. Vastalaukka kohta taas ei olisi ikinä onnistuntu ilman Tiian viimehetken vinkkejä. Niiden avulla sain hevosen pidettyä kasassa. Toiseen suuntaan taas Daisy sai mut irrotettua satulasta ja se käytti tilaisuuden hyväkseen ja vaihtoi laukan. Jälkeenpäin videolta katsellessani huomasin, että olisin voinut helposti estää tuon vain reagoimalla aikaisemmin. Pahinta oli, että en saanut enää nostettua vastalaukkaa, joten seuraava tehtävä olikin 0. Papereissakin luki "Ryöstää, pukittaa, vaihtaa", sille en voinutkaan enää kuin nauraa :D
Tästä kuvasta näkee hyvin, miten D pääsi karkaamaan lapa edellä, kun mulla ei ollut tarpeeksi tukea ulkoolta.
Käyntiin siirtymisessä istuntani oli ilmeisesti niin vahva, että D pysähtyi kokonaan ja se tuntui aivan siltä, että jos käsken sitä eteen se nostaa tyyliin laukan. Siispä odotin sekunnin ennenkuin kevyesti pyysin liikkumaan. Sen jälkeinen lävistäjä olikin yhtä jännittämistä. D tuntui meinaan siltä, että yksikin liike mihinkään suuntaan selässä niin tulee rikko. Valitsin siis huonon käynnin, onhan se parempi kuin rikko.
Radan jälkeen olin vain todella huvittunut. Asenne harjoittelu on selvästi tehnyt hyvää, sillä ennen olisin ollut tuollaisen rada jälkeen ihan maani myynyt. Nyt kuitenkin tiesin, että pystyin antamaan kaiken mitä mulla oli annettavana. En olisi saanut juuri tällä radalla saanut istuntaani tippaakaan paremmaksi. Enkä tällä radalla olisi saanut hevosta ratsastettua yhtään rennommaksi ja tasaisemmaksi. Mun ei tarvinut olla niin pettynyt, sillä tiesin, että annoin kyllä kaikkeni ja mulla oli kuitenkin hauskaa. Ja sitä paitsi mä tiedän, että mun todellinen taso heB:stä ei ole 52%, niinkuin nyt saimme. Sain jo puolitoista vuotta sitten Beestä 10% paremman tuloksen, ja mä tiedän niin hyvin, että mun taso ei ole ainakaan laskenut! Ja ei, en todellakaan olisi nyt ansainnut 60%. Emme olisi ansainneet yhtään enempää prosentteja tällä kertaa, mutta silti tiedän, että musta on kyllä paaaaaljon parempaakin.
Ja en todellakaan halua kuulostaa siltä, että huono rata olisi jotenkin hevosen vika, ei todellakaan. Onhan Daisy kuuma ja vaikea, mutta se kyllä liikkuisi hyvin jos vain sitä osaisin tarpeeksi hyvin ratsastaa. Otetaan vaikka huomioon, että ratsastuksen opettajani sai samalla hevosella samasta luokasta 15% paremman tuloksen..
Tässä kuitenkin vielä video meidän menosta :)
Maanantaina treenasinkin Hämiksen kanssa ja voi vitsi miten hyvältä se tuntui! Toi hevonen ei ole ikinä ennen liikkunut mun alla niinkuin se tolloin liikkui. Se toimi kuin ajatus ja mä varmaan säteilin koko loppu illan ratsastuksen jälkeen. Se teki juuri sellaiset voltit kuin halusin ja riitti vain, että käännän katsettani. Se kantoi itsensä niin hyvin, että oli ihan höyhenen kevyt edestä. Se veti sellaista liitoravia lävistäjällä, että en ole ikinä istunut sellaisessa. Ja siihen raviin riitti vain, että annan sille hieman enemmän tilaa edestä. Omakin istunta tuntu pitkästä aikaa todella hyvältä. Nämä jäikin kenraali harjoituksiksi, sillä huomenna starttaan Hämiksen kanssa heB:0! En kyllä edes tiedä misspäin kisat ovat, mutta ehkä mä sitten matkalla tiedän :D Olen vain niin ilonen tuosta treenikerrasta, jos Häms jatkaa samalla mallilla huomenna me tullaan todellakin loistamaan radalla!
