tiistai 5. huhtikuuta 2016

Odottakaas vaan..

Meillä oli koulurataharkat eilen. Starttasin itse Hämiksellä Fein helppo B luokan. Hämis tuntui heti aluksi todella hyvältä. Tässä ruunassa on kyllä se hyvä puoli, että se yleensä jatkaa seuraavana päivänä siitä mihin jäätiin. Onneksi siis sunnuntaina ratsastin Hämistä tunnin verran tavoitteena saada se mahdollisimman hyvin läpi ja se jatkoikin hyvällä moodilla maanantaina.
Häm oli heti aluksi rento eikä mun tarvinnut kysyä niitä takajalkoja alle kahta kertaa. Se oli myös hyvin pehmeä ja kevyt edestä. Itselläni oli vähän löysä päivä, mutta sehän ei haitannut, sillä kerrankin Hämis pysyi tasaisena verkassa, kun mä en itse heilunut joka suuntaan.



En tiedä mitä tapahtui radalle mennessä, mutta kokopakka vain hajosi. Hämppä ei ollutkaan enää yhtä rento kuin verkassa ja alkoi vastustelemaan paljon enemmän. Ja mikä pahinta, joka ikinene tehtävä radalla oli huolimaton ja huono. En vain saanut Hämiä radalla enää niin hyvin läpi, jolloin se kostautui epätasaisuudella. Epätasaisuuteen vaikutti myös se, että mä en pysty istumaan hiljaa ja pitämään pohkeita kiinni. Se on kuitenkin mun uusi projekti, sillä Tiiakin sanoi, että mun prosentit voisi kasvaa paljonkin, jos saisin itseni ja hevoseni tasaiseksi radalla. Mutta mähän sisuunnuin, sisuunnuin niin paljon.. Kyllä musta vielä tasanen tulee, odottakaa vaan...



Ja mitä tarkoitin sillä, että jokainen tehtävä oli mun osalta huonosti ratsastettu? No ihan ensimmäiseksi olin jo suunnitellut meneväni alkutervehdykseen, mutta sainkin kamalan jännityksen aallon ja unohdin kokoradan. Tein voltin ja mietin kuumeisesti, mitä tulee tervehdyksen jälkeen. Onneksi sain itseni rauhotettua ja rata palasikin kirkkaana takaisin mieleen.
Alkutervehdykseen en saanut Hämiä suoraan ja se korjasikin vielä askeleen eteen. Täytyy sanoa, että varmaan huonoin alkutervehdys, minkä olen tehnyt vuosiin. Voltti oli huonosti valmisteltu ja en taivuttanut tarpeeksi. Hämppä myös jännittyi siinä, eikä oikein ollut pohkeen ja ohjan välissä.
Pysähdys ei ollut pisteessä ja Hämis ei meinannut tapojensa mukaan peruuttaa ja mä jäin aivan liian kovaksi. Käynti osuudessa oli lisätty käynti, mutta Hämis oli sen verran jännittynyt, että en voinut pyytää siltä lisää sen rikkomatta raville, joten käynti osuuskin oli huono. Ymmärrätte varmaan nyt, kun sanoin, että jokainen tehtävä meni huonosti?



Ei, en tullut kertomaan tähän postaukseen vain sitä miten huono olin. Ei, en itkeskele täällä itsesäälin vallassa, tulin sanomaan, että mä olen niin sisuuntunut kuin ihminen voi olla. Hämis on näyttänyt mulle parhaimpia puoliaan viimeaikoina, mutta mä en saa niitä kaivettua ulos radalla ja koko rata kärsii mun omasta epätasaisuudesta. Ja siihen on tulossa muutos. Mä tiedän, että mussa on potentiaalia ja niin on mun hevosessakin ja mä niin tiedän, että me pystyttäisiin paljon parempaakin. Siksi tähän epätasaisuuteen tulee nyt loppu, se saa luvan olla ainoa asia mihin kiinnitän huomiota seuraavat viikot.





On tässä kuitenkin eteenpäin menty, vaikka se ei aina kouluradalla tunnukkaan siltä. Etenkin mun kädet on parantunut reilussa vuodessa ihan kamalasti, ainakin siihen nähden, että vuosi sitten mun ongelma oli sahaaminen. Ja muistan kyllä kouluradan reippaasti vajaan kahden vuoden takaa. Ratsastin silloin pelkkiä heC luokkia ja huono rata tarkoitti mulle 50%. Eli nykyään jos starttaan he B ja saan siitä 60% radasta, joka tuntui huonolta niin onhan se edistystä. Kyllä, sain tälläkin kertaa tasan 60% vaikka rehellisesti sanottuna odotin paljon huonompia prosentteja. Tästä muuten pääset näkemään sen kaksi vuotta vanhan radan, josta näkee selvästi, että käsitys huonosta on hiukan muuttunut. Koska blogger ei anna nyt upottaa videota eilisestä radasta niin siihen pääset tästä.


keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

jaksaa, jaksaa

Kevään tullessa alkaa olemaan aika paljon hommia, jotka haluaisin hoitaa kunnolla. Se tarkoittaa luonnollisesti sitä, että kalenteri on aikalailla täynnä. Se ei toki mua haittaa, sillä iltojen valostuessa ja ilmojen lämmetessä olen huomannut saavani paljon lisää energiaa. Mä vaan nautin täysin siemauksin tästä keväästä, kaikki on tällä hetkellä vain niin hyvin.
Kaikki Zz kuvat (c) Sofia Sinisalmi



Koulussa on lähtenyt nyt viimeinen jakso käyntiin. En voi uskoa, että kahden kuukauden päästä tämä kaikki on jo ohi! Vaikka kaikki odottavat hirveästi yläasteen loppumista, tuntuu se musta kuitenkin hieman haikealta. Mulla on kuitenkin ollut yläaste aika niin hienoa aikaa. Meidän koulussa on ihan huiput opettajat ja mulla on ollut aivan uskomaton kaveriporukka koko yläasteen ajan. Kahden kuukauden päästä kaikki kuitenkin hajaantuu. Kaverini lähtevät eri lukioihin ja minä puolestani toivottavasti päädyn Ypäjälle tai Harjuun. Vaikka en tule ikävöimään matikan ja kemian tunteja, on minulla kuitenkin nyt jo hiukan haikea olo.


Haluan hoitaa nämä koulun kaksiviimeistä kuukautta kunnolla loppuun ja ihan oikeasti panostaa. Esimerkiksi äidinkielen päättötyö täytyy olla valmis toukokuun puolessavälissä, mutta mulla se on jo puoliksi valmis. Tarkoituksena olisi, että en aja itseäni loppuun löysäilemällä nyt ja panikoimalla sitten, kun kokeita on jokatoinen päivä, enkä edes tiedä koealuetta.
Ratsastusta tässä ollaan myös kovasti treenattu, jotta tulisin mahdollisimman hyväksi ja pystyisin ratsastamaan pääsykokeissakin mahdollisimman hyvin. Mun suurin ongelma on istunta. Se heiluu joka suuntaan ja on löysä. Ja vaikka kuinka yritän, mä olen todella epätasainen istunnaltani. Mutta sehän ei mua haittaa, sillä kouluratsastuksessa kaikkein kivointa on kyllä oman istunnan miettiminen. Mä esimerkiksi rakastan sellasia valmennuksia, joissa mennään koko tunti ympyrällä miettien vain ovatko mun lonkankoukistajat tarpeeksi rennot tai jännitänkö oikeaa kylkeä enemmän kuin vasenta!


Mun täytyy tolle kannukselle jotain tehdä. Se nousee niin hirveän helposti eikä kannuskumeista ole löytynyt apua.
Tämänvuoden ehdottomasti paras päätös oli aloittaa lihaskunto. Olen tehnyt lihaskuntoa kotona ihan vain 2-6 kertaa viikossa, eli hyvin epäsäännölisesti. En oikeastaan noudata mitään ohjelmaa. Kokosin vain paperille kaikki mahdolliset liikkeet, joita mieleeni tuli.  Olen niin laiska, että joka päivä on se suuri kynnys ottaa painot käteen tietokoneella pyörivän netflixin sijaan. Varsinkin sellaisina päivinä, kun olen ollut koulussa 8 tuntia mistä olen miltein suoraan mennyt tallille. Kun tulen tallilta kello on miltein aina 9 illalla ja sitten on jäljellä koiran lenkitys, lihaskunto, läksyt ja olisihan sitä kiva nukkuakkin. Olen vain päättänyt nipistää nukkumisesta, sillä mä todella haluan tulla hyväksi, enkä voi tulla hyväksi, jos 30 vatsalihaksen tekeminen tuottaa tuskaa.
Parasta lihaskunnon tekemisessä on, että siinä huomaa tuloksia paljon nopeammin kuin ratsastuksessa vaikka istunnassa! Olin päästänyt itseni aivan rapakuntoon, siis todella tarkoitan sitä. Olen nyt rehellinen ja sanon, että kuukausi sitten jaksoin tehdä 40 vatsalihasta, 16 kyykkyä ja lankussa kestin puoliminuuttia. Vain kuukaudessa olen saanut jo yllättävän paljon tuloksia. Nykyään vedän vähintään 100 vatsalihasta ja kyykkyä. Sekin on todella vähän vielä, mutta mulle tärkeintä ei ole vauhti, vaan se, että jotain oikeasti tapahtuu. Ja mikä parasta, vain kuukauden treenin jälkeen voin nähdä jo tuloksia omassa ratsastuksessani. Muistan kesällä, en pystynyt istumaan Hatin harjoitusravissa edes hiljaisessakaan vauhdissa. Muistan elävästi, miten hölskyin siellä kyydissä. Viikko sitten kuitenkin  ratsastin tallin läheisyydessä ilmansatulaa Hatilla miettien omaa istuntaa ja hevosen peräänantoa. Ratsastin melkein koko tunnin hyvin, hyvin reipasta ravia, eikä mulla ollut mitään ongelmaa enää istua siellä.




Kaikki postauksen kuvat ovat viime sunnuntailta, kun Sofia pääsi ottamaan mun ja Zetin menosta hiukan todisteita. Zetin kanssa meni ihan ookoosti. Sen kanssa harvoin tulee wau fiilistä, sillä se on hevonen, jonka kanssa mun vanhat virheet tulevat esiin. Tässä tapauksessa meinaan kokoajan unohtaa pitää sen käden hiljaa ja olla vetämättä, vaikka se jo muilla hevosilla suht hyvin onnistuu. Meinasin myös kokoajan jäädä Zetiltä pyytämään asioita monta kertaa putkeen. Unohdin kokoajan, että Zztin tulee liikkua silloin, kun mä pyydän, ei sitten, kun olen kysynyt samaa asiaa kolmekertaa. Onneksi meno parani aika paljon, kun otin vain raipan käteen.


Maanantaina pääsin kokeilemaan tallimme nuorukaista Turboa. Turbohan on vasta aloittanut ratsukoulutuksen, eikä siis vielä osaa kuin perusasiat. Oli outoa menä nuorella hevosella, sillä en ole ratsastanut osaamattomilla tai nuorilla piiitkään aikaan. Entisillä ravureilla olen kyllä mennyt hyvinkin paljon aikoinaan ja siksi voinkin sanoa, että vaikka Turbo ei paljon mitään vielä osaakkaan, tuntui heti selkään, että siitä voi vielä ihan hyvän tasoinen kaveri tulla.
Nuoren hevosen selässä pitäisi osata olla hiljaa ja olenkin aika ylpeä, miten eleetön istuntani kerrankin oli! Tiia otti pari videopätkää meistäkin puhelimella. Sääli että ainoat klipit olivat juuri niiltä kerroilta kuin puomit menivät kaikkein huonoiten :D Oli kiva kuitenkin vähän nähdä. Videolla molemmilla kerroilla laukka ei oikein säily puomeilla, mutta saatiin me hyviäkin kertoja. Varsinkin toiseen suuntaan laukka säilyi hyvin, nyt on vaan oltava iloinen, että on videota edes huonoilta hetkiltä!


lauantai 26. maaliskuuta 2016

Toivoa näkyvissä

Päästiin vihdoinkin Hämin kanssa meidän ekoihin yhteisiin kisoihin ( ellei lasketa Tiian omia pikkukisoja). Olin aika iloinen, sillä Hämis on ollut viimeaikoina niin hyvä ja olen muutenkin alkanut tykkäämään siitä enemmän kuin aikaisemmin. Kaikenlisäksi rata, jonka starttasime kuului mun mukavuus alueelle.

Kisat järjestettiin siis Nevaksessa ja sinne suuntasimmekin heti lauantai aamusta. Päivän alku oli mulle rento, sillä Hämis liikkui ensin luokan heC alle Sannan kanssa. Olin myös yllättynyt siitä miten hyvin Hämis käyttäytyi vieraassa paikassa, se oli ihan kuin kotonaan. Se ei turhia stressaillut. Vieraassa maneesissakin se vain vähän vilkaisi ympärilleen "Ai tänne me nyt sit tultiin". Ton eläimen kanssa on kyllä kaikki niin helppoa!


Heti verkassa huomasinkin, että Hämis on hyvin erillainen ratsastaa vieraassa paikassa. Ei se huono ollut, mutta erillainen. Itseasiassa se hyväksyi kaiken paljon nopeammin ja suostui liikkua mun asettamassa raameissa paremmin kuin yleensä. En ehkä kuitenkaan saanut sitä edestä niin kevyeksi kuin treeneissä. Se myös vähän kokoajan kyseenalaisti pohjettani, mutta sitä katsoin hiukan sormien läpi.



En paljoa verkassa ehtinyt antaa Hämin kävellä vaan käytin kokoajan tehokkaasti, sillä Häm ei ollut oikein parhaimmillaan ( niin kuin en ollut minäkään). Sain menoa kuitenkin parannettua aika paljon ja juuri kuin sain Hämiksen tuntumaan ihan ok:lta mut kuulutettiinkin jo radalle.


Radan alkaessa meinasin taas alkaa yliajattelemaan. Kun ajattelen liikaa asioita liian nopeasti stressaannun samantien ja kouluradan ratsastaminen luonnollisesti kärsii hirveästi. Kuten radan alkaessa keskiravin alussa aloin miettiä yhtäkkiä kamalasti. Muista antaa vähän pohjetta sen lisäks, että annat edest vähän tilaa ja sit muista istuu sillee et- ei hitto mitä tuli kolmikaarisen jälkeen? Apua mä en muista, voi hitto nyt tää rikko laukalle! . Luonnollisesti en pystynyt keskittymään rataan vaan meinasin vajota siihen jännittyneeseen tilaan, jossa en ikinä saa koulurataa onnistumaan. Uskon kuitenkin, että asenne harjoittelu ja oman tunnetilan säätelyn harjoitukset, sekä mielikuvaharjoittelu olivat tehneet tehtävänsä, sillä sain itseäni niskasta kiinni. Kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta sanoin itselleni, että Rauhotu Rebekka, sä meet nyt tän tehtävän keskity nyt siihen ja sä tiedät mitä tulee kolmikaarisen jälkeen. En olisi ikinä uskonut pystyväni siihen, mutta sain itseni taas rauhotettua radalle ja pystyin taas keskittymään siihen. Heti kun aloin hiukan jännittää, mulle tuli olo, että unohdan mitä pitää seuraavaksi tehdä ja en pysty keskittymään täysillä juuri siihen liikkeeseen jota suoritamma. Tästä tulikin siis siihen tulokseen, että mielikuvaharjoittelu saa jatkua jatkossakin!


Radalla huomasin Hämiksen olevan edelleen pohkeentakana. Kyllä se liikkui eteen kun pyysin, mutta se ei oikein polkenut takajaloillaan. Etenkin kaarteissa se meinasi unohtaa takajalat jasain pyytää eteen ja syntyi jännittynyt hetki, jolloin pää nousee ja siitähän miinustetaan heti pisteitä. Muutenkin näin jälkeenpäin katsottuna, Hämis voisi tehdä ehkä paremman vaikutuksen jos antaisin sen liikkua hieman pidemmillä ohjilla, jolloin kaula pyöristyisi enemmän.




 Rata ei mielestäni ollut erityisen huono, mutta siitä myös puuttui loistavuus, jolla kerätään prosentteja. Toki näen paljon meidän menossa virheitä, mutta en myöskään usko, ettei meidän prosentit voisi alkaa nousta, heti kun saan pari virhettä korjattua. Kun Hämis on paremmin pohkeen ja ohjan välissä se on tasiasempi ja mun on itse helpompi istua hiljaa ja olla yrittämättä liiaa. Meidän täytyy siis treenata tasaisuutta, pehmeyttä ja peräänantoon ratsastamista.

Käynti oli ehkä radan heikoin lenkki. Ihan vain siksi, että unohdin tyystin antaa Hämille tilaa edestä ja pelkäsin aivan liikaa, että se rikkoo raville. Jos olisin antanut Hämikselle enemmän tilaa ja vain luottanut siihen, oltaisiin saatu käynnistä varmaan huomattavasti enemmän pisteitä.







Tuloksena saatiin siis 60,20% ja olen siihen oikeastaan tyytyväinen. Mulle 60% on aina ollut tietynlainen raja. Kun se menee rikki olen tyytyväinen. Vähän tietysti jäi hampaankoloon kaivelemaan, sillä tiedän, että pystyn vielä parempaan parhaimmillani, mun täytyy vaa opetella kaivamaan se esiin. Olen kuitenkin siihen tyytyväinen, että mun oma istunta on kehittymässä juuri siihen suuntaan, kun haluan ihan sopivan kovaa vauhtia :)

Tämä ei taaskaan anna upottaa videota, joten se löytyy painamalla tästä.