keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

TOP listoja YouTubesta

Mä vietän henkilökohtaisesti ihan mielettömän paljon aikaa youtubessa ja kaikkeen youtube videoihin liittyvässä tekemisessä. Itse teen aika ahkerasti videoita, mutta senkin edestä katselen muiden videoita. Katselen siis kaikkia muitakin videoita, kuin hevosvideoita, mutta tässä postauksessa nyt painotan hevosiin. Nämä ei siis mene järjestyksessä ja valitsin tietoisesti muita kuin kavereitani.

Tästä videoon. Ja tästä välittyy kyseisen hevosen ja ihmisen välinen luottamus

1. Anniina ja supermiehet
- Tässä minulle aivan uusi kanava, jonka löysin vain paripäivää sitten. Ensimmäisenä kiinnitin huomioni monipuolisiin materiaaleihin. Materiaalit ovat laadukkaita ja harvalta suomalaiselta hevosvideoiden tekijöiltä löytyy noin monipuolisia materiaaleja. Videoita katsoessa välittyi sellainen hyvä leppoisa fiilis ja mielestäni tuo näyttää oikeasti siltä, että nuo kaksi sopii toisilleen ihan täydellisesti ja hevonen todella tykkää omistajastaan. En saanut videota upotettua.

2. Donderhvj
- Kyseinen henkilö tekee aina samalla tyylillä videoita, joka on siis aivan omalaatuinen. Hänellä on aina tietynlainen väri ja tyyli hänen videoissaan ja juuri siitä tykkäänkin. Elikkä, yksikään video ei ole mitään matkimista. Tämän kanavan avulla olen muuten löytänyt paljon ihania biisejä!

3. MarenWijke
- Kanavalta löytyy aina lyhyitä ja ns.ytimekkäitä videoita. Vaikka materiaalit saisivat joskus olla monipuolisemmat, niin erillaisia kuvakulmia on osattu käyttää, jonka johdosta videon aikana ei tylsisty. Videoissa on aina juuri sopivasti vähän efektiä ja jokaisella videolla tuntuu olevan " oma tarina"
4. Merzzzi
- Ja jälleen kerran pääsen kehumaan klippien monipuolisuudesta. Videoissa ei ole sen kummemmin tehosteita käytelty, mutta juurikin nuo materiaalit korvaavat asiaa. Jokainen video on rytmitetty hyvin ja musiikki sopii aina videoon ihan täydellisesti. Videoita ei tule tälle kanavalle kerran parin ratsasteluista vaan materiaaleja on oikeasti keräilty ennen videon tekemistä. Pakko vielä mainita, että ihailen suuresti ratsastajan rauhallista eleetöntä istuntaa.
5. JuuLiaww
- Tämä kanava on ollut hyvin pitkään yksi suosikeistani. Nostan vain hattua miten hienoj videoita tekijä saa aikaan, vaikka hänellä ei ole käytössä esimerkiksi Sony vegasia. Kyseisen käyttäjän videot eivät ikinä jätä tyhjäksi. Mielestäni tällä henkilöllä on kyky asettaa juuri oikeat klipit juuri oikeaan kohtaan musiikkia ja se saa videon näyttämään erittäin hyvältä. En tiedä ymmärsikö kukaan mitä tarkoitin, mutta toivotaan, että edes joku.

6. onalisa123
- Videot jotka tälle kanavalle tulevat ovat aina mielettömän ihanasti editoituja. Koskaan videoissa ei ole ns. "massa musiikkia" ja materiaalit ( taas vaihteeksi) ovat mielettömän ihanat. Monipuolisia videoita ja ratsastajien supermahtavia istuntoja jaksaa kyllä ihailla!

Viimeisenä voisin siis esitellä oman kanavani. Eli itse löydyn YouTubesta ihan omalla nimelläni eli Rebekka Jousmäki. Minun videonihan ovat joka kerta varsin kummallisia ja en ole niihin ikinä itse tyytyväinen ( ja mä tarkoitin tota), mutta parhaani mä yritän ja videoiden tekeminen on itselleni erittäin mieluisaa puuhaa, melkein jopa nautin siitä, se vaan on todella antoisaa. Omat videoni ovat tämänvuoden puolella olleet vähän köyhiä mm yksitoikkoisten materiaalien puolesta, mutta olen yrittänyt nyt loppukesästä edes vähän panostaa tehosteisiinkin, se vain on hieman hankalaa koneen kanssa, joka sammuu samantien kun yrittää jotain efektin tynkää pistää.


8 kommenttia:

  1. Eiks sun opettaja ikinä puutu mitenkään sun ratsastukseen? Nimittäin sun ratsastus on tosi ruman näköstä, tolla papillaki ku menit ni joka kuvassa sen heppa-paran suupielet vaa paukkuu ja tyylii sahasit sen vaa muotoon. Ratsastat muutenki hirveen rauhattomasti, kokoajan pohkeella paukuttamassa. Vaiha jooko opettajaa jos nykynen ei puutu tohon, ikävä lukee näitä postauksia jossa hehkutat miten heppa meni hienosti ja todellisuus hevosen kannalta onki ei niin kiva. Ainiin, saitko muute mennä siellä riilahdessa jessican kilpahevosilla? :) kuulin nimittäin että siellä saa niilläkin mennä. Mutta mistäköhän mahto johtua ettet saanut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijjoi, nyt kyllä tippuu settiä, vai että suupielet ihan p a u k k u u xD Kuulostaa varsin mielenkiintoiselta :DD Kiitti päivän piristämisestä :DD Hetken jo mietin, että en lähde keskustelemaan tällaisista asioista anonyymien kanssa, mutta teen nyt poikkeuksen.
      Alotetaan vaikka siitä, että mistäs nyt tuulee? Aina ei tarvitse purkaa omaa pahaa oloaan muihin, tai kateutta, tai vihaa, tai mitä ikinä tämänkommentin takana onkaan. Jos haluaisit vain rakentavasti neuvoa, olisit sanonut asiasi asiallisesti o m a l l a nimelläsi.
      Ja sitten otit Papin ja riilahden kovasti esille? Kuulostaapa hyvältä, jos mielestäsi Papi liikkui muodossa, sillä se ei kyllä kamalan kauheasti mennyt siten tunnin aikana. Mutta tohon sahaamiseen niin sähän voit mennä kokeilemaan sahata Papin muotoon, pienenä vinkkinä vaan, että helpommin sanottu kuin tehty, tota hevosta ei sais sahaamalla muotoon sitten ikinä.

      Ja sitten pahoitteluni jos ratsastukseni näyttää mielestäsi kamalalta ja se on melkein hevosten rääkkäystä. Valitettavasti en voi sille mitään, jos et pidä siitä, koska itse olen ratsastukseeni tyytyväinen kaikista virheistäni huolimatta(mitä sinullakin on).
      Ja mainitsit opettajan vaihtamisesta. Se ihmetytti minua suuresti, sillä eihän se ole opettajan vika, jos MINÄ ratsastan huonosti? Ja kaiken lisäksi minä ratsastan SINUN mielestäsi huonosti.
      Ja taas palataan riilahteen ja Jessican kilpahevosiin. Aivan, en tänä kesänä ratsastanut Jessican kilpahevosilla, mutta tekeekö se minusta sitten huonon ihmisen? Ovatko ne sitten muita huonompia jotka eivät pääse Jessican kilpahevosten selkään? Sinun harmiksesi joudun toteamaan, että kyllä olen mennyt Jessican kilpahevosilla.
      Surettaa vähän että tällaisia kommentteja tulee nimettömänä. Jos olisit itse minua parempi ratsastaja ja osaisit sanoa asiasi asiallisesti, voisit kirjottaa nämä samat asiat nimellä. Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että taustalla on jotain muutakin kuin minun ärsyttävä hevosia rääkkäävä ratsastustyyli. Mä kiittään ja kuittaan, anonyymi keskustelut loppu sitten tähän:)

      Poista
  2. Tää oli tosi kiva ja mielenkiintoinen postaus! Muutamia olen säännöllisen epäsäännöllisesti seurannut jo kauan, ja osa ei taas napannut yhtään, mutta oli kuitenkin kiva lukea perusteluja vähän jokaisesta! :) Itsekin mielestäni teet todella hienoja videoita!
    Ja ylläolevaan anoon viitaten, ratsastat tosi siististi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh hyvä! Kirjoitin ja julkaisin tän kolmelta yöllä ja sitten aamulla huomasin niin paljon kaikkea, mitä olisi jo pitänyt muuttaa.. Mutta hei kiitoksia ihanasta kommentista!

      Poista
  3. Kiva postaus!:) Ja anot tukkikaa turpanne, älkää tulko muitten blogeihin mollaamaan jos ei oo omaa elämää! Rebe älä kuuntele tota anoo, ratsastat oikeesti tosi kivasti ja anolle viel.. Jos Rebe ratsastais epäsiististi niin kyllä nyt herranpieksut opettaja siitä sanois. Sitä paitsi ano, kuka opettaja antais oppilaan mennä kangilla, jos ratsastaja repis hevosta suusta? Rebe ei todellakaan ratsasta rumasti ja on tosi korkeella tasolla kouluratsastuksessa, nii teeppä ano fiksusti ja lopeta toi paskan jauhaminen.
    Ja oon samaa mieltä ku Emppu, teet tosi hienoja videoita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Elina sä oot kyllä yksi niin ihana ihminen, ei edes tunneta kunnolla, ja silti oot heti ihan kunnolla puolustamassa! :) Mulle on ihan ok, jos mun tapoja kritisoidaan, mutta kuhan se tehdään asiallisesti ja on pokkaa sanoa se vaikka face to face. Yleensä anona kirjoitetaan pahaa jos taustalla on muutakin kun jonkun vieraan ihmisen vähän ärsyttävä ratsastustapa:) Kiitos ihanasta kommentista!

      Poista
  4. Tosi kiva postaus, oon ite ettiny pitkään tuon henkisiä kanavia ja nyt kiitos sinun mä löysin ♥..♥
    Nyt kyllä oli todella ihana ja asiallinen anonyymi ;) Kateellinen siellä vain inisee, kun ei itse ole yhtä hyvä kuin sinä ;) Näin minun näkökulmaani nähden ratsastat todella kauniisti ja siististi, ja vaikka olisikin niitä virheitä ne korjautuu nopeasti poijes. Sähän voisit vaikka hyväntekeväisyytenä lahjoittaa minulle, noita sinun taitojasi. Kiva kanava sulla, tilasin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiva kuulla <3 Niin, voi olla :D
      Kiitos ihanasta kommentista!

      Poista