keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Esittelyssä Perfect sit of Sweden Perfect seat

Aikamoinen nimi hirviö tuo otsikko. Joka tapauksessa aion kirjoittaa nyt jonkinlaisen postauksen minulle tutummin vain istuinkaaresta. Hommasin tämän istuntaa auttavan härpäkkeen jo syksyllä ja siitä lähtien mun on pitänt teille siitä kirjoittaa, mutta nyt vasta sain tästä kuvia. Kaikki kuvat ovat tosin esintyneet blogissa jo viime postauksessa, mutta ei anneta sen häiritä.
Istuin kaari on siis tarkoitettu ratsastajan istunnan parantamiseksi kouluratsastuksessa. Ennenvanhaan samaa asiaa ajoi ehkä raippa seläntakana. Itsekkin kerran testasin raippaa selän takana ja huomasin sen auttavan istuntaani todella paljon. Raippa oli kuitenkin epämiellyttävä pitää seläntakana ja sain kyynärtaipeet siitä mustelmille. Halusin saada istuntaani samanlaista apua, ilman raipan tuomaa kipua ja istuinkaari oli siihen vastaus.
Istuin kaari on muotoiltu siten, että se on hiukan joustava ja se asettuu hyvin eikä tuota kipua. Se on erittäin mukava pitää. Nyt monta kuukautta käytettyäni tätä osaan sanoa mielestäni suht hyvin plussat ja miinukset.

Plussat:

+ Pitää etenkin keskivartalon ryhdikkäänä.
+ Tuo ratsastajalle hyvän kyynärpään kulman, joka pysyy suht hyvin myös, kun otetaan kaari pois.
+ Auttaa käden tasaisuuteen. Tämän kanssa on vaikea alkaa venkslaamaan mitään turhaa.
+ Ainakin itsellä auttaa todella paljon syvien vatsalihaksien löytämisessä, joka taas helpottaa isoonkin raviin istumista!
+ Estää ylävartalolla ja käsillä touhuamisen, jolloin alkaa herkemmin käyttämään jalka apuja, niinkuin kuuluukin.

Miinukset:

- Kädellä on vaikea, oikeastaan mahdoton joustaa paljon. Herkimmät hevoset selvästi reagoivat huonosti istuinkaareen. Esimerkiksi Frontsu, joka on aika herkkis ratsastajan pehmeydelle jännittyy tämän käytöstä.
- Vaikea kiittää hevosta kädellä. Usein on vaikea edes höllätä hetkeksi ilman koko vartalon kiertoa, joten ääneen kehumista joutuu käyttämään aika paljon.
- Jos on tottunut ratsastamaan huonosti ( huono ryhti, käsillä venkslaus) tämä on aika epämiellyttävä käyttää. Epämiellättävyys katoaa kuitenkin oman istunnan parantuessa.
- Hinta on aika iso. Jos oikein muistan tuote maksaa reilu 40e ja jos sen tilaa Perfect sit of swedenin myymälästä ruotsista, meille olisi ainakin tullut todella kalliit postimaksut (lähemmäs 30e). Itse ostin tämän ridmer liikkeen kautta, jolloin sain postimaksut vajaalla kymmenellä eurolla.
- Aika epäolennainen asia, mutta raippakättä on vaikea vaihtaa ketterästi.













Miinus puolista huolimatta itse olen ollut erittäin tyytyväinen tähän, sille enemmän se on istuntaani vain parantanut. Paras asia on ollut se, että nykyään minun on helpompi istua hevosten ravissa, jonka takia mun on helpompi yrittää istua mahdollisimman hiljaa. Epätasaiseen käteen tästä on ollut myös hurjasti apua.
Tästä huomaa että mun kyynärkulma on hyvä ja kädetkin on ihan hyvin. Olen ratsastanut hepan käsien sijaan jalalla muotoon.

11 kommenttia:

  1. En oo tommosesta ennen kuullukaan :o Raippaa oon kans itte käyttänyt, mut todella epämukavalta tuntuu. Pitäis joku naru varmaan sitoa, että sais ne kädet pidettyä kulmassa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvelinkin, että moni ei tätä varmaan entuudesta tietänytkään. Itse kyllä mielummin maksan vähän enemmän tällasesta, on helpompaa kuin mitkään naruviritykset :9

      Poista
    2. Varmasti toi on myös paljon mukavempi, kuin mikään narut.. :D Mutta rahaa kun ei ole, ja ne vähät mitä on, menee valmennuksiin ja kisoihin... Pitäisi varmaan hankkia työpaikka tai jotain, että saisin rahotettua tätä harrastusta. ;)

      Poista
    3. Tuu joskus Tiialle ratsastaa nii saat lainata tota :P

      Poista
  2. Onko toi kuinka pehmeetä materiaalia? Tuli heti ekana mieleen, että jos tippuu, niin saako kädet tuolta helposti pois vai ottaako naamalla maan vastaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muovinen on, hiukan joustaa, mutta luulenpa, että tän härpäkkeen kanssa ei kannata tippua :D Saa kyllä nopeasti näppärästi pois, mutta yleensähän tippumiset tapahtuu aika nopeasti ja ei ehdi paljoa miettiä.

      Poista
  3. Vitsi, olenkin etsinyt tästä tuotteesta tälläistä postausta. Itsellä olisi ihan kauhea himo tuollainen ostaa, kun voisi minunkin istuntaani auttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) kannattaa ostaa, omasta mielestä on rahan arvoinen kuitenkin :)

      Poista
  4. Hyvää päivää teille kaikille teille nimeni on Christopher Miles, olen Yhdysvalloissa, Texas, olen erittäin tyytyväinen, koska olen kirjallisesti todistuksen miten sain laina tästä laina lainanantaja, uskon Jumala on suunnitelma minulle, kun olen oli huijatuksi rahani monet ns lainanantajista, i petettiin ja melkein mielestä ottaa elämäni, mutta Jumala on tarkoitus minulle, jos haluat saada lainaa tahansa yritys täytyy valita Mike Johnson Firm, kun olin ensimmäinen alkoi hänen kanssaan, ajattelin hän oli kuin loput, ja minun Greatest yllätys sain lainaa $ 69,000.00 tililläni ja se oli tarkka summa i haettu hänen yritys, ja teille, että on tunne, että siellä mitään toivoa sinulle? on valhe, koska jos olet kiinnostunut saamaan tahansa laina, voit ottaa yhteyttä häneen sähköpostitse, hänen sähköposti on: mikejohnsonfirm@yahoo.com, God Bless pidät hän siunannut minua Mike Johnson saamalla lainaani jälkeen ollut laskussa käsissä huijauksia.

    Kiitos.
    Christopher Miles.

    VastaaPoista
  5. Miten saan lainaa aitoa ja luotettavaa lainayhtiöltä

    Nimeni on rouva RODNEY BRITTANY NICOLE. Asun Yhdysvalloissa työskentelemällä täällä olen Filippiineiltä ja olen onnellinen nainen tänään? ja kerroin itselleni, että jokainen lainanantaja, joka pelastaa yrityksen ja perheeni tilanne, viittaan kaikkiin henkilöihin, jotka etsivät lainaa hänelle, hän antoi minulle onnellisuuden minulle ja perheelleni, tarvitsin 300 000 dollarin lainan, 00 ja huijaavat ne vilpilliset luotonantajat ja ystäväni esitellä minulle MR IBRAHIM MUSA, ja hän lainata minulle lainan ilman stressiä, voit ottaa yhteyttä (powerfinance7@gmail.com)

    LAINAVIRASTO
    **********************
    Koko nimesi:
    Maa / State:
    Lainan määrä:
    Kesto
    Puhelin:
    Kuukausitulot:
    Ammatti:

    Odotetaan nopeaa vastaustasi.
    Allah siunatkoon sinua.
    IBRAHIM MUSA
    Power Financial Service Pvt.
    Ota yhteyttä osoitteeseen powerfinance7@gmail.com
    WhatsApp-numero +919717357946

    VastaaPoista
  6. How I Got My Loan From A Genuine And Reliable Loan Company

    My name is Mrs RODNEY BRITTANY NICOLE. I live in United State Of America working here I am from Philippines and i am a happy woman today? and i told my self that any lender that rescue my Company and my Family situation, i will refer any person that is looking for loan to him, he gave me happiness to me and my family, i was in need of a loan of $300,000,00 and was scammed by those fraudulent lenders and a friend introduce me to MR IBRAHIM MUSA,and he lend me the loan without any stress,you can contact him at (powerfinance7@gmail.com)

    LOAN APPLICATION FORM
    **********************
    Your full name:
    Country/State:
    Loan Amount:
    Duration
    Phone:
    Monthly income:
    Occupation:

    Awaiting your swift response.
    May Allah bless you.
    IBRAHIM MUSA
    power Financial Service Pvt.
    Contact Him At :powerfinance7@gmail.com
    WhatsApp Number +919717357946

    VastaaPoista