jaksaa, jaksaa

Kevään tullessa alkaa olemaan aika paljon hommia, jotka haluaisin hoitaa kunnolla. Se tarkoittaa luonnollisesti sitä, että kalenteri on aikalailla täynnä. Se ei toki mua haittaa, sillä iltojen valostuessa ja ilmojen lämmetessä olen huomannut saavani paljon lisää energiaa. Mä vaan nautin täysin siemauksin tästä keväästä, kaikki on tällä hetkellä vain niin hyvin.

Kaikki Zz kuvat (c) Sofia Sinisalmi

Koulussa on lähtenyt nyt viimeinen jakso käyntiin. En voi uskoa, että kahden kuukauden päästä tämä kaikki on jo ohi! Vaikka kaikki odottavat hirveästi yläasteen loppumista, tuntuu se musta kuitenkin hieman haikealta. Mulla on kuitenkin ollut yläaste aika niin hienoa aikaa. Meidän koulussa on ihan huiput opettajat ja mulla on ollut aivan uskomaton kaveriporukka koko yläasteen ajan. Kahden kuukauden päästä kaikki kuitenkin hajaantuu. Kaverini lähtevät eri lukioihin ja minä puolestani toivottavasti päädyn Ypäjälle tai Harjuun. Vaikka en tule ikävöimään matikan ja kemian tunteja, on minulla kuitenkin nyt jo hiukan haikea olo.

Haluan hoitaa nämä koulun kaksiviimeistä kuukautta kunnolla loppuun ja ihan oikeasti panostaa. Esimerkiksi äidinkielen päättötyö täytyy olla valmis toukokuun puolessavälissä, mutta mulla se on jo puoliksi valmis. Tarkoituksena olisi, että en aja itseäni loppuun löysäilemällä nyt ja panikoimalla sitten, kun kokeita on jokatoinen päivä, enkä edes tiedä koealuetta.
Ratsastusta tässä ollaan myös kovasti treenattu, jotta tulisin mahdollisimman hyväksi ja pystyisin ratsastamaan pääsykokeissakin mahdollisimman hyvin. Mun suurin ongelma on istunta. Se heiluu joka suuntaan ja on löysä. Ja vaikka kuinka yritän, mä olen todella epätasainen istunnaltani. Mutta sehän ei mua haittaa, sillä kouluratsastuksessa kaikkein kivointa on kyllä oman istunnan miettiminen. Mä esimerkiksi rakastan sellasia valmennuksia, joissa mennään koko tunti ympyrällä miettien vain ovatko mun lonkankoukistajat tarpeeksi rennot tai jännitänkö oikeaa kylkeä enemmän kuin vasenta!

Mun täytyy tolle kannukselle jotain tehdä. Se nousee niin hirveän helposti eikä kannuskumeista ole löytynyt apua.

Tämänvuoden ehdottomasti paras päätös oli aloittaa lihaskunto. Olen tehnyt lihaskuntoa kotona ihan vain 2-6 kertaa viikossa, eli hyvin epäsäännölisesti. En oikeastaan noudata mitään ohjelmaa. Kokosin vain paperille kaikki mahdolliset liikkeet, joita mieleeni tuli.  Olen niin laiska, että joka päivä on se suuri kynnys ottaa painot käteen tietokoneella pyörivän netflixin sijaan. Varsinkin sellaisina päivinä, kun olen ollut koulussa 8 tuntia mistä olen miltein suoraan mennyt tallille. Kun tulen tallilta kello on miltein aina 9 illalla ja sitten on jäljellä koiran lenkitys, lihaskunto, läksyt ja olisihan sitä kiva nukkuakkin. Olen vain päättänyt nipistää nukkumisesta, sillä mä todella haluan tulla hyväksi, enkä voi tulla hyväksi, jos 30 vatsalihaksen tekeminen tuottaa tuskaa.
Parasta lihaskunnon tekemisessä on, että siinä huomaa tuloksia paljon nopeammin kuin ratsastuksessa vaikka istunnassa! Olin päästänyt itseni aivan rapakuntoon, siis todella tarkoitan sitä. Olen nyt rehellinen ja sanon, että kuukausi sitten jaksoin tehdä 40 vatsalihasta, 16 kyykkyä ja lankussa kestin puoliminuuttia. Vain kuukaudessa olen saanut jo yllättävän paljon tuloksia. Nykyään vedän vähintään 100 vatsalihasta ja kyykkyä. Sekin on todella vähän vielä, mutta mulle tärkeintä ei ole vauhti, vaan se, että jotain oikeasti tapahtuu. Ja mikä parasta, vain kuukauden treenin jälkeen voin nähdä jo tuloksia omassa ratsastuksessani. Muistan kesällä, en pystynyt istumaan Hatin harjoitusravissa edes hiljaisessakaan vauhdissa. Muistan elävästi, miten hölskyin siellä kyydissä. Viikko sitten kuitenkin  ratsastin tallin läheisyydessä ilmansatulaa Hatilla miettien omaa istuntaa ja hevosen peräänantoa. Ratsastin melkein koko tunnin hyvin, hyvin reipasta ravia, eikä mulla ollut mitään ongelmaa enää istua siellä.

Kaikki postauksen kuvat ovat viime sunnuntailta, kun Sofia pääsi ottamaan mun ja Zetin menosta hiukan todisteita. Zetin kanssa meni ihan ookoosti. Sen kanssa harvoin tulee wau fiilistä, sillä se on hevonen, jonka kanssa mun vanhat virheet tulevat esiin. Tässä tapauksessa meinaan kokoajan unohtaa pitää sen käden hiljaa ja olla vetämättä, vaikka se jo muilla hevosilla suht hyvin onnistuu. Meinasin myös kokoajan jäädä Zetiltä pyytämään asioita monta kertaa putkeen. Unohdin kokoajan, että Zztin tulee liikkua silloin, kun mä pyydän, ei sitten, kun olen kysynyt samaa asiaa kolmekertaa. Onneksi meno parani aika paljon, kun otin vain raipan käteen.

Maanantaina pääsin kokeilemaan tallimme nuorukaista Turboa. Turbohan on vasta aloittanut ratsukoulutuksen, eikä siis vielä osaa kuin perusasiat. Oli outoa menä nuorella hevosella, sillä en ole ratsastanut osaamattomilla tai nuorilla piiitkään aikaan. Entisillä ravureilla olen kyllä mennyt hyvinkin paljon aikoinaan ja siksi voinkin sanoa, että vaikka Turbo ei paljon mitään vielä osaakkaan, tuntui heti selkään, että siitä voi vielä ihan hyvän tasoinen kaveri tulla.
Nuoren hevosen selässä pitäisi osata olla hiljaa ja olenkin aika ylpeä, miten eleetön istuntani kerrankin oli! Tiia otti pari videopätkää meistäkin puhelimella. Sääli että ainoat klipit olivat juuri niiltä kerroilta kuin puomit menivät kaikkein huonoiten :D Oli kiva kuitenkin vähän nähdä. Videolla molemmilla kerroilla laukka ei oikein säily puomeilla, mutta saatiin me hyviäkin kertoja. Varsinkin toiseen suuntaan laukka säilyi hyvin, nyt on vaan oltava iloinen, että on videota edes huonoilta hetkiltä!