Vihdoinkin saan aikaiseksi kirjoittaa ensimmäisen osan. Postaus tulee sisältämään paljon "kliseitä", että jos niitä ei kestä lukea, tämä postaus ei ehkä ole sinua varten. Kirjoitan tämän postaus sarjan lähinnä henkilöille, jotka haluavat kehittyä ja menestyä, sunnuntai päivän ratsastelijoille tämä ei ehkä ole oleellinen.
 |
| Postauksen kuvat (c) Sanna P |
Ensimmäinen kysymys on mitä sinä haluat? Mitä sinä haluat saavuttaa, kuinka sen haluat saavuttaa, mitä haluat elämäsi 10 vuoden jälkeen olevan? Sinun täytyy tehdä päätös, koska mikään ei muutu, ennenkuin ajatukset pääkopassasi muuttuvat. Kun olet päättänyt mitä haluat, sinun täytyy tehdä sen eteen kaikkesi. Jos ihan oikeasti haluat menestyä ei riitä, että annat 100% keskittymisen ma-la. Jos haluat menestyä, sinun täytyy tehdä kaikkesi joka ikinen päivä tullaksesi paremmaksi kuin eilen olit. Sillä aikaa, kun lepäät sunnuntaina, joku muu työskentelee viimeisillä voimillaan, ja kohta sinä jäät kakkoseksi. Sinun täytyy antaa 120% joka ikinen viikonpäivä. Älä käyttäydy kuin lapsi ja osoita sormella muita miksi et voi olla hyvä. " Valmentajani ei ymmärrä minua", "Tämä hevonen ei sovi minulle, en voi pärjätä sen kanssa". Mutta oletko sinä ikinä katsonut hetkeäkään peilistä itseäsi? Ehkä kyse ei olekkaan siitä, että valmentaja ei ole tarpeeksi hyvä. Oletko huomannut, että
sinä et jaksa tehdä lihaskuntoa jota olisi pakko tehdä, jotta valmentajan ohjeet toimivat?
Sinä vaihdoit pimeän iltatallin juhliin.
Sinä et ole lukenut kaikkia mahdollisia kirjoja, jotta löytäisit vastauksen ongelmiin hevosen kanssa joka
ei sovi sinulle.
Sinä teit kevyen treenin koska olit väsynyt koulun jälkeen. Miksi annat vain 50%? Luuserit ovat laiskoja, luuserit eivät menesty. Luuserit antavat itsensä epäonnistua. He osoittelee muita sormella sillä aikaa, kun todelliset voittajat harjoittelevat vain kovemmin. Ihan sama kuinka lahjakas olet, et pääse lahjoillasi huipulle jos et treenaa itseäsi taitavaksi. Etkä ikinä voi tulla taitavaksi, jos et ota unelmaasi vakavasti, työstä sen eteen. Ymmärä edes, että menestys ei ole kiinni muista, kuten valmentajastasi.
Sinä olet avain menestykseen,
sinä epäonnistuit.
Sinä epäonnistuit.
Monet tietävät, että meidän perheellä on hyvin rajallinen määrä rahaa käyttää harrastukseeni. Se raha riittäisi siihen, että kävisin kerran viikossa tunnilla ja silloin tällöin Tuijan valmenuksessa. Mutta mä haluan menestyä, mä en aio tyytyä kerran viikossa ratsastamiseen. Ansaitsen miltein jokaisen ratsastuksen omalla työlläni. Ja kun olen notkunut tallilla 15 tuntisia päiviä, olen joutunut hylkäämään tyystin sosiaalisen elämän, olen tehnyt kaikkeni sen eteen, että mun olisi mahdollista saada kokemusta ja kehittyä. Ja viimein kun alan saavuttaa työlläni jotain, ratsastuksia, erillaisia mahdollisuuksia ja tilaisuuksia, kukaan vieras ei enää huomaakkaan työmäärääni. Muutama minun aika läheinenkin ystävä alkoi sanoa minulle " Sä nyt olet tollainen Hannu Hanhi kun aina saat kaikkea", " Rebekka helppo sun on sanoa, kun susta tykätään ja pääset niin paljon ratsastamaan", "Kyllä mäkin oon ollut paljon tallilla ja silti mä voin ratsastaa vain kerran viikossa", "Sua nyt aina onnistaa". Mitä roskaa sanon minä. Minäkö olen Hannu Hanhi?
Satuin syntymään perheeseen, jossa mulla ei ollut kahteen vuoteen varaa edes alkeiskurssiin. Sattumoisin, mulla oli puolenvuoden tauko alkeiskurssin jälkeen, koska rahaa ei ollut. Satuin olemaan koulussa ja tallilla se yksinäinen lapsi. Minun oli pakko ratsastaa hyvin halvoilla talleilla. Ratsastin paljon entisiä ravureita, ei mulla ollut mahdollisuutta ratsastaa osaavia hyviä hevosia. Minäkin aloitin ratsastuskoulussa ihan pohjalta, en osannut laittaa pinteleitäkään, kun olin ratsastanut jo 2 vuotta. Kuulostaako tämä Hannu Hanhen lähtökohdalta? Mutta ne eivät ole tekosyitä, ne eivät ole estäneet minua. Ei, en syntynyt rikkaaseen perheeseen. Mutta aion silti menestyä, aion silti kehittyä. Ei minulle tuotu ovelle tarjoamaan näitä vaativan tason hevosia joilla nyt saan ratsastaa. Ei kukaan tullut ovelleni tarjoamaan minulle yksityis hevosia, millä olen päässyt ratsastamaan.
Kaikki lähti omasta päästä. Olen tehnyt tallitöitä, joita nämä ketkä minua Hannu Hanheksi sanovat, eivät ole jaksaneet tehdä. Olen rakentanut mun elämän hevosten ympärille. Itse rakentanut tieni tähän pisteeseen, että voin treenata parhaimmillaan 8 kertaa viikossa vaativan tason hevosilla. Ei kukaan tehnyt sitä mun puolesta. Ei kukaan tullut antamaan mulle rahaa, jotta voisin ostaa oman hevosen. Ei kukaan ole tehnyt sitä työtä, että olen päässyt edes tänne asti, mun puolesta. Mikä muuttui, minä muutuin. Täällä tulee aina olemaan tekosyitä mitä voit keksiä, joilla voit selitellä miksi et menesty, mutta muista, että luuserit tekevät niin.
Losers lose and Winners win
Hyvin kirjotettu! Sait mutkin miettimään näitä asioita. Ittekin kuulen usein, että oon onnekas. Mä tiedän kyllä, että oon onnekas, kun on tullut näitä mahdollisuuksia, kuten nytkin on Eetu, Grandi ja Ismo, joiden kaikkien kanssa voin treenata erilailla, ja kuitenkin kehittyä aina eteenpäin. Mutta nekään ei tulleet mulle itse, vaan mä menin kysymään, mä teen töitä sen eteen, minä. Ratsastusta vastaan teentallitöitä. Ilman niitä tehtyjä aamu- ja iltatalleja, ei mulla olisi varaa käydä edes ratsastuskoulun tunneilla. Kun ei vaan ole rahaa. Alkeiskurssin vanhemmat maksoi, ja sen jälkeen kaikki tunnit, vuokraukset, kisat ja valmennukset on tulleet omasta pussista, omalla työllä ansaittuja. Tietysti välillä tuntuu, ettei yhtään jaksaisi mennä tekemään iltaa, mutta kun sitten pääsen tunneille ja saan mennä lisäksi Eetulla joka viikonloppu, molempina päivinä, se on sen arvoista.
VastaaPoistaMun mielestä sä oot taitava ratsastaja. Ja pakko myöntää, oon ajatellut sun olevan todella onnekas, kun sulla on noita vaativia hevosia, joilla saat mennä ja treenata ja kehittyä. Mutta kateuttahan se vaan on, eikä ihme. Ja tiiän, ettet sitä ilmaiseksi tee kuitenkaan. Sä oot sen ansainnut. :) <3
Ps. Seuraavia postaussarjan osia odotellessa!
PoistaNäimpä se on, ja moni, kenellä ei ole mahdollisuutta ratsastaa niin paljon ajatteleekin varmaan mun olevan onnekas. Mutta olenhän mä oikeastikkin tietyllä tavalla, koska kaikki lähtee siitä mitä ajattelee. jos mietin, että en oo onnekas kun ei oo varaa hevoseen ja en pääse paljoo kisaa. se on totta. Mutta aina voi löytää jotain miksi on onnekas. Mä olen onnekas koska äiti ymmärtää hevosien päälle ja Tiialle kulkee bussit, jotka mahdollistaa työnteon. Mutta se miksi olen tässä, ei johdu vain onnekkuudesta, ja sun kohdalla aivan sama juttu. Kiva kuulla! Ja vielä siitä, että aika pitkälle voi itse päättää onnekas.. Jos ajattelen, että olen ruma, ja en osaa ratsastaa ja mä en oo lahjakas. Noh huonous ja olen huono pinttyy alitajuntaan. Mutta jos sanon, että olen lahjakas, olen onnekaskin, olen potentiaalinen, lahjakkuus löytää mut pian. Mutta jos mä ajattelen että en oo lahjakas, miten ikinä voisin huomata pieniä rippeitä lahjakkuudesta?
PoistaNäimpä. Totta!
PoistaKiva postaus, mäkin jäin oottelemaan seuraavia osia :D
VastaaPoistaKiva kuulla :)
PoistaHyvä postaus, sä olet kyllä ansainnut tuon ratsastusmahdollisuuden! :) Pisti kyllä ajattelemaan, minäkin olen sattunut syntymään pienituloiseen perheeseen, meillä ei rahat riittäisi edes kerran viikossa ratsastamiseen. Sen lisäksi lähimmälle ratsastuskoululle on ainakin 30km matkaa ja tunnit siellä ovat aivan liian kalliita, minkä lisäksi perheessäni on vielä hevosallergiaakin. Näiden syiden takia mulla ei ole ikinä ollut mahdollisuutta käydä tallilla saatikka sitten ratsastaa, hevosia olen rakastanut alle 5-vuotiaasta lähtien ja nyt oon jo 15v. Olisin iloinen jos saisin tehdä edes niitä tallitöitä, mutta ei, lähistöllä ei ole mitään paikkaa mihin tällainen aloittelija huolittaisiin, kun en osaa edes karsinaa kunnolla siivota. Ja pakko myöntää, että olen vähän katkera siitä, että olen päässyt tasan neljä kertaa hevosen selkään koko elämäni aikana, kun taas joillakin on mahdollisuus ratsastella mielin määrin, kehittyä ja kilpailla jne. Vaikka palo oppia ratsastamaan on valtavan suuri, riittäisi mulle kyllä jo pelkästään hevosten kanssa puuhailu, hoitaminen ja tallityöt. Mutta ehkä jonain päivänä koittaa minunkin vuoroni, toivoa en ainakaan ole hukannut! :)
VastaaPoista