sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Esteteho treeni

Postauksesta tulossa pitkä ja paljon kuvia, sillä en kirjoita kahdessa osassa. Kerron muutenkin pääpiirteittäin vain ratsastuksesta.
Viime viikonloppuna bussi kuljettikin mut kauaksi sivistyksestä, nimittäin Emilian luokse. Mun on sinne pitänytkin mennä varmaan jo puolivuotta, mutta viimeinkin sain sen aikaseksi, sillä Emilia lupas opettaa mulle esteitä ja tarvitsen kaiken mahdollisen opetuksen ennen pääsykokeita, jotka ovat 5 päivän päästä, eli ensiviikon torstaina.
Heti ensimmäisenä kipusinkin Namun kyytiin harjottelemaan esteitä Emilian opastuksella. Muistikuvat Namusta olivat aika mielenkiintoiset, sillä edellinen kerta oli viime kesänä ja se oli aika mielenkiintoisen näköstä. Heti alkajaisiksi kuitenkin huomasin, että on tolle tammalla jotain melkein vuoden aikana tapahtunut. Se oli paljon rauhallisempi ja vastaan otti paljon enemmän apuja, eikä juossut karkuun ihan kaikkea, mitä siltä pyysi.
Kuvat ovan niin sekasin, etten voi olla varma että ne ovat oikeilta päiviltä. Kaikki (C) Emilia U


Alku lähti yllättävän positiivisesti käyntiin sillä olisin olettanut olevani todella paljon huonompi, mutta kyllä mukaan hyviäkin pätkiä mahtui. Vaikka Emilia onkin 16-vuotias, jolla ei ole mitään koulutusta, piti hän mulle erittäin hyvän tunnin. Olin hyvin yllättynyt miten hyviä vinkkejä sain. Mulle esteratsastus on se vaikeampi laji, jolloin en itse tajua virheitäni yhtä helposti.


En halua edes laskea kuinka monta kertaa jäin jälkeen hypyssä ja sen kautta suuhun kiinni. Mä kun olen aina luullut sen johtuvan huonosta paikasta, mutta kyse olikin siitä, että haluan, että hevonen ajautuu ihan pohjaan ja en meinaa uskaltaa lähteä hyppyyn mukaan ajoissa. Tuli myös harvinaisen selväksi, että yritän pidättää hevosta vielä viimeiselläkin askeleella. Emilia yritti hokea mun päähän, että sen pitää olla kuulolla jo muutaman askeleen ennen estettä tai se on liian myöhästä. Ponnistusvaiheessa on liian myöhässä. Niin yksinkertaista, mutta en itse taas ollut ajatellutkaan tuota.


Feilasin lähestymisen, jäin jälkeen. Oli taas sellanen fiilis, että nyt täältä tullaan alas, mutta Emilian ihana estesatula taisi pelastaa tilanteen


Esteet nousi siihen luulisin 70-80cm tienoille, mitä täytyy sitten pääsykokeissakin hypätä. Tultiin hyvin yksinkertaista tehtävää. Suurimmaksi osaksi vain yhtä estettä, mutta lopuksi vielä perään yhtä okseria. Tehtävä oli siksi kiva, että pystyin täysin keskittymään vain itseeni. Ja yksityis opetus esteillä ei todellakaan ollut huono juttu.
Hei mähän olen hypyssä mukana!




Illemmalla käytiinkin vielä kärryttelemässä Hensun kanssa. Voi miksi, miksi täällä Espoossa ei ole samanlaisia maisemia? Joka puolella niin kaunista, täällä kaupungissa on enemmän vain sellaista rumaa risukkoa.
Seuraavana päivänä estetreenit jatkuivat Namun kanssa. Tällä kertaa lisättiin vielä yksi este, että voisin tulla kolmen esteen rataa, vaikka sainkin jälkeenpäin kuulla, että Emilia ei ihan uskonut, että olisin pystynyt siihen :DD
Hypyt sujuivat jo aluksi niin paljon paremmin kuin perjantaina. Olin selvästi alkanut sisäistää ideaa, että sinne hyppyyn voi lähteä mukaan vaikka paikka ei olisi juuri täydellinen. Tänään myös vihdoinkin tajusin kuunnella Emiliaa, kun hän sanoi, että mun pitää antaa laukan edetä enemmän. Monesti Namu sitten lähtikin aivan liian kovaa esteen jälkeen, mutta kai se on parempi, kuin paikallaan laukkaaminen.


Namu oli lauantaina paljon vaikeampi ratsastaa siinämielessä, että se oli paljon reippaampi kuin perjantaina. Perjantaina pystyin verkkaamaan aika löysähköllä ohjalla tamman reippaudesta huolimatta. Lauantaina se oli kuitenkin jo ihan menossa alusta lähtien.
Kun sais ulkoavut läpi




 Rata näky pienestä koostevideosta vähän paremmin, mutta siinä ei perjaatteessa pitänyt olla mitään sen suurempaa ongelmaa. Asiat, joita piti miettiä oli kuitenkin, että Namu kääntyy ja etenkin ulkoavuilla. Kiinnitettiin myös siihen huomiota, että se pidäte menee läpi ennen estettä, sillä niinkuin aikasemmin sanoin, ponnistuvaiheessa se on jo myöhäistä ja vain häiritsee hevosta. Rata meni aluksi aika hyvin, kunnes aloin ryssimään ihan huolella ja meinasin taas tulla alas omatoimisesti.. Ongelma kuitenkin saatiin korjattua ja hypyt oli kaikenkaikkiaan tuplasti parempia kuin lauantaina.










Hyppyjen jälkeen käytiin vielä ponien kanssa metsäkävelyllä ja sitten mun pikavisiitti maaseudulle olikin ohi. Paluu arkeen ja kamalaan stressiin. Ei siitä sen kummempaa sillä ajattelin kirjoittaa siitä aivan oman postauksen. Tänään vielä treenaan Hatin kanssa. Haluaisin laittaa kameran kuvaamaan, mutta en sitten tiedä jos sataa kamalasti. Maanantaina on koulurataharkat. Olisin halunnut mennä Helpon Bn ihan oman mielihyvän saamiseksi, mutta se ei nyt onnistu vaan starttaan HeA:2. Tiia ilmoittikin, että saan mennä sen Bronksilla, joten en oikein edes tiedä mitä odottaa :D Tiistaina saatankin päästä vielä hyppäämään ja torstaina onkin jo pääsykokeet...
Tässä alla vielä pieni koostevideo. Laatu vähän kärsi, kun latasin ensin videot youtubesta omalle koneelleni ja sitten vielä uudestaan youtubeen.

torstai 28. huhtikuuta 2016

14 tunnin päivä

Lauantaina herätyskello soi 5.30 ja hevosauto suuntasi kohti Ypäjää, sillä Tiialla oli koulukisat ja maastoestevalmennus. Minä ja Sanna suunnattiinkin matkaan hevosenhoitajina ja kuvaajina.
Kaikki postauksenkuvat (c) Sanna Pohja !!!
Päivä alkoikin, kun Tiia starttasi Daisyllä VaB:0, joka meni aika nätisti. Huvittavaa on, että Tiia saa Daisyllä noin 10% paremmat prosentit kolmekertaa vaikeammasta luokasta kuin minä.. :D Huomaa, että kyllä tässä on vielä jotakin opittavaa.
Daisyn radan jälkeen käytiinkin Ypäjän maastoesteillä, kun Tiia vähän treenasi Zz:tillä ja Frontsulla. Saatiin oikein hieno ilma, vaikka keskenkaiken meidät yllätti aivan jäätävä raesade ja maakin muuttui ihan hetkeksi valkoiseksi!
Frontsu

Kylläpä sitä taas edustetaan

Zz hyppää vedestä
 Maasoesteiden jälkeen olikin hetki aikaa katsoa kisoja, ennenkuin oli Hatin vuoro startata. Hatti starttasi Prix St Georgen ja suorituikin siitä kunnialla! Otetaan kuitenkin huomioon, että Hatti on jo 16-vuotias hevonen, jolla ei voi enää aktiivisesti rankkaa treeniä harjoitella. Hevonen, joka käy ratsastuskoulutunneilla, ja silti yltää jopa 60% ton tasoisessa luokassa! Ei voi sanoa kuin, että super hevonen.




Neljänmaissa saavuttiin takaisin tallille, jolloin minä ja Sanna tehtiin vielä iltatalli ja siivottiin karsinat. Ehditiin myös käydä ratsastamassakin, kyllä sit aika paljon saa yhteen päivän mahdutettua. Tosin, itse päätin mennä vähän rennommalla meiningillä ja lopulta löysinkin itseni Raksun selästä pelkän riimun kanssa. Oli kyllä kiva pitkästä aikaa mennä aivan rennosti, on tullut taas viime aikoina treenattua niin paljon.
Tosiaan ei ole paljoakaan kerrottavaa pelkästä humputtelusta, joten antaa kuvien puhua puolestaan, sillä niitä on paljon!


Ilmeellä mennään


Nyt on kyllä kouluratsastajan istunta parhaimmillaan .. :D


Mietin kehtaako tätä julkasta xD Mähän oon tässä kun joku iloinen lapsi, joka on päässyt ponin selkään :D
 En olekkaan vielä Tiialla kenelläkään ratsastanutkaan vain riimulla, joten oli ehkä aikakin :D Raksulla se ei ainakaan ole mikään ongelma, se on niin rauhallinen ja tasainen kaveri. Ei varmaan sanoisi mitään vaikka pommi räjähtäisi vieressä. Mua myös hiukan varoiteltiin, että se voisi kuumua, mutta kyllä tämä vanhus pysyi kokoajan rauhallisena ja toimi 100% painoavuilla <3


Tiia on myös rakentanut tallille vesiesteen! Onko vähän siistiä, ei se vielä ihan valmis ole, mutta ihan super kiva! Se on myös niin käytännöllinen, sillä se täyttyy itekseen luonnonvesistä, sillä talli sijaitsee ikäänkuin suossa.



 Ypäjältäkin on nyt saapunut kirje ja pääsykokeisiin on nyt tasan 20 päivää. Paineethan tässä vaan kasvaa, mutta nyt täytyy vaan tsempata täysillä, että saa niistä pääsykokeista kaikki mahdolliset pisteet!


keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Kun mikään ei riitä

Kun annat itsestäsi kaiken ollaksesi parempi, korjataksesi virheesi. Kun teet kaiken minkä osaat, pistät kaiken likoon ja silti epäonnistut. Vaikka kuinka yrität, vajoat vain pohjalle nielemään ylpeytesi. Kun et tiedä enää pitäisikö itkeä vai nauraa. Kun tajuat lentäväsi ilmassa ja ehdit tajuta, että ei Ei helvetti taas tässä kävi näin. Et enää edes säikähdä tippumista, ainoa tunne mitä tunnet on turhautuminen, pettymys, tunne että mikään ei riitä.
Siinä olikin lyhyesti mun fiilikset viime maanantain rataharjoituksista. Mun on pitänyt kirjoittaa tämä postaus jo ainakin puolitoistaviikkoa sitten. Joka päivä olen kuitenkin ajatellut kirjoittavani tämän huomenna. Kisapäivänä ja seuraavana päivänä olin niin vihainen itselleni, että sanoja ei tuntunut edes löytyvän ja kaikki vain pyöri päässä. Myöhemmin ei ollutkaan enää fiilistä palata kirjoittamaan vain siitä, miten huonosti kaikki oli.
Aloitetaanpa alusta. Mun piti siis suorittaa Hämiksellä 80 cm rata tallimme rataharjoituksissa. Olin aika innoissani, sillä viimeksi meillä oli rataharjoitukset syksyllä. Hämis oli ollut edellisellä estetunnilla hurjan kiva ratsastaa ja ratakin oli tehty talven jäljiltä mahdollisimman helpoksi. Helpoksi onnistua. Verkka hypyt menivät hyvin. Sain kokoajan korjattua virheitäni ja saatiin Tiialtakin monesti kehuja. Mulle ihan oikeasti tuli tunne, että tänään voisin vaikka onnistuakkin. Viime kisoissa tipuin Hämikseltä, sillä ratsastin liian kovassa tempossa. Päätin siis, että tänään mentäisiin rauhallisessa tempossa, että ei ainakaan siitä kukaan pääsisi valittamaan.

Radan alkaessa päätin ratsastaa rauhallisesti. Viimeksi lensin komeasti trippelin yli, sillä ratsastin liian kovaa ja kun paikkaa ei löytynyt ajoin eteen. Päätin, että tänään en tekisi sitä virhettä. Ratsastaisin rauhallisessa tempossa enkä varmastikkaan ajaisi. Luottaisin siihen, että kyllä se hyppää.
Meno ei ollut kamalan sujuvaa. Ennen jokaista estettä, musta tuntui, että mun pitäisi tukea sitä enemmän. Ehkä mulla on sitten vain vanha paha tapa vähän ajaa hevosta tai sitten se johtui alitemposta. Musta tuntui, että se kieltää, jos en vähän rohkaise sitä. Päätin kuitenkin luottaa siihen, kun Tiia oli sanonut, että se kyllä hyppää ja pelastelee mua niinkuin verkassakin jos vain olen siellä selässä hiljaa ja häiritsemättä.




Luotin Hämikseen ja se hyppäsikin paremmin kuin olisin uskonut. Se hyppäsi niin varmasti, että ajattelinkin radalla, että kyllä meillä on toivoa. No perusradan toiseksi viimeiselle esteelle meidän rauhallinen tempo olikin ollut liian rauhallinen. Hämis oli jäämässä liian kauas, mutta ajattelin sen hyppäävän, niinkuin se oli hypännyt kokoradan. Ajattelen, että en varmaan anna pohjetta, siihenhän meidän rata oli viimekerralla päättynyt. Ja tällä kertaa se päättyi, kun yritin korjata edellisen virheeni.
Hämis olisi tarvinnut vain yhden signaalin multa, kun se oli jäämässä kauas, että se olisi hypännyt. Ja mä en reagoinut, koska viimeksi se oli kohtalokasta. Se on vain niin kamalan turhauttavaa, kun viimeksi ratsastin liian kovaa ja ajoin Hämiä ja sitten se kielsikin ja minä lensin trippelin yli. Nyt, kun päätin korjata virheeni ja ratsastaa rauhallisesti ja olla ajamatta, oli sekin kohtalokasta, sillä en löytänyt kultaista keskitietä.


Mun piti korjata edellinen virhe, mun piti antaa se, mitä meillä on annettavaa. Mulla piti olla mahdollisuus, mutta taas löysin itseni maistelemasta hiekkaa kentän pohjalta. En varmaan edes muista milloin viimeksi olisin ollut näin vihainen itselleni. Hämis oli aivan yhtä hyvä kuin se on ollutkin kokovuoden. Ei, korkeuskaan ei ollut se ongelma. Ongelma oli, että mä yritin liikaa. Se on vain niin masentavaa, kun annat tälle lajille ihan kaiken, ja silti epäonnistut niin simppelissä asiassa, kuin pystyn ylittäminen. Toisen kerran putkeen.

Ihanku se nauraisi mulle
Mä tiedän, että musta on kyllä parempaakin, ihan oikeasti on. Se tässä enitenkin masentaa, kun mikään ei riitä. Mutta jos mikään ei riitä, mun on vain annettava enemmän. Kyllä musta vielä hyvä tulee vaikka sitten heittäytyisin satulasta joka ainoalla esteradalla.

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Miten voi olla niin kivaa

Ajattelin nyt ihan pikaisesti tulla kertomaan eilisestä ratsastuksesta. Eilen oli siitä erityinen päivä, että hypättiin vuoden ensimmäiset hypyt. Ei olla kentän pohjan takia hypätty melkein puoleenvuoteen, joten tätä tuntia oli nyt odotettukin. Pääsin tutun Hämpän selkään aivan niinkuin olin toivonutkin.

Täytyy sanoa, että oli aivan mielettömän kiva tunti! Vaikka Hämis tuntui aluksi hieman jäykemmältä kuin  yleensä se kyllä vertyi ihan hyväksi. Se hyppäsi kokotunnin niin tasaisesti ja varmasti. Mulla oli siellä selässä sellanen tunne, että esteistunta on ainakin parantunut ja että olen oppinut pitämään ne ohjat kädessä. Paljon oli paikat hakusessa ja oma esteistunta, mutta eihän se mikään ihme ole. Ja toki olisi se voinut paljon huonommaltakin näyttää ja Tiiakin sanoi, että paransin kokoajan, joka oli erittäin kiva kuulla, sillä sitähän mä yritinkin :)




Tultiin aika paljon samaa linjaa. Mulla on nyt totaalinen black out, onko sillä joku kunnon nimikin, jumppasarja?? No joka tapauksessa tykkäsin tehtävästä todella paljon, sillä se tuntui jotenkin pehmeältä nousulta mukaan estemaailmaan. Tarkoitan, että se oli tehty niin helpoksi, että se oli helppo saada onnistumaan. Linjalle tultiin ravissa ja ennen viimeistä estettä oli kaksi askelta, joita ei tarvinnut paljoa miettiä, sillä ne tulivat melkein automaattisesti.
Viimeinen estehän vaan nousi ja nousi ja olinkin erittäin yllättynyt, kun rimakauhu ei yllättänytkään. Tosin oma istunta oli vaikea pitää tuon kokoisella esteellä, sillä enhän mä ole aikaisemmin metriä ylittänyt!
Olin vain niin iloinen tuon ratsastuksen jälkeen, sillä kaikki oli sujunut ihan hyvin ja olin hypännyt ensimmäisen metrin esteeni. Ja vielä ekalla tunnilla miltein 6 kk jälkeen!
Postauksen olen kirjoittanut kymmenessä minuutissa, joten se on sen mukainenkin. Alhaalla videota treeneistä!