Winter Wonderland

Hiukan tökkii tämä kirjoittaminen, kun nyt talvella on tullut kirjoitettua vain pari postausta. Pidän kuitenkin edelleen tiukkaa linjaa, että en postaa ilman kuvia. Ja mielellään vain suht laadukkaista kuvista, en halua kyllästyä omaan blogiini.
Mulla ei ole taaskaan paljoa sanottavaa, lähinnä kerron olevani hengissä. Voisinhan toki myös Turbosta mainita. Turbo 5 vuotiaaksi kääntynyt suomenhevos ruuna, joka on nyt tullut meidän tallille vähäksi aikaa koeajalle. Turbolla on ajettu ja nyt selässä käyty pari kertaa. Ruuna ei ratsastuksesta tehnyt sen suurempaa numeroa vaan käyttäytyi hirmu fiksusti. Hän on hiukan häslä kaveri, mutta silti aivan ihana persoona! ♥

 Olen taas vaihteeksi ottanut lisää tallivuoroja viikonlopulle, eli ratsastan sitten viikonloppuisin useamman hevosen. Eihän tässä jää aikaa oikeastaan kuin hevosille, mutta mitäs muutakaan mä haluaisin? Nyt olen kyllä virunut kotona sunnuntaista saakka kuumeisena sängyn omana. Tämä tauti on ollut aika kevyt, mutta sitkeä! Kaksi päivää sängyssä oloni on ollut hyvä, mutta heti kävelemään lähtiessä hirveä huimaus iskee kuvioihin.

(c) Päivi Nietosvaara

Ennen kuin tulin kipeäksi kävin piiitkästä aikaa hoitamassa jonkinnäköisen kuvausreissun tätini kanssa. Nyt talvella kuvailut ovat jääneet vähemmälle, kun kaikki liikenevä aika kuluu tallitöissä ja arki illat ovatkin sitten aivan pimeitä. Oli kuitenkin kiva päästä taas vähän kameran kanssa reissuun. Tosin olin jo miltein unohtanut miten monta tuntia kuluu kuvia käsitellessä..

 Nyt tässä vain koitan parantua, jotta pääsisi taas treenaamisen makuun. Kohta onkin yhteishaku ja pääsykokeet..

Kyl tää tästä

Postauksen kaikki kuvat (c) Sofia Sinisalmi

Zz. Tuo hevonen on aiheuttanut mulle viimepäivinä aikamoista tuskailun hikeä. Otetaampas muutama viikko takaperin. Olin ratsastelemassa Zetillä itsenäisesti, se liikkui ravissa ihan mielettömän hyvin. Laukassa kaikki sitten räjähti. Zetin laukka tuntui tönköltä ja yritin saada sitä liikkumaan hieman enemmän, jotta se avaisi selkäänsä. En kuitenkaan saanut haluamaani reaktiota, vaan järjettömät pukkisarjat. Olin hieman hämmentynyt, koska Zz on hevonen, joka ei ikinä pukittele, kenelläkään ratsastajalla. Muistelin Tiian ohjeita, kun Zz oli kerran aikaisemmin pukittanut mulla tunnilla, Älä istu satulassa niin tiiviisti. Sekään ei auttanut. Aina laukan nostettuani seurasi kamala pukki sarja. Pukkeja tuli keskimäärin 3 askeleen välein. Yritin nousta kevyeeseen istuntaan, mutta Zet repäisi ohjat ja lähti kyydittämään mua - pukkien saattelemana. Yritin ottaa Zetin niin lyhyeksi, että se ei pystyisi pukitella, mutta se oli aivan tuhoon tuomittu idea. Yritin kaikkia mahdollisia asioita. Yritin myötäillä laukkaa lantiolla - olla myötäilemättä. Tultiin tilanteeseen, jossa mä en tiennyt mitä tehdä. Mitä mä tein väärin, mitä mun pitäisi tehdä, jotta Zet lopettaisi pukittelun ja saisin edes yhden laukkaympyrän ilman pukkeja. Yritin vielä kerran, mutta mun oli pakko lopettaa epäonnistumiseen. Pakko myöntää, että loppukäyntejä ratsastaessani pieni kyynel tirahti ilmoille. Olin niin pettynyt ja epätoivoinen. Olisin niin kovasti vain halunnut tietää mitä mä tein väärin, miten mä sain hevosen joka ei ikinä pukittele pukittelemaan niin helvetisti. Olin ihan umpikujassa.

Sanoin tästä Tiialle. Sanoin, että en haluaisi välttämättä ratsasaa Zetillä, ennenkuin Tiia pystyy vähän meidän menoa katsomaan. Kyse ei ollut siitä, että en haluaisi mennä Zztillä koska sen kanssa ei satu onnistumaan. Kyse on siitä, että jos olisin tuon jälkeen mennyt vielä ruunalla itsekseni, musta olisi tuntunut, että menen treenaamaan epäonnistumisia, koska mulla ei edelleenkään ollut hajuakaan miten parantaa. Se olisi ollut sekä hevosen, että minun kiusaamista, sillä me ei selvästikkään ymmärretty toisiamme.

Miltein kolmen viikon jälkeen kipusinkin Zztin selkään tunnilla. Aika oli selvästi tehnyt tehtävänsä, sillä Zz käyttäytyi taas kuin mitään pukkiongelmaa ei koskaan olisi ollutkaan. Siitä huolimatta ratsastin itse ruunaa vähän turhan varovasti laukassa ja se tuntuma tähän herraan oli kyllä kadonnut. Ei se mitään, sillä nyt pystyttiin laukkamaan laukka ympyrä ilman katastrofia.. 

Lauantaina sainkin sitten Sofian kuvaamaan mun ja Zetin menoa! Edelleen oli Zetin kanssa  'nappulat' hukassa. En saanut sitä oikein pohkeen eteen niin, että se olisi kuitenkin pysynyt rentona. Meidän meinossa ei ollut oikein kehumista. Itse sorruin vahingossa vanhoihin virheisiin, kun en saanutkaan hevosta toimimaan. Ratsastin liikaa kädellä ja meno oli kaikkea muuta kuin tasaista. Mutta vaikka meno ei ehkä ollut mitään hienoa katsottavaa, oli se jo hirmuisesti parempaa kuin kolmeviikkoa sitten!

Ihan rehellisyyden nimissä tännekkin kuva miltä meno myös näytti paljolti

Tein vähän sekalaisesti kaikkia tehtäviä, mutta jotenkin vain kaikki meni vähän juosten kusten.  Enkä edes tiedä mistä se johtui. 

Taidetaan olla laukanvaihto puuhissa :DD

Zetin jälkeen ratsastin vielä Frontsun, mutta siitä ei ole kuvia, sillä kuvaaja pääsi itsekkin vähän testaamaan meidän tallin Hattia! :) Vaikka Zetistä ei nyt ole kauheasti kehumista, olen kuitenkin suht tyytyväinen ratsastukseen, koska jopa tuo oli edistystä. 

Sovittiin myös Tiian kanssa, että alan tässä auttelemaan vielä vähän enemmän tallitöissä ja ratsastan sitten viikonloppuisin enemmän hevosia. Aluksi kyllä mietin hetken alkaako se käymään jo vähän liian rankaksi. Palanko sitten loppuun jos ahnenehdin liikaa. Tulin kuitenkin tulokseen, että mulla on tavotteita ja en saavuta niitä kotisohvalla. Ensimmäistä kertaa elämässäni mulla on mahdollisuus ratsastaa niin paljon kuin sielu sietää, en aio missata tätä tilaisuutta.

Tässä vielä yksiä hienoimpia posekuvia mitä musta on otettu aikoihin, kiitos Sofia! ♥

  Tänään Zetin kanssa sujui jo paaaljon paremmin, oikeastaan se oli oikein hyvä ratsastaa. Sain hyvin ravia työstettyä. Mikä itselleni tärkeintä, sain Zetin pohkeen eteen. Silloin se on pehmeä ja tasainen ratsastaa. En tiedä vaikuttiko sitten se, että tänään menin ratsastamaan puolet paremmalla asenteella kuin eilen. Koitin ratsastaa järkevästi, mietin kaikkia oppeja mitä olen valmennuksista saanut. Päätin antaa kaikkeni, enkä vain humputella menemään.

Kuulumisia tulee seuraavan kerran, kun saan kuviakin. Pahoittelut, että talvi on hieman hiljaista aikaa täällä blogin puolella..

Vuoden sana - kehitys

Tänä vuonna olin hevosen selässä 182 kertaa.
Ratsastin vuoden aikana 22 eri hevosella. Eniten ratsastin Hämiksellä, sillä menin 40 kertaa. Tallimme hevosista ratsastin vähiten Raksulla, sillä ratastin 9 kertaa. Esteitä hyppäsin 18 kertaa ja kirjaimellisesti itkun partaalla olin 5 kertaa. Vuoden ensimmäinen ratsastus oli Raksulla 1.1.2015 ja viimeinen tänään 31.12.2015 Daisyllä.

Tasan vuosi sitten ratsastin ensimmäisen kerran Tiian tallilla. Olin hirveän huonolla tuulella tullessani tallia kokeilemaan. Oli uudenvuoden aatto, en tiedä olinko vain väsynyt. Etsin itselleni vuokrahevosta, mutta niitä ei tuntunut löytyvän sitten millään. Sitten äitini ja eräs ihminen, jonka hevosta liikuttelin ehdottivat minulle, että kävisin Tiialla kokeilemassa. Oikeastaan mut melkein ahdistettiin kokeilutunnille.
Suoraan yökylästä siis saavuin Tiian tallille, joka toimi silloin vielä eripaikassa. Heti ensimmäisellä tunnilla en meinannut kuulla mitään opettajan neuvoja ja mun täytyi ratsastaa Raksulla sulkuja. Arvatkaa oliko mulla mitään harmainta hajua miten sulkuja ratsastettiin? Kaikenlisäksi Tiia mainitsi, että mä sahaan kamalasti, ja se jos jokin otti  itsetunnon päälle. Kun sitten Tiia tunnin lopuksi kysyi " No mitäs mieltä, haluatko jatkaa täällä keväällä". Olisin voinut sanoa ihan hyvin, että ei tämä ole oikein mun paikka tai että mä mietin vielä asiaa. Jokin sai mut kuitenkin sanomaan, että voisinhan mä tämän kevään nyt ainakin jäädä. Ja se oli yksi mun parhaimpia päätöksiäni. Päätös, että jään tallille, joka ei vakuuttanut mua, ei sitten yhtään.

Talli muutti sitten samalla viikolla Odilammelle. Musta tuntui, että en osaa yhtään ratsastaa Tiian hevosia. En saanut niitä kulkemaan, kuten sain hevoset entisellä tallillani. Kaikissa oli jotain vikaa, Hämis oli ainoa kenestä tykkäsin. Halusin kovasti kokeilla Daisyä, Hattia ja Zz:ttiä, mutta sitten kun sainkin ne alleni, eivät ne olletkaan niin kivoja. Olin tottunut ratsatamaan kovalla kädellä, joka elää ihan omaa elämäänsä. Kädellä joka vislaa ja seilaa hevosen kaulan kaarelle, mutta kun Tiian hevoset eivät toimineetkaan sahaamalla, musta tuntui, että mun taso olisi tippunut parilla vuodella taakseppäin.

Ensimmäinen kerta Daisyllä

Ensimmäinen kerta Zetillä.

Mua myös ahdisti se, että en kestänyt vain kerran viikossa ratsastusta ja talleilua. Mutta en itse uskaltanut tehdä asialle mitään. Kesän tullessa aloin kuitenkin saamaan onnistumisia, jotka motivoivat. Starttasin ensimmäisen he:A ni ja ratsastin kangilla. Aloin miettiä, että olen ehkä kuitenkin edistynyt. Aloin viihtyä Tiian tallilla, ei se ollutkaan niin vastenmielinen.
Kesällä kävin parilla kurssilla ja itsenäisellä ratsastuksella, olin ilmeisesti päättänyt jatkvani syksyllä, eihän mulla ollut parempaa paikkaa tiedossa jonne vaihtaa.

Kakikurssilta sain paljon motivaatiota, koska kaikki sujui niiin hyvin!

Kesän lopussa uskalsin sitten kysyä tallitöitä ja siitähän se sitten lähti. Nyt ollaan tilanteessa, että saan käytännössä ratsastaa niin paljon kuin jaksan. Mulla ei ole ikinä ollut tällaista mahdollisuutta, ei kinä. Olen parhaimmillaan joskus ratsastanut 2 kertaa viikossa. Nyt kun olen useimmin käynyt tallilla, olen alkanut pitämään kaikista Tiian hevosista. Vuoden alussa tykkäsin ainoastaan Hämiksestä, nykyään tykkään joka ikisestä. Joku on ehkä helpompi ratsastaa kuin toinen, mutta niistä jokainen on mahtavia omalla tavallaan. Jos näitä vaativan tason hevosia ei saa liikkumaan, niin ehkä silloin on vika kuskissa.
Ennen en myöskään osannut arvostaa, sitä että tämä on todella pientalli. Ihmisiä ei ole kokoajan  hengaamassa ja ratsastamassa. Onhan siinä eroa, kun siirtyy suht isolta tallilta 9 hevosen tallille, mutta nykyään huomaan saavani parhaimmat  treenit, jos ratsastan ihan yksin, entisillä talleillani yksin ratsastus oli melkein harvinaista.

Vuoden alussa vielä vihasin sulkuja ja avoja ja pohkeenväistöjä yms, vain koska en osannut niitä itse melkein yhtään. Nyt en pysty muistamaan yhtäkään treenikertaa, jolloin en olisi, edes jotain edellä mainituista treenannut edes vähän. Mun ratsastukset eivät siis ole enään pelkästään siirtymisiä ja voltteja ja ympyöitä niinkuin ennen. Olen oppinut ottamaan ilon irti myös vähän vaikeammista tehtävistä. Eikä opettajan neuvojenkaan kuuleminen ole enää ongelma korvanapin ansiosta ;)

 Tätä vuotta kuvaava sana on mielestäni kehitys. Kehitys jokaisessa suunnassa. Ratsastuksessa, tunnollisuudessa, ihmissuhteissa, ajattelutavassa... kaikessa.
Vuoden hevonen on Hämis.
Sen kanssa olenkin eniten treenaillut, mutta sen kanssa treenailut ovat myös tuottaneet eniten tulosta. Hämis oli esimerkiksi kokokesän mun kanssa tosi huono. Tuntui, että en osannut enää sillä ratsastaa ollenkaan. Mutta siitä sitten noustiin ja koko syksy onkin ollut vaan toinen toistaan parempia treenejä! Tässä vielä vähän klippejä tältä vuodelta!

Mitä, laiska??

Vihdoinkin tänne eteläänkin on tullut vähän pakkasia ja lunta. Ei olekkaan enää jokapaikka aivan kurassa ja on vähän valosampaakin. Mä kyllä niin tykkään heti kun tulee lunta <3

Eilen päätinkin laittaa ensimmäistä kertaa ikinä kameran vähän kuvailemaan meidän treenejä Hämiksen kanssa. Hämis on ollut nyt erittäin hyvä, kun pakkaskelit ovat tulleet. Aluksi sillä oli energiaa ja se purkautui monella tavalla väärin, mutta kun sain ruunan vähän keskittymään siitä tuli oikein kiva. Kesällä taistelin ton hevosen kanssa eteenpäin pyrkivyydestä, nyt se lähti pienestä kosketuksesta välittömästi eteen. Hämis ei ehkä näytä videolla kovin ihmeelliseltä, mutta selkään alkoi tunuta erittäin kivalta.
Tein hyvin pelkistetyn treenin. Yleensä harjoittelen paljon enemmän vaikeimpia asioita, mutta tänään pyörin suurimman osan ajasta ympyrällä tehden vain muutamia sulkuharjoituksia. Osalti siksi, että pehmeitä kohtia ovat vain ura ja tuo ympyrä, koska ne ovat suolattuja.

Varsan ajo-opetusta

Näin loppuvuodesta on ehtinyt tapahtua aika paljon asioita, joista en ole tänne blogiin päivitellyt, syystä että kuvia ei ole sen pahemmin tullut. Jouluna ja uutenavuotena kyllä kirjoittelen jostakin, mutta tämä postaus voi olla omistettu sille, että kerron vain olevani elossa.
Perjantaina meillä alkoi joululoma ja siitä lähtien jokainen päivä onkin kulunut tallilla ja kavereiden kanssa. Treenit ovat menneet aivan laidasta laitaan. On ollut niitä kertoja, kun tekisi mieli vaan itkeä, mutta myös paljon niitä suuria onnistumisia, jotka motivoivat jatkamaan. Nykyään maanantaisin, meidän tallilla on teematunteja, joihin kahteen olenkin jo osallistunut. Nimensä mukaisesti molemmat kerrat olivat kunnon tehotreeniä ja sisäistin yllättävän hyvin asioita! Luonnollisestikkaan ei ole mitään kuvia pimeyden takia.

Selma sai äskettäin ensimmäistä kertaa kärryt peräänsä ja tottuikin ajatukseen nopeasti ja alkoi harppomaankin korvat hörössä innoissaan. Samana päivänä allekirjoittanut pääsi itsekkin ensimmäistä kertaa kärryjen kyytiin! Tosin raksulla, joka on hiukan tutumpi ja turvallisempi. Ja vielä tänä samaisena päivänä satoi maahan ihana valkea peite, joka valitettavasti suli yhtä nopeasti, kun oli tullutkin.

 Nyt joululomalla on tullut vietettyä aika runsaasti aikaa tallilla ja sama on näillä näkymin jatkumassa. Mulla ei onneksi ole mitään valittamista. Nyt ei kuitenkaan tunnu tekstiä syntyvän kirveenkään kanssa, joten jätän enemmät höpinät siihen, palataan kun saan taas kunnon kuvia! :)

Nämä kuvat on otettu aamutallinjälkeen. Oli pakko kokeilla salamalla kuvaamista vuosien jälkeen, kun oli niin hämärää, että kuvista tuli lähinnä vain pikseliä.

Tee älä selitä

Mulla on tullut tässä 7 vuodenaikana, jona olen ratsastanut, monia ihmisiä vastaan, jotka sanovat että haluavat kovasti kehittyä ja menestyä ratsastuksessa. Nämä menevät kilpailuihin ja eivät saa haluamaan tulosta. Yhtäkkiä mulla onkin kaveri, joka sanoo " En voinut pärjätä, koska mulla oli vastassa se ja se" " Mulla ei ollut mitään mahdollisuutta voittaa, kun tolla oli paljon hienompi hevonen" "Se tuomari ei vaan siedä tätä hevosrotua" "Tuomari oli epäreilu, olisin ansainnut enemmän pisteitä".
Joka ainut kerta kuulessani tuollaista puhetta se särähtää korvaani pahasti. Miksi osoitat muita sormella ja sanot, että en voi pärjätä koska hän tai se tai tuo jotakin. Miksi? Jos haluat menestyä se on vain sinusta kiinni. Jos et mielestäsi saa ansaitsemiasi pisteitä työskentele vielä kovemmin, vielä rankemmin, vielä enemmän ja yritä uudestaan. Luovuttamalla ja keksimällä tekosyitä et ainakaan saavuta mitään. Niinkauan kuin jaksat uskoa voivasi saavuttaa jotakin, niin kauan sulla on se mahdollisuus saavuttaa. Mutta sillä hetkellä, kun alat syytellä muita ja luovutat... Menetät ainakin arvostuksen mun silmissä.

 Olen itsekkin ollut sellainen henkilö, joka keksii syitä miksi ei voi olla tarpeeksi hyvä. Silloin kun ratsastin Punametsässä, mielestäni en voinut koskaan päästä niin pitkälle kuin haluan, koska mulla ei ole mahdollisuutta ratsastaa hevosia jotka kisaavat vaativaa B:tä ja osaavat piaffia. Mietin jatkuvasti, kuinka hyvä minäkin olisin, jos mulla olisi alla sellainen hieno liitokavio. En voinut olla hyvä koska ratsastin entisiä ravureita. Se on yksi asia, joka minua hävettää menneisyydessäni. Onhan se totta, että paremilla hevosilla on helpompi opetella ratsastamaan, mutta se ei tee minusta hyvää.
Siitä on nyt 2-3 vuotta, kun lopetin Punametsässä. Tällä hetkellä mulla on talli täynnä vaativa B tasoisia hevosia joilla saan ratsastaa. Yksi osaa laukanvaihdot askeleessa, yksi piaffia, yksi puolikkaan laukkapiruetin, yksi hyppää yksittäisenä 147cm. Saan käydä silloin tällöin valmennuksessa sellaisella liitokaviolla, jonka selkään en koskaan uskonut pääseväni.( Steniro). Ja olenko minä niin hyvä, sellainen ratsastaja kuin kuvittelin olevani saadessani paremman hevosen alleni? En todellakaan. Olin haaveillut aina Steniron kaltaisesta kalliista, upeasta kilpahevosesta, miten voisin olla niin hyvä kun saisin sellaisen alleni. Karu totuus on kuitenkin se, että ensimmäisenä kertana syksyllä Steniron selässä en saanut sitä siirtymään harjoitusraviin, aivan.

Sen sijaan, että sadattelee ja keksii miljoonia syitä miksi mikään ei onnistu kannattaa kääntyä esimerkiksi valmentajan puoleen. Itse olen sellainen ihminen, että kun mikään ei tunnu onnistuvan kysyn samantien neuvoja. En halua joutua siihen tilanteeseen, että en tiedä mitä tehdä ja sitte vika onkin hevosessa. Esimerkiksi jos hevonen on ihan hirveän kova suusta jokaisessa tehtävässä ja vaikka kuinka yritän ratsastaa niinkuin on opetettu ei tapahdu muutosta. Silloin kysyn heti opettajalta, mitä mä teen. Yritän noudattaa ohjeita hevonen ei silti toimi, miksi? Aina, aina olen saanut hyvän vastauksen ja sen masentuneen fiiliksen sijaan hyviä vinkkejä joita voi testata seuraavissakin treeneissä.
Aina ei tarvitse onnistua. Jos halutaa pystyä iloita onnistumisista, pitää joskus epäonnistua niin, että vain hammastapurren pidättelee itkua. Saa epäonnistua, mutta siitä ei saa syyttää muita.
Minusta on tärkeää, että voi luottaa valmentajaansa, silloin uskaltaa kokeilla uutta vaikka se tuntuisi väärältä.

Kuulin vajaa kuukausi sitten Tiialta ensimmäistä kertaa esteistunnasta. Kukaan ei ole ikinä opettanut mulle mitään esteistuntaa. Olen aina pyrkinyt istumaan istuinluilla, suorassa, hieman takana. Kun Tiia sitten mainitskin, että mun olisi hyvä harjoitella esteistunta, mikäli mielin päästä hevosalalle opiskelemaan ensivuonna, sain oikeasti vain purra hammasta. Ajatus siitä, että mun piti nojata eteen, notkistaa selkää, keventää painoa, mutta ei kuitenkaan kevyttä istuntaa, tuntui niin väärältä. Kun ratsastin Zz:ttiä esteelle esteistunnassa, mulla oli sellainen tunne, että olen palannut alkeiskurssille, tunsin itseni kanaksi. En pystynyt luottamaan Zzttiin, musta tuntui, että heti jos Zz kieltäisi, lentäisin kuin leppäkeihäs. Päätin kuitenkin opetella ratsastamaan esteistunnassa, vaikka se tuntui mielestäni viimeiseltä asialta, jonka halusin tehdä. Ilmottauduin teematunnille, jossa mietittiinkin sitten vain ja ainoastaan esteistuntaa. Mentiin vain suoraa uraa ja kavaletteja pitkällä sivulla esteistunnassa. Kokonaiset 50 minuuttia tunsin oloni selässä niin tyhmäksi, kanaksi. Tiia sanoi, että kantapäät alemmaksi. Mun nilkkoja särki jo valmiiksi, mutta työtä käskettyä. Lopuksi tultiin ihan lyhyt esterata, helppo sellainen. Radalla kaikki naksahti kohdalleen, olin esteistunnassa ja se tuntui hyvältä. En tuntenutkaan oloani kanaksi. Radan jälkeen Tiia sanoikin " Siinä oli hyvä esteistunta". En ikinä olisi saavuttanut tuota onnistumista, jos en olisi luottanut Tiian ja että se tietää mitä tekee. Se oli mulle niin suuri mukavuus alueelta poistuminen. Eihän mun esteistunta vielä hyvä ole, todellakaan, se on kuin opettelisi uudestaan ratsastamaan, mutta nyt sillä on hyvä pohja.
En ole hyvä siinä mittakaavassa jota aina itsemietin. Mulla on tapana verrata itseäni ihan huippuihin Mutta se ei tarkoita sitä, että en olisi tyytyväinen siihen mitä nyt olen saavuttanut. Olen tyytyväinen ratsastukseeni, olen mielestäni kehittynyt hyvin. Mutta siinä mittakaavassa, jossa minä ajattelen, olen vasta aloittelija, eikä se ole huono asia :)