keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

jaksaa, jaksaa

Kevään tullessa alkaa olemaan aika paljon hommia, jotka haluaisin hoitaa kunnolla. Se tarkoittaa luonnollisesti sitä, että kalenteri on aikalailla täynnä. Se ei toki mua haittaa, sillä iltojen valostuessa ja ilmojen lämmetessä olen huomannut saavani paljon lisää energiaa. Mä vaan nautin täysin siemauksin tästä keväästä, kaikki on tällä hetkellä vain niin hyvin.
Kaikki Zz kuvat (c) Sofia Sinisalmi



Koulussa on lähtenyt nyt viimeinen jakso käyntiin. En voi uskoa, että kahden kuukauden päästä tämä kaikki on jo ohi! Vaikka kaikki odottavat hirveästi yläasteen loppumista, tuntuu se musta kuitenkin hieman haikealta. Mulla on kuitenkin ollut yläaste aika niin hienoa aikaa. Meidän koulussa on ihan huiput opettajat ja mulla on ollut aivan uskomaton kaveriporukka koko yläasteen ajan. Kahden kuukauden päästä kaikki kuitenkin hajaantuu. Kaverini lähtevät eri lukioihin ja minä puolestani toivottavasti päädyn Ypäjälle tai Harjuun. Vaikka en tule ikävöimään matikan ja kemian tunteja, on minulla kuitenkin nyt jo hiukan haikea olo.


Haluan hoitaa nämä koulun kaksiviimeistä kuukautta kunnolla loppuun ja ihan oikeasti panostaa. Esimerkiksi äidinkielen päättötyö täytyy olla valmis toukokuun puolessavälissä, mutta mulla se on jo puoliksi valmis. Tarkoituksena olisi, että en aja itseäni loppuun löysäilemällä nyt ja panikoimalla sitten, kun kokeita on jokatoinen päivä, enkä edes tiedä koealuetta.
Ratsastusta tässä ollaan myös kovasti treenattu, jotta tulisin mahdollisimman hyväksi ja pystyisin ratsastamaan pääsykokeissakin mahdollisimman hyvin. Mun suurin ongelma on istunta. Se heiluu joka suuntaan ja on löysä. Ja vaikka kuinka yritän, mä olen todella epätasainen istunnaltani. Mutta sehän ei mua haittaa, sillä kouluratsastuksessa kaikkein kivointa on kyllä oman istunnan miettiminen. Mä esimerkiksi rakastan sellasia valmennuksia, joissa mennään koko tunti ympyrällä miettien vain ovatko mun lonkankoukistajat tarpeeksi rennot tai jännitänkö oikeaa kylkeä enemmän kuin vasenta!


Mun täytyy tolle kannukselle jotain tehdä. Se nousee niin hirveän helposti eikä kannuskumeista ole löytynyt apua.
Tämänvuoden ehdottomasti paras päätös oli aloittaa lihaskunto. Olen tehnyt lihaskuntoa kotona ihan vain 2-6 kertaa viikossa, eli hyvin epäsäännölisesti. En oikeastaan noudata mitään ohjelmaa. Kokosin vain paperille kaikki mahdolliset liikkeet, joita mieleeni tuli.  Olen niin laiska, että joka päivä on se suuri kynnys ottaa painot käteen tietokoneella pyörivän netflixin sijaan. Varsinkin sellaisina päivinä, kun olen ollut koulussa 8 tuntia mistä olen miltein suoraan mennyt tallille. Kun tulen tallilta kello on miltein aina 9 illalla ja sitten on jäljellä koiran lenkitys, lihaskunto, läksyt ja olisihan sitä kiva nukkuakkin. Olen vain päättänyt nipistää nukkumisesta, sillä mä todella haluan tulla hyväksi, enkä voi tulla hyväksi, jos 30 vatsalihaksen tekeminen tuottaa tuskaa.
Parasta lihaskunnon tekemisessä on, että siinä huomaa tuloksia paljon nopeammin kuin ratsastuksessa vaikka istunnassa! Olin päästänyt itseni aivan rapakuntoon, siis todella tarkoitan sitä. Olen nyt rehellinen ja sanon, että kuukausi sitten jaksoin tehdä 40 vatsalihasta, 16 kyykkyä ja lankussa kestin puoliminuuttia. Vain kuukaudessa olen saanut jo yllättävän paljon tuloksia. Nykyään vedän vähintään 100 vatsalihasta ja kyykkyä. Sekin on todella vähän vielä, mutta mulle tärkeintä ei ole vauhti, vaan se, että jotain oikeasti tapahtuu. Ja mikä parasta, vain kuukauden treenin jälkeen voin nähdä jo tuloksia omassa ratsastuksessani. Muistan kesällä, en pystynyt istumaan Hatin harjoitusravissa edes hiljaisessakaan vauhdissa. Muistan elävästi, miten hölskyin siellä kyydissä. Viikko sitten kuitenkin  ratsastin tallin läheisyydessä ilmansatulaa Hatilla miettien omaa istuntaa ja hevosen peräänantoa. Ratsastin melkein koko tunnin hyvin, hyvin reipasta ravia, eikä mulla ollut mitään ongelmaa enää istua siellä.




Kaikki postauksen kuvat ovat viime sunnuntailta, kun Sofia pääsi ottamaan mun ja Zetin menosta hiukan todisteita. Zetin kanssa meni ihan ookoosti. Sen kanssa harvoin tulee wau fiilistä, sillä se on hevonen, jonka kanssa mun vanhat virheet tulevat esiin. Tässä tapauksessa meinaan kokoajan unohtaa pitää sen käden hiljaa ja olla vetämättä, vaikka se jo muilla hevosilla suht hyvin onnistuu. Meinasin myös kokoajan jäädä Zetiltä pyytämään asioita monta kertaa putkeen. Unohdin kokoajan, että Zztin tulee liikkua silloin, kun mä pyydän, ei sitten, kun olen kysynyt samaa asiaa kolmekertaa. Onneksi meno parani aika paljon, kun otin vain raipan käteen.


Maanantaina pääsin kokeilemaan tallimme nuorukaista Turboa. Turbohan on vasta aloittanut ratsukoulutuksen, eikä siis vielä osaa kuin perusasiat. Oli outoa menä nuorella hevosella, sillä en ole ratsastanut osaamattomilla tai nuorilla piiitkään aikaan. Entisillä ravureilla olen kyllä mennyt hyvinkin paljon aikoinaan ja siksi voinkin sanoa, että vaikka Turbo ei paljon mitään vielä osaakkaan, tuntui heti selkään, että siitä voi vielä ihan hyvän tasoinen kaveri tulla.
Nuoren hevosen selässä pitäisi osata olla hiljaa ja olenkin aika ylpeä, miten eleetön istuntani kerrankin oli! Tiia otti pari videopätkää meistäkin puhelimella. Sääli että ainoat klipit olivat juuri niiltä kerroilta kuin puomit menivät kaikkein huonoiten :D Oli kiva kuitenkin vähän nähdä. Videolla molemmilla kerroilla laukka ei oikein säily puomeilla, mutta saatiin me hyviäkin kertoja. Varsinkin toiseen suuntaan laukka säilyi hyvin, nyt on vaan oltava iloinen, että on videota edes huonoilta hetkiltä!


lauantai 26. maaliskuuta 2016

Toivoa näkyvissä

Päästiin vihdoinkin Hämin kanssa meidän ekoihin yhteisiin kisoihin ( ellei lasketa Tiian omia pikkukisoja). Olin aika iloinen, sillä Hämis on ollut viimeaikoina niin hyvä ja olen muutenkin alkanut tykkäämään siitä enemmän kuin aikaisemmin. Kaikenlisäksi rata, jonka starttasime kuului mun mukavuus alueelle.

Kisat järjestettiin siis Nevaksessa ja sinne suuntasimmekin heti lauantai aamusta. Päivän alku oli mulle rento, sillä Hämis liikkui ensin luokan heC alle Sannan kanssa. Olin myös yllättynyt siitä miten hyvin Hämis käyttäytyi vieraassa paikassa, se oli ihan kuin kotonaan. Se ei turhia stressaillut. Vieraassa maneesissakin se vain vähän vilkaisi ympärilleen "Ai tänne me nyt sit tultiin". Ton eläimen kanssa on kyllä kaikki niin helppoa!


Heti verkassa huomasinkin, että Hämis on hyvin erillainen ratsastaa vieraassa paikassa. Ei se huono ollut, mutta erillainen. Itseasiassa se hyväksyi kaiken paljon nopeammin ja suostui liikkua mun asettamassa raameissa paremmin kuin yleensä. En ehkä kuitenkaan saanut sitä edestä niin kevyeksi kuin treeneissä. Se myös vähän kokoajan kyseenalaisti pohjettani, mutta sitä katsoin hiukan sormien läpi.



En paljoa verkassa ehtinyt antaa Hämin kävellä vaan käytin kokoajan tehokkaasti, sillä Häm ei ollut oikein parhaimmillaan ( niin kuin en ollut minäkään). Sain menoa kuitenkin parannettua aika paljon ja juuri kuin sain Hämiksen tuntumaan ihan ok:lta mut kuulutettiinkin jo radalle.


Radan alkaessa meinasin taas alkaa yliajattelemaan. Kun ajattelen liikaa asioita liian nopeasti stressaannun samantien ja kouluradan ratsastaminen luonnollisesti kärsii hirveästi. Kuten radan alkaessa keskiravin alussa aloin miettiä yhtäkkiä kamalasti. Muista antaa vähän pohjetta sen lisäks, että annat edest vähän tilaa ja sit muista istuu sillee et- ei hitto mitä tuli kolmikaarisen jälkeen? Apua mä en muista, voi hitto nyt tää rikko laukalle! . Luonnollisesti en pystynyt keskittymään rataan vaan meinasin vajota siihen jännittyneeseen tilaan, jossa en ikinä saa koulurataa onnistumaan. Uskon kuitenkin, että asenne harjoittelu ja oman tunnetilan säätelyn harjoitukset, sekä mielikuvaharjoittelu olivat tehneet tehtävänsä, sillä sain itseäni niskasta kiinni. Kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta sanoin itselleni, että Rauhotu Rebekka, sä meet nyt tän tehtävän keskity nyt siihen ja sä tiedät mitä tulee kolmikaarisen jälkeen. En olisi ikinä uskonut pystyväni siihen, mutta sain itseni taas rauhotettua radalle ja pystyin taas keskittymään siihen. Heti kun aloin hiukan jännittää, mulle tuli olo, että unohdan mitä pitää seuraavaksi tehdä ja en pysty keskittymään täysillä juuri siihen liikkeeseen jota suoritamma. Tästä tulikin siis siihen tulokseen, että mielikuvaharjoittelu saa jatkua jatkossakin!


Radalla huomasin Hämiksen olevan edelleen pohkeentakana. Kyllä se liikkui eteen kun pyysin, mutta se ei oikein polkenut takajaloillaan. Etenkin kaarteissa se meinasi unohtaa takajalat jasain pyytää eteen ja syntyi jännittynyt hetki, jolloin pää nousee ja siitähän miinustetaan heti pisteitä. Muutenkin näin jälkeenpäin katsottuna, Hämis voisi tehdä ehkä paremman vaikutuksen jos antaisin sen liikkua hieman pidemmillä ohjilla, jolloin kaula pyöristyisi enemmän.




 Rata ei mielestäni ollut erityisen huono, mutta siitä myös puuttui loistavuus, jolla kerätään prosentteja. Toki näen paljon meidän menossa virheitä, mutta en myöskään usko, ettei meidän prosentit voisi alkaa nousta, heti kun saan pari virhettä korjattua. Kun Hämis on paremmin pohkeen ja ohjan välissä se on tasiasempi ja mun on itse helpompi istua hiljaa ja olla yrittämättä liiaa. Meidän täytyy siis treenata tasaisuutta, pehmeyttä ja peräänantoon ratsastamista.

Käynti oli ehkä radan heikoin lenkki. Ihan vain siksi, että unohdin tyystin antaa Hämille tilaa edestä ja pelkäsin aivan liikaa, että se rikkoo raville. Jos olisin antanut Hämikselle enemmän tilaa ja vain luottanut siihen, oltaisiin saatu käynnistä varmaan huomattavasti enemmän pisteitä.







Tuloksena saatiin siis 60,20% ja olen siihen oikeastaan tyytyväinen. Mulle 60% on aina ollut tietynlainen raja. Kun se menee rikki olen tyytyväinen. Vähän tietysti jäi hampaankoloon kaivelemaan, sillä tiedän, että pystyn vielä parempaan parhaimmillani, mun täytyy vaa opetella kaivamaan se esiin. Olen kuitenkin siihen tyytyväinen, että mun oma istunta on kehittymässä juuri siihen suuntaan, kun haluan ihan sopivan kovaa vauhtia :)

Tämä ei taaskaan anna upottaa videota, joten se löytyy painamalla tästä.



torstai 24. maaliskuuta 2016

"Ryöstää, pukittaa, vaihtaa"

Kaikki Daisy kuvat (c) Sanna P
Mistäköhän sitä edes aloittaisi?
Sunnuntaina suunnattiin Lohjalle mun ensimmäisiin ulkopuolisiin kisoihin, ellei naapuritallin kisoja lasketa. Kaiken lisäksi tuttu ja turvallinen Hämppä oli vaihtunut Daisyyn, jonka kanssa mulla oli vain yksi treeni kerta alla. Kaiken lisäksi mua oltiin kokoaamu ennen rataa aivopesty sillä, kuinka mun ei tarvitse odottaa, että ensimmäiset ulkopuoliset menisivät hyvin ja, että Daisy on sitten todella kuuma ja vaikea kisatilanteessa. Kaiken järjenmukaan mun olisi varmaan pitänyt stressata ihan hirveästi, mutta ei. Ei tällä kertaa. Olin itseasiassa ensimmäistä kertaa kisoissa niin rento, kuin olisin mennyt vain tavalliselle ratsastustunnille! Sehän oli vain hieno asia, sillä sain itsestäni kaiken irti, kun energiaa ei kulunut jännittämiseen.

Olisin odottanut Daisyn olevan verkassa paljon vaikeampi, mutta se oli ihan ok. Se olisi halunnut vain juosta ja kovaa, jonka takia sen saaminen rennoksi oli erittäin vaikeaa. Tiia kuitenkin koutsasi mua koko verkan korvanapin avulla ja sain siinä niin kullanarvoisia vinkkejä, että ei oltaisi varmaan päästy radasta läpi ilman noita viimehetken neuvoja.

 No heti, kun astumme Daisyn kanssa radalle unohtuu täysin verkassa saatu pienikin rentous. D vetää itsensä aivan virkkuukoukkuun, eikä mulla ollut siihen mitään sanomista, mun vain oli tyydyttävä siihen. Oltaisiin varmaan päästy rata loppuun enemmän kunnialla, jos olisin osannut ratsastaa Daisyn kunnolla peräänantoon. Nyt en kuitenkaan osannut vaan se halusi juosta vain mahdollismman kovaa, mutta oli kuitenkin kokoajan pohkeen takana. Hauskinta on, että Daisy alkaa liikkua paremmin oikeaan suuntaan, heti kun ratsastajalla on jalat kiinni ja ulko-ohja kädessä. Arvatkaa pari kertaa onko ne juuri mun ongelmat ;) Ajattelin siitä huolimatta tehdä niin hyvä radan kuin vain pystyisin ja pysyä rauhallisena ja siinä onnistuinkin.

Mähän muistin hymyillä ;) Suora hevonen on se juttu :))))




On niin vaikeaa pitää oma istunta hyvänä silloin, kun hevonen on kaikkein vaikemillaan. Ja silloinhan sitä omaa istuntaa tarvitsisi eniten. En osaisi kuitenkaan molempia vain sormia naksauttamalla, joten kiinnitin huomioni siihen, johon Tiia on kiinnittänyt mun ratsastuksessa paljon huomiota. Ajattelin nimittäin pitää itseni rauhallisena, siten että en hermostuisi vaikka mitä tapahtuisi. Ja siinä onnistuin kerrankin ja olen niin tyytyväinen siihen.

Tämä kuulostaa hauskalta jopa omaan korvaan, mutta mulla oli hauskaa ja kivaa koko radan ajan. Musta oli niin kivaa päästä pitkästä aikaa kisoihin. Ja vaikka en saanut Daisya tekemään mitään tehtävää hyvin ja tiesin, että tällä menolla ei prosentteja heru, ei tuntunut Daisy kamalalta. Musta oli vain niin kivaa olla kouluaitojen sisällä. Ihansama, että en saanut hevosta liikkumaan lähellekkään meidän todellista tasoa, mulla oli kivaa. Ja niin tyhmältä kuin tämä omaan korvaan kuulostaakin, en ollut radan loppuessa tippaakaan pettynyt. Okei olin mä vähän, mutta se kesti ihan vain pienen hetken.



Laukka ainakin tuntui hitusen paremmalle kuin ravi. Mutta kun ohjia piti pidentää, pakka meinasi hajota totaalisesti. Tämä kohta hitusen harmittaa, sillä kun luulin meneväni radan Hämillä harjottelin tätä kohtaa sen kanssa ja Hämi oikein loisti treeneissä tätä tehtävää tehtäessä, mutta sille en nyt voi mitään. Vastalaukka kohta taas ei olisi ikinä onnistuntu ilman Tiian viimehetken vinkkejä. Niiden avulla sain hevosen pidettyä kasassa. Toiseen suuntaan taas Daisy sai mut irrotettua satulasta ja se käytti tilaisuuden hyväkseen ja vaihtoi laukan. Jälkeenpäin videolta katsellessani huomasin, että olisin voinut helposti estää tuon vain reagoimalla aikaisemmin. Pahinta oli, että en saanut enää nostettua vastalaukkaa, joten seuraava tehtävä olikin 0. Papereissakin luki "Ryöstää, pukittaa, vaihtaa", sille en voinutkaan enää kuin nauraa :D

Tästä kuvasta näkee hyvin, miten D pääsi karkaamaan lapa edellä, kun mulla ei ollut tarpeeksi tukea ulkoolta.




Käyntiin siirtymisessä istuntani oli ilmeisesti niin vahva, että D pysähtyi kokonaan ja se tuntui aivan siltä, että jos käsken sitä eteen se nostaa tyyliin laukan. Siispä odotin sekunnin ennenkuin kevyesti pyysin liikkumaan. Sen jälkeinen lävistäjä olikin yhtä jännittämistä. D tuntui meinaan siltä, että yksikin liike mihinkään suuntaan selässä niin tulee rikko. Valitsin siis huonon käynnin, onhan se parempi kuin rikko.


Radan jälkeen olin vain todella huvittunut. Asenne harjoittelu on selvästi tehnyt hyvää, sillä ennen olisin ollut tuollaisen rada jälkeen ihan maani myynyt. Nyt kuitenkin tiesin, että pystyin antamaan kaiken mitä mulla oli annettavana. En olisi saanut juuri tällä radalla saanut istuntaani tippaakaan paremmaksi. Enkä tällä radalla olisi saanut hevosta ratsastettua yhtään rennommaksi ja tasaisemmaksi. Mun ei tarvinut olla niin pettynyt, sillä tiesin, että annoin kyllä kaikkeni ja mulla oli kuitenkin hauskaa. Ja sitä paitsi mä tiedän, että mun todellinen taso heB:stä ei ole 52%, niinkuin nyt saimme. Sain jo puolitoista vuotta sitten Beestä 10% paremman tuloksen, ja mä tiedän niin hyvin, että mun  taso ei ole ainakaan laskenut! Ja ei, en todellakaan olisi nyt ansainnut 60%. Emme olisi ansainneet yhtään enempää prosentteja tällä kertaa, mutta silti tiedän, että musta on kyllä paaaaaljon parempaakin.
Ja en todellakaan halua kuulostaa siltä, että huono rata olisi jotenkin hevosen vika, ei todellakaan. Onhan Daisy kuuma ja vaikea, mutta se kyllä liikkuisi hyvin jos vain sitä osaisin tarpeeksi hyvin ratsastaa. Otetaan vaikka huomioon, että ratsastuksen opettajani sai samalla hevosella samasta luokasta 15% paremman tuloksen..
Tässä kuitenkin vielä video meidän menosta :)






Maanantaina treenasinkin Hämiksen kanssa ja voi vitsi miten hyvältä se tuntui! Toi hevonen ei ole ikinä ennen liikkunut mun alla niinkuin se tolloin liikkui. Se toimi kuin ajatus ja mä varmaan säteilin koko loppu illan ratsastuksen jälkeen. Se teki juuri sellaiset voltit kuin halusin ja riitti vain, että käännän katsettani. Se kantoi itsensä niin hyvin, että oli ihan höyhenen kevyt edestä. Se veti sellaista liitoravia lävistäjällä, että en ole ikinä istunut sellaisessa. Ja siihen raviin riitti vain, että annan sille hieman enemmän tilaa edestä. Omakin istunta tuntu pitkästä aikaa todella hyvältä. Nämä jäikin kenraali harjoituksiksi, sillä huomenna starttaan Hämiksen kanssa heB:0! En kyllä edes tiedä misspäin kisat ovat, mutta ehkä mä sitten matkalla tiedän :D Olen vain niin ilonen tuosta treenikerrasta, jos Häms jatkaa samalla mallilla huomenna me tullaan todellakin loistamaan radalla!