tiistai 1. joulukuuta 2015

Onnen kyyneleet - kirjaimellisesti


Sovittiin sunnuntaiksi päivä, että pääsisin katsomaan Sanista. Olin tamman nähnyt viimeksi tammikuussa, jonka jälkeen se on vaihtanut omistajaa ja oli pitkä aika, kun mulla ei ollut mitään tietoa tammasta, missä se nykyään on, onko sillä kaikki hyvin. Ja viimeinkin, kun saatiin sovittua päivä, että pääsisin todella näkemään Ässän, en ollut pysyä nahoissani.
Saavuttiin tallille ennen sovittua aikaa, joten päätin mennä odotellessa katsomaan Sanista, kun se oli pihalla. Kun kävelin tarhalle ja Sanis kääntyi vain katsomaan mua, se riitti. Aloin ensimmäistä kertaa ikinä itkeä onnesta. Mä vaan itkin ja rapsuttelin hetken tammaa. Se on paljon kauniimpi luonnossa, eikä hetkeäkään tarvinnut miettiiä miksi joskus niin rakastuin noihin silmiin ♥ Vielä tamman omistajan tullessa pyyhin vain kyyneleitä.
Heposta hoitaessa tutustuin tamman omistajaan, joka paljastui ihan huippu tyypiksi. Tästä maailmasta löytyy niin kaikenlaisia ihmisiä, että olin suunnattoman iloinen, että Sanis oli selvästi päätynyt ihmisille, jonka kanssa he sopivat hyvin yhteen.


Oli sanomattakin selvää, että pitkä aika erillään oli tehnyt tehtävänsä. En itse osannut ratsastaa tammaa sille tasolle missä oltiin joku vuosi sitten, mutta se ei haitannut mua tippaakaan. En mennyt hakemaan täydellisesti liikkuvaa hevosta ja ratsastaakseni itse täydellisesti. Menin katsomaan mun parasta ystävää, viettämään vuoden parasta päivää. Ja se toteutuikin. Mulla olisi ollut jo täydellinen päivä rakennettu vaikka en olisikaan päässyt Saniksen selkään. Sanis tuntui kuitenkin selkään pirteältä ja hyvinvoivalta. Se myös käyttäytyi paljon rauhallisemmin, kuin silloin kun itse sillä aktiivisesti ratsastin. Se oli vaikutti hyvin tyytyväiseltä elämäänsä, ja se jos joku teki mut onnelliseksi. Pieni talli ja oikea ihminen on selvästi tehnyt tammalle hyvää, ei sille varmaan parempaa kotia olisi voinut toivoa.


Tossa eläimessä on vain sitä jotain, jota ei vain voi selittää. Enhän mä ihan mitätahansa hevosta menisi katsomaan 80 kilometrin päähän, ei ihan kuka tahansa hevonen saisi mua itkemään olemassa olollaan, saisi mua teettämään siitä tauluja.. Päivä  ei olisi voinut olla täydellisempi, tuntui hyvältä lähteä tallilta pois, kun tiesin, että rakkaalla hevosella oli kaikki niin hyvin.




Oli hymy herkässä :')
 Ja eihän täydellinen päivä voisi loppua huonosti. Menin Sanikselta suoraan Tiialle siivoamaan karsinoita ja tekemään iltatallia. Ajattelin ottaa Hatin kanssa rennosti ilmansatulaa, mutta ratsastuksen lopuksi tehtiin mun ensimmäiset laukanvaihdot jokaisella♥ Koska kaikki oli sujunut niin hyvin Hatin kanssa, päätin kokeilla rajoja, oli muuten hiukan hyvät fiilikset illalla! :)


4 kommenttia:

  1. Ihanan piristävä postaus! Näyttää kyllä tosi tyytyväiseltä Sanis. Itsellänikin on ihan jäätävä ikävä vanhan liikutusponin luokse, olisi varmaan ihan huippua päästä yli vuoden jälkeen ponia katsomaan. Jos vielä menet Sanista moikkaamaan niin kirjottele ihmeessä tännekin siitä kun tuli mullekin jotenkin tosi pirtee olo tätä lukiessa! :D

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus! Ehdottomasti postaat, jos/kun käyt Sanista vielä moikkaamassa. Ihana pari olitte (ja ootte vieläkin). :) ♥

    VastaaPoista