sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Kuka on sun elämänhevonen?

(c) Ina Tukia
 Itse uskon, että jokaisella hevosihmisellä on se "elämän hevonen". Jokaisella. Jollakin se saattaa olla se lapsuuden mummon hevonen, joka opetti ratsastamaan. Toisella se voi olla raviradalta tullut lv-hevonen, josta yritetään tehdä ratsua.  Jollakin se taas voi olla nykyinen kilpailukumppani, mutta jokaiselle se elämänhevonen on varmasti yhtä tärkeä. Yhtätärkeä luonteeseen, ikään tai ulkonäköön katsomatta. Kukaan ei voi sanoa sulle mikä tulee olemaan sun elämäsihevonen, sen vain tuntee. Sen voi tuntea heti tai tajuta vasta, kun sen menettää.
(c) Ina Tukia
Mä voin melkovarmasti sanoa, että Santeri on mun elämäni hevonen. Mä tiesin sen heti. Sinä maanantai iltapäivänä, kun astelin talliin ja näin Santerin ensimmäistä kertaa, tiesin,  että se tulee olemaan mulle tärkeä. Ensimmäisellä ratsastuskerralla tamma vain pukitteli, potki seiniä, puri kuolaimeen ja meinasin tippuakkin parikertaa. Silti tunsin, että tässä hevosessa on sitä jotain. Seuraavana päivänä osallistuin Santerilla tallin kisoihin ristikkoluokkaan. En meinannut saada tammaa yli edes ensimmäisestä ristikosta. Kisoistahan tuli hylky ja varmaan ainakin 12 virhepistettä ja aika oli varmaan useampi minuutti. Silti, silti radan jälkeen säteilin kuin aurinko ja kehuin kuinka mahtava tamma oli. Siitä päivästä lähtien en halunnutkaan ratsastaa muilla hevosilla.
Ekat estekisat Santerilla, toista kertaa tamman selässä. (c) Sofia Sinisalmi
Ekat koulukisat tammalla.
Mitä elämänhevonen mulle merkitsee? Mulle se merkitsee hevosta, jonka valitsisin yli muiden hevosten vaikka mikään ei olisi onnistunut viimeaikoina. Hevosta, jota en vaihtaisi edes epäonnistumisten jälkeen pois. Hevosta, jonka näkeminen saa hyvälle tuulelle, aina. Ihailua, hevosta jota jaksaa ihailla vuodesta toiseen.

Luottamusta. Luottamusta hevoseen 110%. Voin sanoa itselleni, että ei se hevonen mitään tee, se on ihan kiltti. Se ei kyttäile, eikä pukittele, eikä mitään. Mutta en silti voi luottaa hevoseen, ellei se luottamus tule multa itseltäni sisältä. Santeriin luotin heti, aluksi vähän vähemmän, mutta se luottamus kasvoi päivä päivältä. Tämän hevosen kanssa ylitin itseni niin monta kertaa, tein asioita, joita en muilla hevosilla olisi ikinä kokeillutkaan. Ja vaikka Santerinkin selästä tuli aikamonta kertaa lennettyä, sillä se ei ollut mikään rauhallinen mummokuljetin, en ikinä säikähtänyt. En ikinä epäröinyt pienintäkään hetkeä nousta takaisin selkään ja kokeilla sama juttua uudestaan. Pariviikkoa ennenkuin Santeri myytiin uskaltauduin sen selkään kokonaan ilman varusteita. Se oli jotain, mitä en ollut uskaltanut tehdä kenenkään muun hevosen kanssa, enkä ole itseasiassa vieläkään.



(c) Ronja Kylander

Elämänhevonen merkitsee sitä, että tiedän, että en ikinä tule löytämään hevosta, jonka kanssa olisi yhtä ilo työskennellä, yhtä paljon luottamusta, yhtäpaljon tunnetta. Voin kyllä löytää hevosia, jotka ovat enemmänkuin ihania. Hevosia joiden kanssa kaikki tuntuu aina täydelliseltä. Mutta en ikinä voi löytää toista hevosta, joka tuntuu lähes sielunkumppanilta. Uskon, että voin vielä löytää jonkun miltein täydellisen hevosen, mutta silti Santeri tulee olemaan aina mun elämäni hevonen.
 15.9.2014 Santeri lähti uuteen kotiin. Santeri myytiin Klaukkalan ratsastuskeskukseen, jossa kävin sitä kaksi kertaa katsomassakin. Maaliskuun lopussa Santeri myytiin Klaukkalastakin, sillä se ei sopinut ratsastuskouluun. Tiedän vain, että Santeri lähti Riihimäen suunnalle jollekkin aikuiselle kouluratsastajalle. Antaisin mitä vain jos saisin edes tietää miten tammalla menee nykyään.
  
Mitä elämän hevonen sulle merkitsee? Oletko jo kenties löytänyt sun elämäsi hevosen? Mitä mieltä muuten uudesta ulkoasusta? Siitä suuri kiitos Amandalle!!

11 kommenttia:

  1. <3 !!
    Mä uskallan väittää et Nicke on mun elämän hevonen ainaki tähän mennessä. Vaikka me ei kerettykään kisaamaan isoja luokkia tms, niin joku siinä hevosessa vaan oli. Tipuin lukemattomia kertoja ja koin niin paljon epäonnistumisia et huhhuh mut aina olin valmis yrittämään. Ja ne onnistumiset.. :') joka kerta olin ilosena menossa tallille ku tiesin että mun pikku lahopää on vastassa. Se höhlä heppa vaan anto mulle sellasia fiiliksiä minkä olemassaoloista en tiennykään. Ja sen vikan päivän klinikalla muistan aina.. Huhhuh. Kohta 2,5v vuotta kulunu, ja ei mee päivääkään etten miettis mun rakasta <3

    Ja tää ulkoasu on kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, Nicke oli kyllä ihana hevonen ja te kaks yhdessä olitte jotain täydellistä.. Ja jep arvet ei parane ikinä vaikka aika kuinka kuluis.. Mullakin tässä viimeaikoina ollut aika ikävä sanista.. <3
      Ja kiitoksia :)

      Poista
  2. Ihana postaus, ei kyllä jää epäselväksi kuinka tärkeä hevonen Sanis oli sulle! ♥ Ja ihana ulkoasukin!

    Musta ainakin tuntuu, että yleensä ne kaikkein tärkeimmät eivät ole niitä kovin helppoja tapauksia, mutta silläkin varmaan oma osuutensa siihen hevosen tärkeyteen.. :) Väitän kyllä että Hensu on varmaan se mun elämäni hevonen, ollaan kuljettu yhdessä jo pitkä matka ja koettu niin paljon, ja olihan se vielä ensimmäinen oma hevonenkin ♥ Ei silti voi sanoa etteikö Namu ja Taavikin olisi tärkeitä, mutta niistä kolmesta voin kuitenkin nostaa yhden ylitse muiden. Vanha poni kaikkine vaivoineen ja luonteineen on vain jotain niin täydellistä, ja kun aika tulee en aio epäröidä hetkeäkään sen pois päästämistä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, haha hyvä, viesti meni perille :D
      Jep, kyllä sillä on varmasti suuri vaikutus hevosen tärkeyteen, se että kaikki ei ole niin helppoa kuin sormia napsauttamalla. En yhtään ihmettele, että Hensu on sun elämänhevonen, se on kyllä hieno kaveri ja sä sovit sille niin hienosti. Hensu ei olis parempaa omistajaa voinu saada <3

      Poista
  3. Todella ihanasti kirjoitettu postaus! Tunnelma välttyi tänne ruudunkin taakse. Toivottavasti saat kuulla Santerista vielä. Oletko kattonut hippoksesta? Mutta todella hyvä postaus ja ihana tuo uusi ulkoasu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :) Jep, olisi kyllä ihana kuulla miten tammalla nykyään menee.. Hippokseen ei olla ainakaan ielä päivitetty, vaan siellä lukee edellinen omistaja.

      Poista
  4. Ihana postaus♥! Toivottavasti saat tietää mitä Santerille kuuluu! :) Mä en haluis ikinä kokee tota, siis että se tärkein myytäis pois, enkä enää ikinä näkis sitä... (Eetu♥)
    Mut kiva tää uus ulkoasuki! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tia!<3 sitä itsekkin toivon.. Edes se että sais kuulla kuulumisia merkitsis paljon.. Joo, et todellakaan haluais kokea, valitettavasti se in sullakin edessä... Kiitos!

      Poista
    2. Jep.. Kauhulla ootan sitä päivää... Jos ny viel kuus-seittemän vuotta Eetu jaksais pörrätä tossa ja sit pääsis laukkailee (lahnaamaan) vihreemmille... Kunhan sitä ei myydä. :)♥
      No mut toivottavasti saat pian tietää Santerin kuulumisia! Ja päivittele sit tännekin, jos meet sitä vaikka moikkaamaan! :)

      http://annasiipienkuljettaa.blogspot.fi/

      Poista
  5. Voi ei! Ihanasti kirjotettu! Mulla tuli kyyneleet silmiin. Mä menetin mun elämän hevosen. Se oli sellanen kullanruskea suomenhevostamma joka tuli meille ku se oli vasta 4 vuotias ja sellanen ravurinraakki. Ihmettelin et miks mun äiti sellasen ostaa. Sitten kun menin tallille melkein heti ku se oli tullu nii mun sydän löi tyhjää. Rakastuin siihe. Se kyl vähä näykki, hyppi pystyyn ja saatto peruuttaa ojaan ja peruutella siellä monia kymmeniä metrejä. Mulla oli ollu hevospelko ja ratsastukseen myös hevosten kans, mut se hevonen, sitä ei voinu pelätä. Menin ihan alkuaikoina ku sitä opetettiin ratsastuksee nii ilman satulaa. Siitä tuli tosi hieno. Se hyppäs metriä ja se oli koulupuolelta he-A. Siitä olis tullu hienompi, mut vuos sitte kesäl siitä tuli outo. Vietiin se klinikalle ja todettiin et sillä on pahat kinnerpatit takajalois. Sitten se muutti ratsastuskouluun, joka lopetti toimintansa ennen kun ees ehin käydä kattoo sitä tammaa siel ja nyt en tiiä omistajaa. Siitä on vuosi, kun viimeks näin sen. Mulla on epätoivo, koska en tiiä yhtään missä se on, se voi olla missä päin suomee tahansa tai sitten ulkomailla. Kukaan ei vastaa viestillä kun kysyn siitä. Mulla on vielä ihan järkyttävä ikävä sitä, en tiiä siitä enää mitään. Mut se hevonen, se oli sellainen aarre, että kaikissa kisoissakin tuli monia taputtelemaan sitä. Se luotti muhun, täl hetkel mä koen et oon tavallaan pettäny sen, jos sil oli joku hätänä nii se rauhottu heti ku tulin. Se tuli mun luo ravilla, joskus laukalla ja sit se aina pysähty mun eteen ja heilutti päätä ylös ja alas. En oo ikinä, tavannu sellast hevosta, sen sydän oli puhdasta kultaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos ihanasta kommentista.. Ihan kamala tunne, onneksi et oo sen kanssa yksin.. Tuo hevonen kuulistaa juurikin siltä että se in oikeasti tykännyt susta..onneksi sulla on se hevonen sun muistoissa ja sydämessä, siellä sitä ei kukaan voi myydä.. Ja voi, mä niin tiedän. Pahinta kaikista on tietämättömyys! Kun ei ole mitään hajua toisen elämästä enään. Yhtenä hetkenä olette kokoajan yhdessä joka paikassa kun taas toisena hetkena kaveri onkin poissa, kuin kadonnut tuhka tuuleen.. Voimia sullekkin!

      Poista