Mikä on kun ei taidot riitä....

..mikä on kun ei onnistu.
Musta tuntuu, että en ole ollut oikein terässä viimepäivinä. Motivaatiota tuupaukseen on varmaan enemmän kuin koskaan, mutta ratsastan paljon huonommin. Istuntani ei ole rauhoittuakseen ja epätoivoisena meinaan alkaa ratsastamaan enemmän kädellä kuin jalalla, joka johtaa siihen, että hevosista tulee todella epätasaisia. Edes Hämis ei ole mennyt kovin hyvin viime aikoina. Se on ollut kokoajan se hevonen, kenen kanssa onnistuu, jos muiden hevosten kanssa ei suju. Nyt en saa edes Hämistä tasaiseksi. Mun on vaikea istua edes normaalissa ravissa. Alan joko puristamaan ja pomppimaan enemmän tai sitten olen rennosti puristamatta ja pompin silti enkä saa apuja läpi.

Mulla on ennenkin ollut tällaisia hetkiä, kun musta tuntuu, että vaan hyllyn selässä kuin perunasäkki ja hevonen juoksee miten haluaa, mutta joka kerta niistä vaiheista ollaan selvitty ja siirrytty askeleen eteenpäin. Siksi en nyt aiokkaan luovuttaa vaan treenata, treenata ja treenata vaikka se tuntuisikin epätoivoiselta.

Tää on ehkä hyvä juttu, että mulla on hyvin suuri motivaatio ratsastusta kohtaan juuri nyt kun tuntuu, että ei vain toimi. Jaksan siten yrittää uudelleen ja uudelleen. Mulla alkoi eilen kenttäkurssi. Meillä oli eilen koulutunti, tänään rataesteet ja ylihuomenna meillä on maastoesteet. Viimeisenä päivänä sitten loppukilpailu, jossa on kaikki lajit.
Eilen ei pidetty aivan normaalia koulutuntia vaan kevenneltiin aika paljon ja yrityksenä saada hevosia rennoksi, pyöreäksi ja käyttämään selkäänsä. Saada hevoset hyvin avuille tulevia päiviä mielessä pitäen. Hämis ei ollenkaan ollut tasainen. Se oli puolikierrosta hyvä kunnes sain taas alkaa työstämään ihan huolella, jotta se olisi taas puolkierrosta hyvä. Se oli vähän turhauttavaa, mutta tiesin, että minä se sielä olin se joka aiheutti tämän toistuvan kuvion.

Laukassa menimme ihan ympyrällä miettien omaa istuntaa ja hevosta, ei mitään monimutkaisia kuvioita. Hämis oli erittäin raivostuttava. Se oli kokoajan pohkeen takana, aika ajoin näpäytin sitä todella lujaa takaosaan, mutta vastaukseksi sain pukin, okei pukki on ihan ok, mutta sen jälkeen heppa alkoi vaihtelemaan laukkoja ja siirtymään kiitoraviin. Huoh. Epätoivoisena sitten kysyin Tiialta, joka loppujen lopuksi keksi alkaa huomauttamaan mun jalasta. Kun sain jalan pidettyä satulavyön lähettyvillä avut meni paremmin läpi ja Hämiskin sai vähän lennokkuutta laukkaan, eikä se kokoajan tehnyt kaikkeaan, jotta saisi mahdollisuuden ravata.

Äiti sai sellaisen vimman, että kevyestä ravista tulee vain huonojakuvia, huonoista asennoista, joten hän sitten päätti lopettaa kevyenravin kuvaamisen kokonaan... Ja tällätunnilla kevensimme 3/4 osaa tunnista poikkeuksellisesti. Argh, joskus mä vaan en jaksaisi tota. Ja kirsikkana kakunpäälle..

Teimme lopputunnista sulkuja ja avoja ja pohkeenväistöjä. Hämis oli aluksi ihan OK ja äiti kuvaili ihan aktiivisesti. Sitten äiti tuli siihen tulokseen, että väistöstä ei voi saada hyviä kuvia ja lopetti kuvaamisen ihan kokonaan. Tsädäm, sillä hetkellä näpäytin Hämistä raipalla(taas vaihteeksi) ja voi miten koko eläin muuttui. Se tuntui niin mielettömän hienolta, ne oli varmasti yksiä elämäni suurimpia onnistumisia hevosen selässä. En muista milloin viimeksi hevonen olisi mennyt niin hyvin. Hämis pyöristi niskansa korkeaan muotoon, oli ihan höyhenen kevyt edestä, liikkui aktiivisena takaosasta, mäkin jopa istuin siellä hyvin. Sulut menivät kuin vettä vaan. Mä vaan istuin siellä ja Hämis meni paremmin kuin koskaan mun alla, se vaan tuntui niin täydelliseltä. Se oli juuri sellainen hetki, että olen ratsastanut niin hyvin vain unissani. Ensimmäistä kertaa sain hevosen liikkumaan rehellisessä peräänannossa, korkeassa muodossa sulkuja, ja mitä äiti tekee. Sammuttaa kameran ja pistää sen pois, "koska suluista tulee vain huonoja asentoja". Jos suoraan sanotaan, että kyllä vitutti ja vituttaa edelleen. Katsokaa sitten te näitä laukkakuvia, kun laukka oli se, joka ei onnistunut tällä tunnilla. Kuva saldossahan oli vain pari ravikuvaa ja yksi käyntikuva ja loput laukka kuvia.. Ainiin, arvatkaa milloin äiti jatkoi kuvaamista. Juuri sen helvetin viimeisen sulunjälkeen kun  alettiin mennä loppuraveja. Mä olen sanaton. Tässä syy miksi äitejä ei pitäisi päästää kameran taakse..

Ehei, tämä ei ole todellakaan yksikään niistä onnistuneista väistä/sulku/avo/pohkeenväistöistä. Varmaan 10 minuuttia ennen niitä otettu?

Noniin saas nähä, en ole pyytnyt tällepäivälle ketään kuvaamaan, joten äiti taas kameran takana. Pahinta odottaen. Saatan pytää äidiltä tältäpäivältä videota(nekin luultavasti aivan sumeita taas).