Jos se ei tunnukkaan oikealta

Olen hirmu pahoillani siitä miten paljon jäljessä tämä blogi on. Mulla taitaa olla nyt neljä postausta kirjoitettavana, mutta koitan käydä nämä nyt läpi aika järjestyksessä. Palataan pari viikkoa ajassa taakseppäin Tiian tallilla järkättyihin kouluratsastus rataharjoituksiin.
Mulle jäi siis ratsuksi Bronksi. Bronksi on ihan kiva hevonen, mutta sillä ratsastan kaikkein huonoiten Tiian hevosista. Myös toive siitä, että saisin mennä heB radan hylättiin samantien, A:aata siis startattiin.

Pahoittelut huonolaatuisista kuvista ja hiukan tökeröstä tekstistä

En tiedä muistaako joku, mutta viime koulukisoista sisuunnuin, sillä niin epätasainen meno vei multa ja Hämikseltä rutkasti prosentteja pois. Päätinkin, että tänään ainoa asia johon keskityn on tasaisuus. Ihan sama kulkeeko Bronksi muodossa, mutta tasainen sen pitää olla tänään. Tavoite oli kyllä nyt helpompi saavuttaa, sillä Bronksi on niin paljon tasaisempi jo valmiiksi kuin Hämis.

Tasainen se sitten olikin. Kaikki muut asiat ehkä kärsi, mutta ainakin Tiia sanoi, että se oli tasainen kuin kello. Onhan se sitten aikamoinen parannus. Kaikki asiat menivät radalla ihan ok. Opettelin radan vasta matkalla tallille, joten molemmat laukkaympyrät meinasivat unohtua, joten ne näyttävät hiukan neliskulmaisilta.

Saatiin tulokseksi 63,4% ja se riitti jaettuun ykkössijaan. Miksi se ei silti tuntunut niin hyvältä? Kyllähän se iloiseksi teki ja tiesin, että olin parhaani antanut, mutta siitä puuttui se jokin tunne. Ehkä se johtuu siitä, että Bronksin kanssa on aika helppo saada pisteitä tasaisuudesta. Ehkä se sai minut tuntemaan, että hevonen teki jotain mun puolesta? En ole ikinä saanut edes rataharjoituksista koulurarsastuksesta sinivalkoista ruusuketta, mutta silti se ei tuntunut niin hienolta kuin sen pitäisi tuntua. Ehkä mä en tänä kertana ylittänyt itseäni. Ehkä musta tuntuu, että oli pitkälti hevosen ansiota, että tulin maaliin hyvin prosentein.

Maailman kamalin tunne on kun tiedän, että annoin kaikkeni tolla radalla, jotta olisin tasainen. Keskitin energiani siihen ja se vei mut ykkössijalle, mutta sekään ei tunnu riittävän. Tiedän, että pystyn vieläkin parempaan, haluan pystyä. Kaikki sanovat, että mun pitäisi laskea mun rimaa ja iloita pienistä onnistumisista. Voi kun se olisikin niin helppoa mutte ei, en vain pysty siihen. Kaikki sanovat, että en saa olla niin kriittinen itselleni, mutta en vain pysty siihen. Ehkä se on tavallaan hyvä, sillä mulla pysyy motivaatio korkealla, kun haluan kokoajan enemmän, mutta joskus olisi rentouttavaa olla ihan oikeasti tyytyväinen. Olisi niin rentouttavaa tietävänsä vihdoinkin, että ei olisi voinut olla yhtään parempi. Tällaisia kertoja on vain parikertaa vuodessa.. Mistä pääsemmekin aiheeseen pääsykokeet. Pääsykoe päivänä nimittäin ratsastin paremmin kuin olisin ikinä kuvitellut voivani. Siitä huolimatta, että sydän hakkasi ja käsi tärisi.. Kirjoitan pääsykokeista kuitenkin myöhemmin tai sitten niistä voi kysyä tulevan kysymyspostauksen ohella.