torstai 11. toukokuuta 2017

Pois mukavuusalueelta

Uppe on ollut viimeisten koulukisojen jälkeen ihan super hyvä. Niin mukava ja rento ratsastaa, mutta samalla tuntuu, että ei olla kauheasti menty eteenpäin. Juurikin siksi, että ratsastus on ollut kivaa, mutta siitä en ole juuri oppinut mitään.
Viime torstaina ratsastin Upella koulutunnilla ja sitä piti meille hiukan vieras opettaja. Uppe oli tosi rento läpi tunnin, mutta se oli myös todella väsynyt. Huomasin sen jo karsinassa, sillä Uppe oli todella unelias. Treenissä se sitten tapojensa mukaisesti yritti parhaansa, mutta oli vain yksinkertaisesti väsynyt.


Yleensä niin herkkää ja voimakkaasti reagoivaa Uppea sai nyt käskeä todella paljon, ja jokaista liikettä ja sen muotoa sai ylläpitää kokoajan. Siksi en vaatinut tänään Upelta ihmeitä, vaan annoin sen suorittaa ihan rauhassa. Eihän munkaan päähän uppoa matikka, jos olen nukkunut vain parituntia. Sama asia hevosen kohdalla, turha vaatia liikoja väsyneeltä hevoselta.
Tiistaina Heidi pääsi pitämään yksityistuntia. Päästiin vihdoinkin menemään ulkokentällä. Uppe oli taas vaihteeksi tosi kiva, mutta itsellä oli sellanen fiilis, että tuntui niin monen hyvän ohjeen olevan päässä, mutta siitä ei ole kauheasti iloa, jos ne kaikki ohjeet tulee päähän samaan aikaan. Oli muutenkin vaikeaa saada itseni kuriin, mutta Heidi onneksi onnistui taas sanomaan taikasanoja joilla Uppe ja minä molemmat parannuttiin paljon.





Alkuverkassa tehtiin voltteja, avoja ja siirtymisiä. Varsinkin avoilla Uppe tulee yleensä hyväksi. Myös ympyrät ja voltit ovat nykyään tehokkaita, sillä tiedän miten työstää Uppea niillä. Tai lähinnä mihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota.
Verkan jälkeen tehtiin pohkeen väistöjä käynnissä ja ravissa ja niiden välissä laukkaympyrät. Väistöt olisi voinut mennä paljon huonomminkin, oikeastaan Uppe meni tasan niin hyvin kuin osasin sitä ratsastaa, vaikka se ei ole Upelle mikään helpoin liike. Laukkaympyrät taas olisivat voineet olla parempia, sillä nyt en oikein saanut Uppea työstettyä kovin hyväksi. Se kyllä kuunteli istuntaa super hyvin, mutta silti jäi vähän fiilis, että oltaisiin kyllä pystytty parempaankin.




 En tiedä mistä se tällä kertaa johtui, tehtävistä, Heidin super vinkeistä, vai mun istunnan paranemisesta, mutta Uppe rentoutui enemmän kuin koskaan mun kanssa. Aina hetkittäin oikein tunsin miten koko selkä rentoutui ja se oli mieletön fiilis, sillä se ei ole mikään kovin helppo asia tämän hevosen kanssa. Kuvista myös näen miten Upella on jo avoimempi muoto, jos verrataan vaikka kuviin meidän ensimmäisistä kisoista.. Ihan super! Onhan noissa kuvissa moni asia, joka voisi olla paremmin, mutta silti mun silmään noi on jo todella hyviä.
Tässä kohtaa toi hevonen tuntu rennommalta kuin koskaan, ja alkoi ihan itse venyttää eteen alas!



Lemppari kuva!!




Semi rento..

Oon niin sairaan tyytyväinen tähän hevoseen ja itseeni. Se on vaan niin upea ja muuttuu päivä päivältä upeemmaks. Vitsit jos voitais treenata vielä parikin vuotta, niin Uppea ei varmaan enää tunnistaisi samaksi hevoseksi..
Pakko laittaa alas vielä ihania pose kuvia mitä onnistuttiin nappaamaan nopeasti!










Että tästä hevosesta onkin tullut tärkeä matkanvarrella ♥





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti