maanantai 8. elokuuta 2016

Vaikeaa, mutta ei mahdotonta

Sain ajatuksen, että ratsastaisin pitkästä aikaa jonkun kouluradan Dressage Onsiteen. Ajattelin, että voisin nyt osallistua itse kilpailuunkiin. Tavoitteena oli myös ratsastaa rata ennen muuttoa Ypäjälle. Noh.. Tavotteet saavutettu, mutta tyytyväinen en voi olla.
Frontsun kanssa ajattelin edetä ihan rauhassa, että saisin rentouden säilymäään. Olen huomannut, että toi hevonen jännittyy todella helposti ja sen jälkeen rentoutta on hyvin vaikea saada takaisin. Menin siis todella pitkän verryttelyn. Kävin rauhassa kaikki asiat läpi ja siinä kesti varmaan 40 minuuttia. Sitten Frontsu alkoi tuntua jo siltä, että ei tänään ainakaan parane, joten päätin ratsastaa radan. Ihanaa, kun saa verkata juuri niin kauan kuin on tarve.. Aloitin muutenkin radan vasta kolmannella yrityksellä, sillä ensimmäisessä tervehdyksessä Frontsu säikähti jotain ja toisessa kamera lopetti kuvaamisen.. Onneksi ei ollut kiire minnekkään.

Radalla Frontsu oli ihan ok. Kokoajan se oli pohkeentakana, mutta tärkeintä oli, että rentous säilyi mahdollisimman hyvin. Keskiravit olivat aivan liian hitaita ja huonoja, mutta en vain pystynyt istumaan siinä ravissa ja heti, kun aloin pomppia Frontsu rykäisi pään taivaaseen. Parempi valinta oli siis tehdä hiukan heikommat keskiaskellajit mutta niin, että rentous säilyi. Myös keskihalkasijat olivat mulla ihan päin ties mitä.. Omasta mielestä siinä oli suurimmat rokottavat tekijät. Ja vaikka en ollut kauhean tyytyväinen rataan, niin näin jälkeenpäin mietittynä olisi se voinut olla paljon huonompikin.


Olisin siis suorittanut helpon B:n, mutta en yhtään tykännyt radasta tai varsinkaan nelikaarisesta kiemuraurasta, joten päädyin A:han, vaikka se onkin mulle liian vaikea vielä jos mielin saada hyvät prosentit.. Aivan, menen mielummin A:ta, koska en halua ratsastaa nelikaarista kiemurauraa.. :D
Olin niin tyytymätön rataan Frontsun kanssa, että pyysin äidin uudestaan tallille kuvaamaan. Ajattelin, että Zz:tin kanssa nyt ainakin saadaan hyvä rata, kun vihdoinkin olen taas oppinut sitäkin vähän ratsastamaan. Mutta ei siitä tullutkaan mitään.. Oikeasti, ihan kamalaa. Joo Zz liikkui ihan kivasti, mutta se ei todellakaan säilyttänyt rentoutta radalla. Ensimmäinen rata oli ihan kamala. Puolet radasta se oli aivan liian jännittynyt. Tottakai sain myös potkaista kerran kannuksilla, kun herra olisi pysähtynyt paskalle.. Laukkaosuudessa ei myöskään mitään kehumista.

Päätin samantien radanjälkeen, että ratsastan sen uudestaan. Annoin Zetin kävellä ja nappasin mukaan raipan. Uskon sen kuitenkin olevan sallittu, sillä kyseessä on vain ns.rataharjoitukset. Raipan kanssa ja uudestaan sisuuntuneena toinen rata oli paljon parempi. Toisaalta Zz oli paljon kiireisempi ja rentous kärsi siitä aika paljon. Oli sillä onneksi kuitenkin takajalat paremmin alla. Ei pisteitä kuitenkaan heru, jos hevonen on epätasainen, keskiraveissa ei etene ja veny tarpeeksi, ei suoristu kolmikaarisessa..
Mulla oli aivan elämää suurempi ongelma kumman radan lähetän arvosteltavaksi. Arvostelin jopa itse molemmat radat, ja annoin kummastakin itselleni 55%.. Tilanne oli ihan plus miinus nolla. Frontsu oli rennompi ja tasaisempi, muta sillä ei ollut takajalat tarpeeksi hyvin mukana. Keskiaskellajit huonot ja keskihalkasijat ihan hukassa. Zz liikkui paremman näköisesti, mutta ei ollut tasanen ja silläkin oli moni liike hyvin huono.. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin kuitenkin, että lähetän radan, jonka menin Frontsun kanssa.. Hyvät prosentit ei kuitenkaan ole tulossa, sen tiedän.
Kaikkein huvittavinta on, että seuraavana päivänä harjoittelin Zztin ja Hämiksen kanssa samaista rataa ja molemmat hevoset toimivat kuin unelma.. Varsinkin Hämis, joka oli miltein täydellinen. Lyön pääni pantiksi, että sen kanssa saisin 10% paremmat prosentit, kuin näiden ruskeiden kanssa.. On kuitenkin niin mun tuuria, että hevoset liikkuu kuin unelma juuri silloin, kun ketään ei ole paikalla.. Alla vielä vähän videomateriaalia :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti